Panokseton peli päättyi tappioon – runkosarja ohi

Torstai 14.3. VS.

0 - 0
()

HPK – Tappara 3-1 (0-1, 2-0, 1-0)

Tappara laittoi runkosarjansa pakettiin Hämeenlinnassa ottelussa, jolla ei ollut sille enää mitään merkitystä. Panoksettomuus näkyi tuloksen teossa, sillä sinänsä ihan hyvä pelaaminen ja välillä varsin selkeäkin pelinhallinta hukattiin tuloksettomana. Sijoituksestaan vielä pelannut HPK onnistui harvemmista paikoistaan ja voitti pelin maalein 3-1.

Voitto oli HPK:lle ensimmäinen kolmen pisteen kotivoitto Tapparasta kymmeneen otteluun; edellisen kerran se oli onnistunut siinä syyskuussa 2014. Voitollaan HPK piti paikkansa runkosarjan viidentenä, Tappara oli jo aiemmin varmistanut kakkossijansa. Kumpikin aloittaa pudotuspelinsä suoraan neljännesfinaaleista noin viikon päästä.

Tapparan illan ainoan maalin tänään teki joukkueen kultakypärä Kristian Kuusela, joka lopulta sijoittui Liigan pistepörssissä neljännelle sijalle. Yhteensä hänelle kertyi 19 maalia ja 54 tehopistettä. Maalissa torjuntavuorossa oli Christian Heljanko.

Kotijoukkue tuli kovaa avauserään ja hallitsi sen ensimmäistä puoliskoa. Tappara iski kuitenkin pelin ensimmäisen maalin, kun Kuusela purjehti Kerho-pakkien välisä ja löi kiekon Emil Larmin längistä sisään. Tappara sai pelin hallintaansa, mutta joutui pian yli minuutiksi kahden miehen alivoimalle, jonka se taisteli kuitenkin hienosti tyhjäksi. Erän lopussa Tapparan pelatessa itse ylivoimaa Kuusela osui tolppaan.

Toinen erä alkoi sekin Tapparan tolppaosumalla, nyt kiekon rautaan ohjasi Matti Järvinen. Tappara pyöritti toisessa erässä aivan mielin määrin pitkiä hyökkäyksiä HPK:n alueella mutta oli tehoton. 13 minuutin pelin jälkeen HPK:n oli suunnilleen toista kertaa erässä edes hyökkäysalueellaan, kun Miro Ruokonen sai yllätyspompun laukaisupaikkaan ja ohitti Heljangon. Eräm lopussa alivoimaa oli tarjolla taas Tapparalle, ja nyt HPK osui ylivoimalla ja meni johtoon Eetu Tuulolan maalilla.

Kolmannessakin erässä Tappara piti enemmän kiekkoa, mutta erän ainoan maalin teki HPK. Sen teki reilut viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua Valtteri Puustinen. Viimeiset pari minuuttia Tappara pelasi kuudella kenttäpelaajalla ilman maalivahtia, mutta ei saanut kavennusta.

Tappara aloittaa pudotuspelit viikon päästä perjantaina neljännesfinaalien kotiottelulla Hakametsässä. Vastustajan se saa playoffien 1. kierroksen otteluparin voittajasta, sen joka runkosarjassa oli sijoittunut paremmin. Tuo vastustaja tiedetään aikaisintaan sunnuntaina ja viimeistään tiistai-iltana.

Iso kuva: Saana Hakala


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su