Kärpät tasoitti sarjan jatkoerävoitolla

Tappara – Kärpät     2-3 (2-2, 0-0, 0-0) 2je
Ottelun kuvagalleria
Nelosen maalikooste

Kärpät tasoitti välieräsarjan voittoihin 2-2, kun se tänään Hakametsässä kampesi voiton toisessa jatkoerässä. Jesse Puljujärvi iski loppulukemiksi oululaisille 3-2, kun pelin yhtesaikaa oli kulunut 80 minuuttia ja 24 sekuntia.

Samalla Kärpät tasoitti myös vierasvoitot, eli palautti kotiedun itselleen. Kumpikin joukkue tarvitsee vielä kaksi voittoa päästäkseen finaaleihin. Se tarkoittaa siis sitä, että Tapparan on otettava ainakin toinen voitoistaan Oulussa.

Tänään Tappara nousi avauserän kahden maalin tappioasemasta tasoihin ja oli loppupelin ajan lähempänä voittoa, mutta ei kyennyt iskemään ratkaisevaa osumaa. Tappara kilautti pelissä kaikkiaan neljä kertaa maalirautaa Kärppä-vahti Sami Rajaniemen takana. Kolme niistä tapahtui pelin kolmannessa erässä, kun voittomaalia haettiin toden teolla.

Patrik Laine iski Tapparan molemmat maalit. Kirvesrinnat pelasivat tänään ilman koko Liigan parasta pelaajaa Kristian Kuuselaa, joka sairasti kotona.

Avauserässä neljä maalia

Tänään maaleja nähtiin vain ensimmäisessä erässä yhteensä neljä, ja sitten pidettiinkin tunnin tauko ennen kuin saatiin pelin viimeinen osuma. Sen maalittoman tunnin aikana Tappara oli lähempänä seuraavaa osumaa, mutta ei saanut tänäänkään niitä pieniä marginaaleja puolelleen. Kolmannessa erässä Pekka Saravo, Jukka Peltola ja Jani Lajunen kukin kilauttivat maalirautaa. Ensimmäisessä jatkoerässä Tappara puolestaan hukkasi kaksi ylivoimapeliä.

Avauserässä Kärpät oli parempi. Tapparalla oli siinä loistava ensimmäinen vaihto, jonka aikana se pääsi laukomaan viitisen kertaa kohti Rajaniemeä. Sen jälkeen mentiinkin yli vartti ihan Kärppien komennossa Rajaniemen ollessa rauhassa.

Sebastian Aho teki pelin ensimmäisen maalin Jani Hakanpään laukauksen reboundista viiden ja puolen minuutin pelin jälkeen. Kuusi minuuttia myöhemmin Kärpät sai taas yhden pompun puolelleen, kun Mika Pyörälän vippaama päätykiekko otti vikakimmokkeen pleksistä ja pomppasi keskelle avaten vieraille täysin avopaikan. Kiekon kummallisesti takaisin itselleen saanut Pyörälä syötti, ja Esa Pirnes sai laittaa kiekon tyhjiin ohi Tomi Karhusen.

Tappara pääsi peliin mukaan erän lopussa, kun ensin Pyörälä löi Nick Plastinoa mailalla haaroväliin (selviten pienellä jäähyllä) ja samalla vihellyksellä myös Kim Hirschovits istutettiin jäähylle toisesta tilanteesta. Patrik Laine tykitti kahden miehen ylivoimalla heti kavennuksen, ja toisen maalin hakuunkin jäi vielä yli puolitoista minuuttia yhden miehen ylivoimaa. Tuo normaali ylivoima ilman Kristian Kuuselaa oli tänään kuitenkin hyvin tehotonta. Lajunen tosin tuon ylivoiman aikana sai kiekon kerran tolppaan.

Laine tasoitti pelin, kun erää oli jäljellä vain muutama sekunti. Lajunen voitti hyökkäyspään aloituksen, jonka jälkeen Laine pamautti mahtiranteen pienestä kulmasta Rajaniemen taakse yläkulmaan.

