Seuraavaksi Ässät tuplana

Tiistai 23.2. 18:30 VS.

Tapparalla oli tällä kaudella hihassaan tuplana vielä Ässät. Tiistaina joukkueet ottavat yhteen Hakametsässä ja keskiviikkona sama pari matsaa keskenään Porissa. Näillä peleillä lähtee käyntiin kirvesrintojen neljän ottelun viikko.

Panosta Ässät-peleissä riittää. Tappara on nelossijalla mutta hyvässä iskuasemassa vielä kolmospaikkaan; siihen tarvitaan vain voittoja. Voittoja tarvitaan myös siihen, ettei nelospaikkakin lipsahda alta. Ässillä on vielä kovempi panos. Se on nyt sijalla 11 ja jäämässä pudotuspelijoukkueiden ulkopuolelle. Tarvittavan pykälän ylöspäin kiivetäkseen sekin tarvitsee ehdottomasti pisteitä.

Tappara ja Ässät ovat tällä kaudella pelanneet kaksi kertaa vastakkain ja äärimmäisen vähämaalisesti. Lokakuussa varsinainen peliaika päättyi Hakametsässä 1-1, ja voittomaalikisassa Tappara onnistui kerran ja voitti loppuluvuin 2-1. Tammikuussa Porissa varsinaisella peliajalla ei nähty maaleja ollenkaan. Vasta jatkoajalla Ässät onnistui ja voitti siis 1-0.

Viidestä viime pelistään Tappara on voittanut neljä. Viimeksi lauantaina se kaatoi jatkoajalla Sportin Hakametsässä maalein 3-2. Ässien viisi viimeistä on tuottanut kolme voittoa. Lauantaina se kaatoi kotonaan Bluesin 5-2.

Tapparalla kahdeksan 30 pisteen miestä

Tapparan Kristian Kuusela jatkaa edelleen Liigan pistepörssin kärjessä, vaikka lauantaina jäikin ilman tehopisteitä. Hänellä on kasassa nyt 17+34=51 pinnaa. Patrik Laine pamautti lauantain jatkoajalla jo kauden 15. maalinsa ja nousi 30 tehopisteeseen jo kahdeksantena Tappara-pelaajana tällä kaudella.

Maalissa Tomi Karhunen on pelannut nyt neljä ottelua putkeen. Neljän pelin viikolla luultavasti lepoakin on tulossa, joten jossain vaiheessa nähtäneen tolppien välissä myös Dominik Hrachovina.

Teemu Aalto oli sivussa viime viikon peleistä. On epävarmaa, pääseekö hän mukaan jo tällä viikolla.

Ässien pistekärki on Jarno Kärki, 16+16=32. Niko Ojanen on seuraavana kaksi pistettä perässä. Kaksikon lisäksi Aleksi Saarela ja Masi Marjamäki ovat rikkoneet 10 maalin rajan tällä kaudella. Ässien maalissa viimeksi pelasi Ari Ahonen, joka viime viikkoina on vuorotellut Andreas Bernardin kanssa.

Porilaisista loukkaantuneena ovat olleet Jyri Marttinen, Mikko Viitanen ja Matti Kuparinen. Semir Ben-Amor on parhaillaan kurinpidon käsittelyssä ja missaa ainakin ensimmäisen Tappara-pelin, luultavasti toisenkin.

Tero Aalto (Kuva: Mika Kylmäniemi)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su