Viikon ainoa peli perjantaina

Maajoukkueiden harjoituspelit pyörivät tällä viikolla, mutta Liigassa ei taukoa pidetä vaan pelataan silti. Tapparalle on kuitenkin osunut vain yhden pelin viikko tähän väliin. Perjantaina se käy Oulussa, missä vastassa on varsin nousukuntoinen Kärpät.

Onneksi Tappara pelaa vain tämän yhden pelin tällä viikolla, sillä maajoukkueet ovat kiskaisseet kirvesrinnoista isolla kouralla tekijämiehiä mukaansa. Peräti viisi pelaajaa on poissa maajoukkuekomennusten takia, niissä mukana myös joukkueen kolme parasta pistemiestä. Sivussa Liiga-pelistä ovat Henrik Haapala, Veli-Matti Savinainen, Jukka Peltola sekä Norjan maajoukkueessa olevat Martin Røymark ja Alexander Bonsaksen. Kärpillä ei maajoukkuerasitteita ole.

Kärpät kuitenkin pelasi jo tällä viikolla, kun se keskiviikkona kävi Jyväskylässä ja jäi siellä nollille, kun JYP voitti 2-0. Se oli oululaisille ensimmäinen tappio kolmen voiton jälkeen. Sarjataulukossa se on noussut sijalle yhdeksän, mutta kuuden parhaan joukkoon sillä ei taida runkosarjassa olla asiaa, kun matkaa on jo 12 pistettä.

Tappara on edelleen sarjan kärjessä kuuden pisteen päässä takanaan ottelun enemmän pelannut TPS. Viimeksi Tappara pelasi lauantaina, jolloin hävisi kotonaan voittolaukauskilpailun jälkeen lukemin 4-5. Perjantaina vajaamiehistetyillä kirvesrinnoilla onkin kova haaste pitää elossa koko kauden jatkunut trendinsä, missä se ei ole kertaakaan hävinnyt kahta ottelua peräkkäin.

Kärppien ja Tapparan tämän kauden peleissäkin on ollut selvä trendi: Tappara on vienyt ja Kärpät vikissyt. Tappara on voittanut kaikki kolme ottelua, ensin 5-1, sitten 4-1 ja viimeksi 3-1. Tasaisen vauhdin taulukoihin ja sarjoihin luottavat tietävät luultavasti, mitä laittavat tulosvetoon huomenna.

Miika Heikkilä nähdään perjantaina pitkästä aikaa Tapparan pelinutussa.

Perjantai 10.2. 18:30 VS.

Tappara esittelee tukun uusia liigamiehiä

Tappara on siis Oulussa liikkeellä todella varamiehisellä rosterilla, kun viiden maajoukkuemiehen lisäksi myös loukkaantumisiakin on. Viime pelistä toipilaina puuttuivat hyökkääjät Jan-Mikael Järvinen ja Jere Karjalainen sekä puolustajat Valtteri Kemiläinen ja Tapio Sammalkangas.

Yhden uuden pelaajahankinnankin Tappara on ehtinyt viime pelinsä jälkeen tehdä, kun KHL:n Medvescak Zagrebista tullut kanadalaispakki Blake Parlett on ollut jo mukana joukkueen treeneissä ja toivottavasti myös paperiasiat ovat kunnossa jo perjantaina. Joulusta saakka KooKoossa lainassa ollut hyökkääjä Miika Heikkilä on taas kirvesrintojen mukana. Lisäksi A-nuorista on nostettu hyökkääjäkolmikko Rasmus Smedberg, Jere-Matias Alanen ja Viktor Nestrasil. Kaikki kolme ovat 20-vuotiaita eikä heillä ole vielä yhtään liigakokemusta. Nestrasil on tšekkipelaaja.

Oulussa kamppaillaan sarjapisteiden lisäksi myös pistepörssin voitosta. Tai ainakin puolittain, koska Tapparan pörssikärkikamppailijat eivät pelaa. Henrik Haapala kuitenkin johtaa liigan pistepörssiä 51 pisteellään ja Veli-Matti Savinainen on toisena 48 pisteessä tasoissa Kärppien Mika Pyörälän kanssa.

Pyörälä on melko yksin Kärppien sisäisessä pörssissä, sillä toisena olevalla Shaun Heshkalla on 26 pistettä – kolmanneksi eniten koko Liigan puolustajista. Pyörälän lisäksi Saku Mäenalanen ja Ville Leskinen ovat yltäneet 10 maaliin. Maalissa Kärppien ykkösvalinta on ollut Jussi Rynnäs. Toisena kassarina toimii Sami Aittokallio.

Haapalan, Savinaisen ja Peltolan poissaolojen jälkeen Tapparan kultakypäräksi Oulussa nousee Teemu Nurmi, jolla on 33 tehopistettä. Näiden neljän nimen lisäksi Tapparasta löytyy kymmenen tai useamman maalin miehiä Sebastian Repo, Jere Karjalainen ja Jani Lajunen. Viime aikoina tehokkaimpia ovat olleet Repo (kolme viimeistä peliä 3+4), Otto Rauhala (neljä maalia kolmessa viime pelissä) ja puolustajien pistepörssissä top-viiteen noussut Otso Rantakari, joka viidessä viimeisimmässä pelaamassaan pelissä (yksi jäi välistä) on syöttänyt kahdeksan osumaa. Maalissa kaksi viimeistä peliä on pelannut Teemu Lassila, mutta joukkueen enemmän pelannut veskari on kuitenkin Dominik Hrachovina.

Tero Aalto (Kuva: Mika Kylmäniemi)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su