Tappara ensimmäisenä runkosarjan maaliin

Tiistai 8.3. 18:30 VS.

Niin se taas vain on puoli vuotta vierähtänyt, ja Liigan runkosarja vetelee ihan viimeisiä henkäyksiään. Tappara on kaikista joukkueista nopein, sillä se pistää runkosarjansa pakettiin jo tiistaina Hakametsässä, kun kaikki muut jatkavat pelaamista vielä torstainakin.

Toki Tapparankin pelit vielä jatkuvat, kunhan pudotuspelit pääsevät vauhtiin. Tappara sijoittuu runkosarjassa kolmanneksi ja saa puolivälierissä vastaan kuudenneksi sijoittuvan joukkueen. Vaihtoehdot ovat todennäköisyysjärjestyksessä Lukko, TPS tai Pelicans.

Tiistaina Tapparaa vastassa on KalPa, joka sekin jatkaa pelejään runkosarjan jälkeen ja jo Tapparaa ennen, sillä se hakee vauhtia puolivälieriin playoffien 1. kierrokselta. KalPan sijoitus on kahdeksas tai yhdeksäs pikkuriikkisellä seiskapaikan haaveella. Sillä on Tapparan jälkeen vielä yksi runkosarjapeli pelaamatta.

Tappara on voittanut kahdeksan kymmenestä viime pelistään. Viimeksi lauantaina se kaatoi Hakametsässä SaiPan voittolaukauskilpailun jälkeen 4-3. KalPa on hävinnyt kolme viimeistä peliään, kaksi niistä tosin jatkoajalla. Viimeksi lauantaina se jäi kotonaan nollille, kun KooKoo kävi voittamassa 1-0.

Keskinäisissä peleissään sekä Tapparalla että KalPalla on kahden pisteen voitto Kuopiosta, ja lisäksi KalPa haki täyden potin edellisessä pelissä Hakametsästä lukemin 2-1.

Tappara-katseet pistepörssien voitoissa

Vaikka joukkuepelistä on kyse ja joukkueen voitot ratkaisevat, niin siitä huolimatta tapparalaisena on tiistaina vaikea olla välittämättä henkilökohtaisistakaan statseista. Kristian Kuuselalla on oiva mahdollisuus voittaa Liigan pistepörssi neljäntenä kirvesrintana kautta aikojen (aiemmat voittajat Martti Jarkko, Janne Ojanen ja Jori Lehterä). Lisäksi Kuusela on yhden pisteen päässä 60 pisteen rajasta, jota Liigassa ei ole kyetty rikkomaan muutamaan vuoteen.

Kuuselan kovin kilpailija pörssivoitosta on SaiPan David McIntyre, joka teki maanantaina pari pistettä ja nousi kolmen pisteen päähän Kuuselasta, kun kummallakin on jäljellä yksi ottelu.

Kisaa käydään myös Liigan tehotilaston (plusmiinus) voitosta. Kärjessä ennen viimeisiä pelejä ovat tasapisteissä +26 Jani Lajunen ja Kärppien Sebastian Aho. Kuuselakin on vain pisteen päässä. Tapparan pelaaja ei ole koskaan voittanut tätä tilastoa.

Tulokkaiden pistepörssin voitossa puolestaan on kovimmin kiinni Patrik Laine, jolla on 33 tehopistettä. Pelicansin Sebastian Repo on kuuden pisteen päässä.

Tiistai-illan vastustajan KalPan paras pistemies on Mikael Ruohomaa, jolla on 41 tehopistettä. Joukkueen paras maalintekijä on 17 osumaa tehnyt Janne Keränen. Santeri Lukka on tulokaspuolustajien ylivoimainen pistekärki 23 pisteellään.

Maalissa Tapparalla on helmikuun alusta lähtien pelannut Tomi Karhunen. Dominik Hrachovina on torjunut Mestiksessä ja A-nuorissa. KalPassa torjuva vahti on Eero Kilpeläinen ja varamies Petteri Similä.

Tappara saa tiistaille takaisin Stephen Dixonin, joka oli lauantaina pelikiellossa. Jere Karjalainen on missannut kaksi edellistä ottelua.

Kaikissa pörsseissä jännitetettävää riittää Tapparan huomisesta runkosarjapäätöksestä huolimatta vielä torstaille, kun pahimmat kilpakumppanit ovat vielä kaukalossa.

Tero Aalto (Kuva: Mika Kylmäniemi)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su