SaiPa vahva kotonaan myös Tapparan vieraillessa

Lauantai 8.12. VS.

2 - 0
(0-0, 1-0, 1-0)

SaiPa – Tappara 2-0 (0-0, 1-0, 1-0)

SaiPa on ollut Liigan paras kotijoukkue ja on sitä edelleenkin Tapparan vierailun jälkeen. Lappeenrantalaiset puolustivat maalivahdilleen Niclas Westerholmille nollan ja voittivat Tapparan maalein 2-0. Jälkimmäinen osuma syntyi lopussa tyhjiin.

Ottelun voittomaali syntyi SaiPan hallitsemassa toisessa erässä, kun Joni Nikko laukoi ylivoimahyökkäyksessä itse kiekon Christian Hejangon vartioimaan maaliin.

Tappara hallitsi pelin ensimmäistä ja viimeistä erää, mutta ei päässyt tulostaululle. Avauserässä Niko Ojamäki tosin ylivoimalla onnistui maalin tekemään, mutta osuma hylättiin videotarkistuksen jälkeen maalivahdin häirintänä. Liigan varsin vaihtelevassa tarkistuslinjassa tällä kertaa ei huomioitu puolustavan pelaajan osuutta siihen, että Tomáš Záborský joutui olemaan maalialueella osuman syntyessä.

Kolmannessa erässä Tappara painoi päälle ja voitti erän laukaukset murskaavasti, mutta apua siitä ei ollut, kun kiekkoa ei saatu maaliin. Viimeisellä minuutilla Tapparan pelatessa ilman maalivahtia SaiPan Tomi Iso-Mustajärvi punnersi kiekon väkisin tyhjiin ja ratkaisi pelin.

Tappara jatkaa harvassa pelitahdossa, sillä se on seuraavan kerran kaukalossa vasta ensi perjantaina. Silloinkin pelataan vieraissa, paikkana Vaasa, vastassa Sport. Seuraava kotipeli on edessä vasta tiistaina 18. joulukuuta.

Arkistokuva: Miikka Jääskeläinen


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su