Tänään taas kokoonpanon kaikki paikat täynnä

Lauantai 4.2. 17:00 VS.

Tappara jatkaa tiiviissä tahdissa eilisen KooKoo-voiton jälkeen kohti Sportia vastaan pelattavaa kotiottelua. Sport on yksi monista joukkueista, jotka kamppailevat tiukasti pääsystä mukaan pudotuspeleihin.

Sport on tällä hetkellä vahvimmin kiinni kymppipaikassa eli viimeisessä pudotuspelipaikassa. Sen kovimmat takaa-ajajat ovat kolmen pisteen päässä, edessä seuraava selkä on viiden pisteen päässä. Ennen kaikkea kolmen tiukan takaa-ajajan takia Sportin pitää olla parhaimmillaan ilta toisensa jälkeen ja kerätä pisteitä.

Ihan ok tahtiin pisteitä on viime aikoina kertynytkin, vaikka edellinen peli torstaina päättyikin kotitappioon TPS:ää vastaan 1-2. Kuudesta viime pelistä on kuitenkin kolme suoraa voittoa ja yksi irtopiste voittolaukauskisasta.

Tappara voitti eilen Kouvolassa KooKoon kirkkaasti 5-0 ja johtaa nyt sarjaa kahdeksan pisteen erolla kakkoseen. Viidestä viime pelistä on neljä voittoa.

Toisensa Tappara ja Sport ovat kohdanneet tällä kaudella jo viisi kertaa aiemmin. Tappara on ottanut neljä voittoa, Sport yhden. Sportin ainoa voitto on tullut nimenomaan Tampereella.

Jukka Peltolan vuoro täydentää sataset

Tappara pelasi perjantaina Kouvolassa kaksi miestä vajaalla kokoonpanolla, kun peräti kuusi pelaajaa oli sivussa. Tänään Otso Rantakari ja Anton Levtchi palaavat kokoonpanoon, mutta sivussa ovat edelleen Jere Karjalainen, Jan-Mikael Järvinen, Tapio Sammalkangas ja Valtteri Kemiläinen.

Henrik Haapalan kaksi tehopistettä nosti hänen kokonaismääränsä kaudella jo 50:een pisteeseen (13+37); hän johtaa pistepörssiä kahden pisteen erolla. Veli-Matti Savinainen on maalipörssin ykkönen 27 osumallaan. Sebastian Repo on kahteen viime peliin paukuttanut tehot 3+2. Otto Rauhala on tehnyt maalin kahdessa pelissä peräkkäin. Maalissa Kouvolan nollan pelasi Teemu Lassila. Dominik Hrachovina oli torjuntavuorossa viimeksi tiistaina Raumalla.

Sportin pisteykkönen on Ville Viitaluoma, 9+13=22. Joukkueessa on viime aikoina ollut vaihtuvuuttakin: Maalivahtiosastolla Rasmus Rinne ulos ja Veini Vehviläinen sisään. Mikko Pukka lähti Ruotsiin. Loukkaantuneina ovat edelleen tehohyökkääjäkolmikko Olavi Vauhkonen, Markus Nenonen ja Joonas Komulainen. Sivussa on myös Joonas Vihko.

Tappara-pelaajilla ovat tällä viikolla tasasataset paukkuneet. Teemu Lassilan 500 pelin ja Savinaisen 400 pelin päälle tänään tulee 500 matsia täyteen kapteeni Jukka Peltolalle.

Tapparan kokoonpano Sportia vastaan:

19 Veli-Matti Savinainen – 24 Jani Lajunen – 81 Jukka Peltola
25 Henrik Haapala – 42 Otto Rauhala – 92 Sebastian Repo
27 Martin Røymark –  61 Juhani Jasu- 17 Teemu Nurmi
68 Joona Luoto – 15 Manu Honkanen – 67 Anton Levtchi

23 Aleksi Elorinne – 5 Jere Rouhiainen
47 Alexander Bonsaksen – 9 Aleksi Salonen
6 Pekka Saravo – 14 Martin Bodák
52 Otso Rantakari

35 Teemu Lassila
(49 Dominik Hrachovina)

Tero Aalto (Kuva: Mika Kylmäniemi)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su