Tapparalla nihkeä kotivoitto

Tiistai 23.2. VS.

2 - 1 (vl)
(1-0, 0-1, 0-0, 1-0)

Tappara – Ässät     2-1 (1-0, 0-1, 0-0) vl
Ottelun kuvagalleria
Nelosen maalikooste

Tappara ja Ässät jatkoivat tasaisia ja vähämaalisia otteluitaan kolmannessakin keskinäisissä kohtaamisessa. Nyt nähtiin varsinaisella peliajalla kaksi maalia ja haettiin voittoja voittolaukauskilpailusta. Tappara oli siinä maalin verran parempi ja vei kaksi pistettä yhteistuloksella 2-1.

Tulos oli täsmälleen sama kuin alkukaudesta joukkueiden kohdatessa Hakametsässä. Välissä pelatussa Porin-ottelussa varsinaisella peliajalla ei nähty maaleja lainkaan. Ässät voitti silloin jatkoaikaosumalla 1-0. Kaksi joukkuetta, kolme ottelua, neljä maalia varsinaisella peliajalla! Kaksikko kohtaa toisensa uudelleen heti huomenna Porissa.

Ratkaisuosuman tänään leipoi voittolaukauskilpailussa Jukka Peltola. Varsinaisen peliajan maaleista vastasivat ulkomaalaiset: Nick Plastino vei Tapparan johtoon, Jake Hansen tasoitti Ässille.

Pelin paras pelaaja oli Tappara-maalissa torjunut Tomi Karhunen, joka piti joukkuetta pitkiä toveja yksin pystyssä. Hän torjui pelissä 34 kertaa. Myös hyvin torjunut Ässien Ari Ahonen selvisi kymmentä torjuntaa vähemmällä.

Toinen erä Tapparan kauden huonoimpia

Tappara pelasi hyvän ensimmäisen erän. Se meni jo kolmannella minuutilla johtoon päästyään ylivoimalle, jonka aikana Nick Plastino täräytti kiekon suoran hyökkäyksen takamiehen tontilta ohi Ahosen. Heti perään Kristian Kuuselan yritys oli senttien päässä maalista, vielä vähän myöhemmin Alexander Bonsaksen oli vielä lähempänä kilauttaessaan ylärimaa.

Hyvän avauserän jälkeen olikin yllätys, kun Tappara hukkasi konseptinsa täysin toiseen erään. Siitä tuli yksi joukkueen huonoimmista eristä koko kaudella. Totta kai iso osasyy oli erittäin hyvin pelanneella vierasjoukkueellakin, mutta samaan aikaan Tappara kadotti ajatuksen, terävyyden ja liikkeen ihan täysin. Se ei saanut syöttöjään millään oikeille kohdille. Irtokiekoissa odotettiin ensin tekoja pelikavereilta ja reagoitiin vasta sitten.

Ässät tuli nopeasti tasoihin toisen erän alussa. Tappara hukkasi miehensä vieraiden vastahyökkäyksessä, ja Jake Hansen pääsi lyömään takatolpalta helposti Antti Kerälän mainion syötön sisään. Sen jälkeen Ässät pyöritti käytännössä koko erän pitkän hyökkäyksen toisensa jälkeen Tappara-alueella. Tappara purki pitkiä kiekkoja eikä päässyt vaihtamaan. Vain Tomi Karhusen torjunnat pitivät joukkueen pelissä mukana.

Kolmas erä meinasi hukkua kotijoukkueelta jäähyihin. Se otti erän puoliväliin mennessä kolme kaksiminuuttista, mutta onnistui pitämään oman pään puhtaana niissä kaikissa. Lähellä kävi kerran, kun Valtteri Viljasen laukaus osui tolppaan.

Neljä ja puoli minuuttia ennen loppua Tapparakin sai vielä ylivoimamahdollisuuden ratkaista peli jo varsinaisen peliajan puitteissa, mutta sekään ei kyennyt siihen.

12 rankkarin kisa

Jatkoajalla molemmilla joukkueilla oli paikkansa. Tapparan paras paikka oli Kuuselalla, jonka laukauksen Ahonen kuitenkin torjui. Tapparan puolestaan pelasti voittolaukauskisaan Karhunen, joka torjui Antti Kerälän puhtaan läpiajon jatkoajalla.

Voittolaukauskisassa ratkaisu haettiin pitkän kaavan kautta. Kumpikin joukkue käytti kuusi yritystä; kahdestatoista yrityksestä kolme onnistui. Kolmen aloitusparin aikana onnistui ensin Patrik Laine, mutta Pat Mullane tasoitti kisan. Jatkopareja tarvittiin kolme ennen kuin Jukka Peltola onnistui tekemään maalin ja tasoitusvuorossa ollut Masi Marjamäki epäonnistui.

Pistejako kelpasi kummallekin joukkueelle ainakin jossain määrin. Ässät piti eronsa playoff-viivaan samana ja sillä on edelleen kaksi peliä pahinta kilpailijaansa Sportia enemmän pelattavana. Tapparalla kaksi pistettä vankisti sen asemaa nelosena, kun SaiPa samaan aikaan hävisi, ja samalla Tappara nousi myös jo pisteen päähän kolmossijasta pelin JYPiä vähemmän pelanneena.

Samanlaisista tärkeistä pisteistä taistellaan siis samojen joukkueiden kesken heti huomenna Porissa!

Tero Aalto (Kuvat: Mikko Pylkkö)

 


Ottelun tilastot

Liiga 23.2.2016
Tappara – Ässät    2-1 (1-0, 0-1, 0-0) vl

1. erä:
02:48 1-0 Nick Plastino (Jan-Mikael Järvinen, Arttu Ilomäki) yv

2. erä:
22:32 1-1 Jake Hansen (Antti Kerälä, Troy Vance)

3. erä:
Maaliton

Jatkoaika:
Maaliton

Voittolaukauskilpailu:
– Aleksi Saarela, Ässät
– Henrik Haapala, Tappara
– Jarno Kärki, Ässät
+ Patrik Laine, Tappara
+ Pat Mullane, Ässät
– Jukka Peltola, Tappara
– Veli-Matti Savinainen, Tappara
– Mullane, Ässät
– Laine, Tappara
– Arttu Ruotsalainen, Ässät
65:00 2-1 Peltola vl
– Masi Marjamäki, Ässät

Jäähyt:
Tappara 4 x 2 min
(2xLaine, 2xSaravo)
Ässät 3 x 2 min

Maalivahdit:
Tomi Karhunen, Tappara 7+14+9+4=34
Ari Ahonen, Ässät 8+4+11+1=24

Erotuomarit: Aaro Brännare – Teemu Salminen

Yleisöä: 5465

Alumnien tähdet:
1. tähti: Järvinen, Tappara
2. tähti: Ahonen, Ässät
3. tähti: Karhunen, Tappara

Ottelun kokoonpano

Haapala-Lajunen-Kuusela
Laine-Ilomäki-Peltola
Savinainen-Järvinen-Karjalainen
Rauhala-Jasu-Dixon

Mäntylä-Elorinne
Saravo-Plastino
Kankaanperä-Bonsaksen
Salonen

Karhunen
(Hrachovina)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su