Loppupeli melkoista asemasotaa

Neljän maalin avauserän jälkeen peli jumittui oikeastaan vähän jonkinlaiseksi asemasodaksi. Riskejä ei otettu eikä maalitilanteita nähty paljoakaan. Toisen erän loppupuolella ensin paikka oli Jan-Mikael Järvisellä, ja vähän sen jälkeen huippupaikassa oli Kärppien Sakari Manninen, mutta kummassakin tilanteessa maalivahdit venyivät loistotorjuntoihin.

Tappara hukkasi toisessa erässä yhden ylivoimapelin ja kolmannessa erässä kaksi. Kärpillä oli ylivoimapelinsä kerran kummassakin erässä, mutta maaleja ei nähty. Tapparalla tosiaan oli kolmannessa erässä ne kolme tolppalaukausta, niistä yksi ylivoimalla.

Ensimmäisessä jatkoerässä jäähyt olivat taatusti jo kortilla, mutta Kärpille osui ne kaksi varmasti vihellettevää rikettä: omalta alueelta päätyverkkoon lauottu kiekko ja vastustajaa kasvoihin kohonnut maila. Tappara ei saanut kuitenkaan kumpaakaan ylivoimaansa hyödynnettyä, vaan homma meni pelkäksi hieromiseksi.

Peli ratkesi heti toisen jatkoerän ensimmäisesä vaihdossa. Tapparan kumpikin pakki eksyi oman maalin taakse, jossa Esa Pirnes vielä huijasi toisen vanhalla kunnon maalirautakikalla ja pääsi syöttämään maalin eteen yksin unohdetulle Puljujärvelle, joka nosti kiekon ohi Karhusen.

Sillä maalilla Tapparan kahden voiton johtoasema sarjassa oli ajettu kiinni. Lauantaina jatketaan Oulussa tilanteesta, jossa pelataan nyt vähän niin kuin paras kolmesta -sarjaa. Otteluita on jäljellä maksimissaan kolme, niistä kaksi voittava joukkue menee finaaleihin.

Oulussa siis pelataan lauantaina. Kuudes ottelu puolestaan pelataan maanantaina Hakametsässä.

Tero Aalto (Kuvat: Mikko Pylkkö)


Ottelun tilastot

Semifinaali 7.4.2016
Tappara – Kärpät     2-3 (2-2, 0-0, 0-0) 2je

1. erä:
05:30 0-1 Sebastian Aho (Jani Hakanpää, Mika Niemi)
11:39 0-2 Esa Pirnes (Mika Pyörälä, Hakanpää)
16:55 1-2 Patrik Laine (Jan-Mikael Järvinen, Veli-Matti Savinainen) 2yv
19:56 2-2 Laine (Jani Lajunen)

2. erä:
Maaliton

3. erä:
Maaliton

1. jatkoerä:
Maaliton

2. jatkoerä:
80:24 2-3 Jesse Puljujärvi (Pirnes, Pyörälä)

Jäähyt:
Tappara 3 x 2 min
(Rauhala, Mäntylä, Saravo)
Kärpät 7 x 2 min

Maalivahdit:
Tomi Karhunen, Tappara 8+12+8+6+0=34
Sami Rajaniemi, Kärpät 7+9+5+10+0=31

Erotuomarit: Teemu Salminen – Jari Suorsa

Yleisöä: 7124

Alumnien tähdet:
1. tähti: Laine, Tappara
2. tähti: Pulujärvi, Kärpät
3. tähti: Savinainen, Tappara

Ottelun kokoonpano

 

Järvinen-Lajunen-Haapala
Laine-Ilomäki-Peltola
Savinainen-Jasu-Karjalainen
Honkanen-Rauhala-Heikkilä

Mäntylä-Plastino
Bonsaksen-Elorinne
Saravo-Aalto
Kankaanperä

Karhunen
(Hrachovina)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su