Ässät-tuplan kakkososa Porissa

Keskiviikko 24.2. 18:30 VS.

Tiistaina Hakametsässä toisensa kohdanneet Ässät ja Tappara ottavat yhteen uudelleen heti keskiviikkona. Vain pelipaikka vaihtuu, kun bussit ja pakettiautot siirtyvät sen reilun sata kilometriä länsirannikolle Poriin.

Tappara voitti tiistaina voittolaukauskilpailun jälkeen 2-1, vaikka Ässät oli pelissä pitkät tovit parempi joukkue. Kaikki kolme Ässien ja Tapparan peliä ovat tällä kaudella ratkenneet vasta jatkoajalla tai voittolaukauskisassa, aina voittaja on ollut kotijoukkue. 180 varsinaisen peliminuutin aikana on nähty vain neljä maalia.

Sarjataulukossa tiistain kierros ei juurikaan muuttanut Ässien tilannetta. Se sai yhden pisteen, mutta niin sai myös sen pahin kilpailija Sport. Ässät on vaasalaisia ja samalla tuikitärkeää kymppisijaa kaksi pistettä perässä, mutta kaksi peliä vähemmän pelanneena. Tappara nousi pisteen päähän kolmossijan JYPistä pelin vähemmän pelanneena ja teki samalla taaksepäin vähän lisää eroa.

Tiistain ottelun parhaat pelaajat löytyivät tolppien välistä. Tapparan Tomi Karhunen torjui pelin aikana 34 kertaa ja otti kuudesta voittolaukauksestakin viisi. Hän pelasi joukkueelleen pisteet. Mutta hyvin pelasi myös Ässien Ari Ahonen, vaikka olikin vähemmän työllistetty.

Kristian Kuuselan kaula pistepörssin kärjessä kutistui jo kahteen pisteeseen. Kultakypärä jäi ilman tehopisteitä jo kolmannen kerran neljässä viime pelissä. Tiistain maaleista vastasivat ulkomaalaisvahvistukset Nick Plastino Tapparasta ja Jake Hansen Ässistä.

Tapparalta puuttui tiistaina loukkaantuneena Teemu Aalto, Ässiltä Matti Kuparinen, Mikko Viitanen ja Jyri Marttinen. Lisäksi porilaisten Semir Ben-Amor oli pelikiellossa. Sama pelaajaryhmä lienee sivussa keskiviikkonakin.

Tero Aalto (Kuva: Mikko Pylkkö)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su