Tappara jatkoi voittokulkuaan

Perjantai 8.3. VS.

0 - 0
()

KooKoo – Tappara 2-4 (0-0, 1-1, 1-3)

Tappara otti kolmannen peräkkäisen voittonsa ja vahvisti asemaansa sarjataulukon kakkosena, kun se tänään haki vierasvoiton Kouvolasta maalein 4-2. Kahteen ensimmäiseen erään pelissä nähtiin yhteensä kaksi maalia ja kaksi jäähyä, mutta kolmannessa erässä peräti neljä maalia ja kymmenen jäähyä.

Vahvassa vireessä viime aikoina ollut Tomáš Záborský onnistui taas maalinteossa. Hän osui nyt kolmannessa pelissä peräkkäin tehden koko kauden 17:nnen osumansa. Juhani Jasulle tämäniltainen maali oli kauden 14:s, Valtteri Kemiläiselle kymmenes ja Anton Levtchille neljäs. Tuukka Mäntylä ja Jan-Mikael Järvinen keräsivät kaksi syöttöpistettä kumpikin. Maalissa torjui Christian Heljanko.

Puoli peliä Kouvolassa pelattiin ilman maaleja. Ihan hyviäkin paikkoja kummassakin päädyssä oli varsinkin ensimmäisessä erässä, mutta toisessa erässä varsinkin Tapparan peli ehti näyttää jo puutumisen merkkejä ennen kuin iltaan saatiin piristystä.

KooKoo aloitti maalinteon päästyään ensimmäistä kertaa pelissä ylivoimalle. Maalin räväytti hurjalla ranteellaan tietysti Malte Strömwall. Neljä minuuttia myöhemmin Tappara pääsi tasoihin, kun Záborský napautti ilmasta kiekon KooKoon nuoren Oskari Salmisen taakse Matti Järvisen ohjattua ensin Tuukka Mäntylän syötön torjuttavaksi.

Kolmannessa erässä Tappara pisti sitten tilastomiehet ja -naiset töihin. Se sai erässä peräti kuusi jäähyä, mutta teki myös kolme maalia. Ensimmäinen niistä syntyi heti erän alussa alivoimalla, kun Kristian Kuusela passasi Jasulle tekopaikan Valtteri Kemiläisen istuessa jäähyllä. 13 minuuttia ennen loppua Tappara sai hyökkäysalueen kiekonriiston, joka päättyi Levtchin laukomaan osumaan. Kotijoukkueellakin oli erässä neljä jäähyä, joista kolmannen juuri päättyessä Kemiläinen laukoi ylivoimalla viivasta Tapparan neljännen maalin. Jotta tilastoja saatiin piirrellä lisääkin, teki myös KooKoo viimeisellä minuutilla alivoimamaalin, tekijänä Mikko Virtanen.

Sarjataulukossa Tappara on nyt viisi pistettä TPS:n edellä kakkospaikalla. Tapparalla on runkosarjassa jäljellä kaksi peliä, TPS:llä kolme.

Pelivapaan viikonlopun jälkeen kirvesrintojen viimeinen kotiottelu runkosarjassa pelataan ensi tiistaina. Hakametsään saadaan siihen peliin vieraita ihan Helsingistä saakka, kun keskinäisiä pelejä tällä kaudella hallinnut HIFK tulee yrittämään pistejahtia. Liput otteluun saa Ticketmasterista.

Kuvat: Saana Hakala ja Mika Kylmäniemi


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su