Tappara tyrmättiin täysin

HIFK – Tappara       6-0 (1-0, 2-0, 3-0)
Nelosen maalikooste

Tapparan toinen finaalireissu Helsinkiin oli vielä synkempi kuin ensimmäinen. Nyt HIFK takoi Tomi Karhusen taakse kuusi kiekkoa ja voitti pelin 6-0. Tappara ei ole kahdessa Helsingin-pelissä tehnyt vielä maaliakaan.

HIFK oli tänäänkin täysin ylivertainen liikkeessä suhteessa Tapparaan ja se myös voitti jälleen kamppailupelaamisen ihan täysin. Tappara on yrittänyt hidastaa vastustajan peliä mutta homma on mennyt enemmänkin hidasteluksi ja epärytmiseksi yrittelyksi. Välillä HIFK on koko ajan kimpussa kahdella tai kolmellakin miehellä, mikä aiheuttaa Tapparan pelaamiseen heikkoa suorittamista, huolimattomuutta ja valitettavasti jopa arkuutta. Välillä HIFK seisoo träpissä keskialueella samoin tuloksin Tapparan pelaamiseen. Tappara on yksinkertaisesti neuvoton.

Ainoa positiivinen asia on, että HIFK otti tälläkin ylivoimaisella voitollaan vain yhden lisäkiinnityksen mestaruuteen. Tapparan on kuitenkin löydettävä keinot ja ennen kaikkea lisää tempoa ja kiekkovarmuutta peliinsä. Tällä hetkellä HIFK on vain aivan liikaa edellä pelissä. Se saa Tapparan koko ajan näyttämään hitaalta, voimattomalta ja jopa väsyneeltä.

Tappara hävisi väännöt ja menetti kiekot

HIFK vei ensimmäisen erän selvästi pelillisesti, mutta numerollisesti vain 1-0. Toinen erä oli Tapparan paras, mutta HIFK vei sen 2-0. Kolmannessa erässä HIFK teki vielä kolme, kun Tappara hävisi omalla maalillaan kamppailun toisensa jälkeen.

Ylipäätään HIFK teki valtaosan maaleistaan maalin edestä yksinkertaisesti voittamalla Tapparan taistelussa kiekosta. Arttu Luttinen rusikoi avausmaalin useammankin kirvesrinnan välistä, kun Tappara oli ensin menettänyt kiekon omalla alueellaan, ja Yohann Auvitu oli saanut Tomi Karhusen pelattua ulos maaliltaan.

Toisen erän alussa Kristian Kuuselalla oli tasoituspaikka, mutta hän ei saanut kiekkoa sisään. Seuraavasta hyökkäyksestä HIFK teki 2-0, kun Tappara hävisi taas ensin päätykiekkokamppailun ja unohti sitten Corey Elkinsin maalin kulmalle. Kolmannen maalinsa HIFK teki karkeasta paitsiosta, joka lipsahti tuomarinelikolta ohi. Teemu Ramstedt teki sen läpiajosta, kun Tappara oli ensin menettänyt kiekon keskialueella.

Kolmannessa erässä Elkins teki illan toisen maalinsa reboundista, kun Tappara-jäähy oli juuri päättynyt. Hetkeä myöhemmin Juuso Puustinen voitti takatolpalla Kuuselan ja pisti kiekon sisään. Ja siitä vähän myöhemmin oli Robert Leinon vuoro tehdä sama temppu Jasulle ja lyödä taululle tylyt loppulukemat.

Kotona pitää voittaa

Tänään Tappara tosiaan hävisi 6-0 niin kirjaimellisesti numeroina kuin tennis-terminologisesti itse pelin. Se on nyt taas pyyhittävä pois mielestä ja keskityttävä voittamaan seuraava ottelu kotona. Periksi ei anneta, mutta se nyt on selvää, että tälläisella pelaamisella Tappara ei voi jatkaa. Se on ollut finaalisarjassa tähän mennessä selvästi huonompi joukkue, ja se on varma tosiasia, että huonompi joukkue ei finaalisarjaa voita.

Taas on edessä parikin kokonaista välipäivää kerätä homma kasaan. Sarja jatkuu perjantaina Hakametsässä. Parantaminen on päivän sana.

Tero Aalto (Kuvat: Mika Kylmäniemi)


Ottelun tilastot

Finaali 19.4.2016
HIFK – Tappara       6-0 (1-0, 2-0, 3-0)

1. erä:
13:36 1-0 Arttu Luttinen (Yohann Auvitu)

2. erä:
21:03 2-0 Corey Elkins (Luttinen, Jasse Ikonen)
31:35 3-0 Teemu Ramstedt (Joonas Rask, Tomas Zaborsky)

3. erä:
52:10 4-0 Elkins (Zaborsky, Ramstedt)
54:59 5-0 Juuso Puustinen (Robert Leino, Lauri Taipalus)
57:13 6-0 Robert Leino (Puustinen, Tomi Tuomisto)

Jäähyt:
HIFK 2 x 2 min
Tappara 2 x 2 min
(Lajunen, Saravo)

Maalivahdit:
Ville Husso, HIFK 5+12+8=25
Tomi Karhunen, Tappara 8+4+4=16

Erotuomarit: Stefan Fonselius – Jari Levonen

Yleisöä: 8200

Alumnien tähdet:
1. tähti: Elkins, HIFK
2. tähti: Husso, HIFK
3. tähti: Luttinen, HIFK

Ottelun kokoonpano

Haapala-Lajunen-Kuusela
Laine-Järvinen-Peltola
Savinainen-Ilomäki-Karjalainen
Rauhala-Jasu-Dixon

Saravo-Aalto
Mäntylä-Plastino
Kankaanperä-Elorinne
Mäkinen

Karhunen
(Hrachovina)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su