Tapparalle kotitappio

Keskiviikko 11.11. VS.

1 - 2
(0-0, 0-0, 1-2)

Tappara – KalPa     1-2 (0-0, 0-0, 1-2)
Ottelun kuvagalleria
Nelosen maalikooste

KalPa otti Liigassa seitsemännen peräkkäisen voittonsa, kun se tänään Hakametsässä kaatoi Tapparan niukasti 2-1. Tapparalle tappio oli nyt toinen peräkkäinen Liigassa ensimmäistä kertaa tällä kaudella, kun se oli hävinnyt myös ennen maaottelutaukoa.

Tapparassa ei haluttu lähteä hakemaan syytä otteluohjelmasta, mutta totta kai levännyt KalPa sai tänään etua siitä, että Tappara oli pelannut eilen Champions Hockey Leaguen ottelun ja vielä toisessa maassa. Tappara oli myös ainoa eilen CHL:ää pelanneesta viidestä suomalaisjoukkueesta, joka joutui Liiga-kaukaloon heti tänään.

Monella tavalla väsymys näkyikin pelin vanhetessa, mutta siitä huolimatta kirvesrinnat saivat lopussa kahden maalin tappioasemassa hyvän kirin aikaiseksi. Tappara kavensi ilman maalivahtia pelaten Jere Karjalaisen osumalla ja oli lähellä tehdä toisenkin.

Kaikki maalit erikoistilanteissa

Kaksi erää mentiin ilman maaleja. Avauserässä Tappara oli lievästi niskan päällä. Ainakin sillä oli erän paras maalipaikka, jossa Nick Plastinon toisen aallon laukaus kuitenkin kimposi korkealle yläilmoihin. Toisessa erässä KalPa otti peliä haltuunsa osin Tapparan jäähyjen takia.

Tappara pelasi myös 42 sekuntia kahden miehen alivoimalla vähän oudosti vihelletyn jäähyn jälkeen. Markus Kankaanperä menetti kypäränsä jäässä ollessaan ja heitti allaan ollutta kiekkoa eteenpäin. Sitten hän ehti luistella puoli kaukalon mittaa lähes omalle vaihtoaitiolleen saakka KalPa-pelaajien huutaessa jäähyä, kunnes tuomari yhtäkkiä reagoi. Rangaistus tuli lopulta kiekon sulkemisesta.

Tappara tappoi alivoimansa kuitenkin hienosti ennen kaikkea Jani Lajusen vahvan panoksen ansiosta. Samainen Lajunen oli lähellä tehdä maalinkin erän lopussa päästyään kokeilemaan kolme kertaa peräkkäin läheltä, mutta Eero Kilpeläinen ehti joka kerralla eteen. Juuri muita torjuntoja Kilpeläisellä ei toisessa erässä ollutkaan.

Ottelun kaikki maalit syntyivät erikoistilanteista. KalPan Patrick Davis teki ensimmäisen ylivoimalla, kun Veli-Matti Savinaisen korkeasta mailasta saaman 2+2 minuutin jäähyn jälkimmäinen kakkonen oli menossa. Toisen maalinsa KalPa teki nöyryyttävästi alivoimalla. Ylivoiman rakentelu katkesi keskialueella harhasyöttöön, KalPa pääsi kahdella yhtä vastaan, ja Jaakko Rissanen jatkoi Janne Keräsen syötön maaliin. Keränen oli saanut syöttöpisteen myös avausosumaan.

Viisi minuuttia ennen loppua Tappara pääsi ylivoimalle KalPan vähän kyseenalaisen väärän vaihdon ansiosta. Tappara-valmennus reagoi heti ja veti Tomi Karhusen maalilta ulos hakien maalia kuudella kenttäpelaajalla. Maalia ei syntynyt ylivoimapelissä, mutta puoli minuuttia jäähyn päättymisen jälkeen kiekko vihdoin saatiin verkkoon. Jere Karjalainen, joka vähän aiemmin oli ainoana pelaajana vaihdettu katkon aikana kentälle, kiitti luottamuksesta ja laukoi Kristian Kuuselan syötöstä kavennuksen.

Kavennuksen jälkeen aikaa oli vielä yli kaksi minuuttia. Tappara veti pian maalivahdin uudelleen pois ja sai ylivoimankin, kun Mikko Jokela nosti kiekon yli pleksin. Jani Lajusella oli paikka tasoittaakin, mutta hän ei osunut ahdistettuna jalkoihinsa pompanneeseen kiekon puolityhjän maalin edessä. KalPa kesti loppuun saakka.

Huomenna välipäivä, sitten taas kaksi peliä peräkkäin

Tilastollisesti ei ole yllättävää, ettei Hakametsässä tänään maaleilla juhlittu, sillä KalPan peleissä on tehty selvästi vähiten maaleja Liigassa. Maalintekoa ei tänään helpottanut kummankin päädyn maalivahdin hyvä peli. Tapparallakin on menossa nyt vaisu jakso maalinteossa. Se on CHL-pelit mukaan lukien tehnyt viidessä viime pelissään vain viisi maalia.

Tänään Tapparalla oli melko vähän kunnollisia maalipaikkoja, mutta kuitenkin aika paljon sellaisia paikkoja, joista olisi voinut ja pitänyt tulla kunnon tilanne. Oliko sitten väsymyksestä johtuvaa, mutta paljon tänään kiekot karkailivat juuri sitä viimeistä siirtoa tehdessä ja laukauksia oli muutenkin vaikea saada kantamaan maalille saakka osumatta omiin tai vieraisiin.

Tappara jatkaa vielä viikon verran tiukkaan tahtiin ennen kuin ohjelmaan osuu ensimmäinen useamman päivän pelitauko. Tällä viikolla kirvesrinnat pelaavat vielä kahdesti. Torstain välipäivän jälkeen perjantaina pelataan kauden toinen paikallispeli, nyt Ilveksen isännöimä, ja lauantaina on vuorossa kotipeli JYPiä vastaan.

Tero Aalto (Kuvat: Mika Kylmäniemi)

 


Ottelun tilastot

Liiga 11.11.2015
Tappara – KalPa     1-2 (0-0, 0-0, 1-2)

1. erä:
Maaliton

2. erä:
Maaliton

3. erä:
43:51 0-1 Patrick Davis (Janne Keränen, Mikko Nuutinen) yv
49:06 0-2 Jaakko Rissanen (Keränen) av
57:45 1-2 Jere Karjalainen (Kristian Kuusela, Teemu Aalto) im

Jäähyt:
Tappara 6 x 2 min.
(Saravo, Haapala, Bonsaksen, Kankaanperä, 2xSavinainen)
KalPa 5 x 2 min.

Maalivahdit:
Tomi Karhunen, Tappara 4+14+6=24, pois 55:13-57:45 ja 58:48-60:00
Eero Kilpeläinen, KalPa 5+6+8=19

Erotuomarit: Aaro Brännare – Mikko Kaukokari

Yleisöä: 4188

Alumnien tähdet:
1. tähti: Keränen, KalPa
2. tähti: Karjalainen, Tappara
3. tähti: Kilpeläinen, KalPa

Ottelun kokoonpano

Haapala-Lajunen-Kuusela
Laine-Savinainen-Karjalainen
Järvinen-Dixon-Peltola
Kaksonen-Rauhala-Heikkilä
(Honkanen)

Saravo-Aalto
Bonsaksen-Plastino
Kankaanperä-Elorinne
Mäkinen

Karhunen
(Hrachovina)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su