Tapparan pitää parantaa

Lauantai 12.12. 17:00 VS.

Tappara jatkaa vieraspelireissujaan lauantaina Vaasassa, jossa se kohtaa Sportin. Vastakkain on kaksi varsin huonossa vireessä kuntopuntarissa olevaa joukkuetta.

Tappara on ottanut edellisen kolmen pisteen voittonsa yli kolme viikkoa sitten. Sen jälkeen se on hävinnyt kuudesta pelistään neljä ja ottanut vain kaksi pistejakovoittoa. Samassa kuuden pelin jaksossa Liigan ainoa toinen joukkue ilman varsinaisen peliajan voittoa on Sport. Se on saanut niistä vain kaksi pistettä, kun Tapparalle on sentään tullut viisi.

Sportilla on mennyt todella huonosti, sillä sen edellisestä voitosta on jo kahdeksan ottelua ja kolmen pisteen potista vielä yksi ottelu enemmän. Viimeksi se hävisi Oulussa Kärpille voittolaukaiskisan jälkeen 2-3. Se ottelu pelattiin keskiviikkona, joten ainakin Sportilla on lepoetu verrattuna Tapparaan, joka tulee Vaasaan perjantain Jyväskylän-pelistä.

Tuo JYPiä vastaan pelattu peli meni Tapparalta penkin alle, se hävisi 1-4. Joulukuun kolmessa pelissään Tappara ei ole kyennyt yhdessäkään tekemään kuin yhden maalin varsinaisen peliajan 60 minuutin aikana.

Tappara on sarjassa kolmantena, Sport toiseksi viimeisenä sijalla 14. Eri pään sarjasijoituksista huolimatta kauden keskinäiset ottelut ovat olleet tasaisia. Sport voitti ensimmäisen Vaasassa vl-kisan jälkeen 3-2, Tappara toisen Tampereella varsinaisella peliajalla 2-1.

Tappara ketjumuutosten tielle?

Vaasalaisten paras pistemies on Liigan maalipörssin kärkeä hätyyttelevä Tuomas Vänttinen, 12+9=21. Tapparan Kristian Kuusela puolestaan johtaa koko Liigan pistepörssiä tehoin 9+23=32. Perjantaina Tapparan maalin teki Henrik Haapala, joka nousi yksin joukkueensa maalikärjeksi 10 osumallaan.

Kummallakin joukkueella on selkeä ykkösmaalivahti, Sportilla Mika Järvinen, Tapparalla Tomi Karhunen. Jälkimmäinen aloitti pelin perjantainakin, mutta sai toisessa erässä tehdä tilaa Dominik Hrachovinalle. Sportin toinen kassari on Timo Niemi.

Tappara on pelannut pitkään tehottomasti. Viimeisissä kolmessa pelissä se on tehnyt neljä maalia (yhden jatkoajalla), vaikka se on päässyt valitsemaan kokoonpanonsa ilman loukkaantumisten rasitetta parhaasta miehistöstään. Kaikki kolme peliä se on myös mennyt täsmälleen samalla ryhmityksellä. Lauantaina saattaa olla aika ja paikka sekoittaa pakkaa uudelleen ja yrittää löytää kadonneet tehot niin tasakentällisin kuin ennen kaikkea ylivoimalla.

Tero Aalto (Kuva: Mikko Pylkkö)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su