JYP voitti neljännenkin keskinäisen pelin

Perjantai 1.3. VS.

0 - 0
()

JYP – Tappara 3-2 (0-1, 1-0, 1-1) vl

JYP voitti Tapparan kaikissa neljässä keskinäisessä kohtaamisessa tämän kauden runkosarjassa. Kolme niistä voitoista tuli samalla kaavalla kuin tänäänkin eli voittolaukauskilpailun jälkeen. Voittolaukauskisan 16. laukoja oli ensimmäinen ja ainoa onnistuja ja hän oli JYPin paidassa. Loppulukemat JYPille 3-2.

Varsinaisella peliajalla Jere Karjalainen teki kauden kolmannen maalinsa ja Joona Luoto kauden kahdeksannen maalinsa. Maalissa torjuntavuoro oli Christian Heljangolla.

Tappara otti johdon avauserässä, kun Karjalainen purjehti JYP-puolustuksen ohi ja nosti kiekon maaliin Eetu Laurikaisen taakse. Osuma syntyi JYPin väärästä vaihdosta saamasta ylivoimasta, joka pitkään näytti valuvan Tapparalta täysin hukkaan, kunnes tuli Karjalaisen soolosyöksy. JYPillä oli erässä parikin hyvää paikkaa, mutta Heljanko ja puolustus pitivät.

Toisessa erässä nähtiin siinäkin yksi maali, osallisena siihen oli jäähy, ja maali tehtiin samaan päätyyn kuin ensimmäinenkin. JYP siis tasoitti pitkän siirretyn rangaistuksen aikana pitämänsä hyökkäyspyörityksen päätteeksi. David Tomasek oli maalintekijä lähietäisyydeltä suoraan päätysyötöstä.

JYP otti johdon kolmannen erän alussa, kun Janne Kolehmainen pääsi vapaasti lähelle laukomaan kotijoukkueen eteen. Pitkään näytti, ettei Tappara pääse maalipaikoille hakemaan tasoitusta, mutta tulihan se sieltä reilut seitsemän minuuttia ennen loppua. Anton Levtchi löysi maalin edustalle unohdetun Luodon, joka katkaisi maalittoman jaksonsa tasoitusosumalla. Varsinaisen peliajan viimeisillä minuuteilla JYPille tarjottiin vielä ylivoimamahdollisuus, mutta Tapparan alivoima kesti.

Jatkoajalla Tappara hallitsi kiekkoa ja sai luotua muutaman tilanteen, mutta ei saanut voittomaalia. Mentiin voittolaukauskilpailuun. Sitä käytiinkin pitkään ilman yhtään maalia, kunnes 16. laukojana JYPin Samuli Ratinen sai kiekon pomputeltua maaliin ja JYP voitti. Tapparasta turhaan kävivät koittamassa Karjalainen kahdesti, Levtchi, molemmat Järviset, Ojamäki, Záborský ja Kemiläinen.

Tappion myötä kakkospaikan TPS karkasi taas yhden pisteen lisää.

Tapparan kolmen pelin viikko huipentuu lauantaina viikon toiseen kotiotteluun Jukureita vastaan. Hallissa perheen pienimpiä varten myös Aku Ankka -puuhanurkka AD-kulmauksessa! Liput peliin Ticketmasterista.

Arkistokuvat: Jiri Halttunen /Liiga


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su