TPS voitti Hakametsässä voittolaukauskisassa

Perjantai 5.2. VS.

5 - 4 (ja)
(1-0, 0-3, 3-1, 1-0)

Tappara – TPS     1-2 (1-0, 0-0, 0-1) vl
Ottelun kuvagalleria
Nelosen maalikooste

Tapparan keskinkertainen taival keskitalven Liigassa sai jatkoa taas yhdellä peruspuurtamisella, jolla ei kotivoittoa kyetty ottamaan. TPS vei voittolaukauskilpailun jälkeen kaksi pistettä maalein 2-1.

Sarjataulukossa kärkikaksikko on jo vähän aikaa ollut karussa ja nyt alkaa kolmossijakin mennä, kun Tappara ei pysty ottamaan kolmen pisteen voittoja. Tänäänkin sellainen oli tarjolla, mutta väkinäisesti ilman maalintekohimoa pelaaminen ei nytkään riittänyt. Tappara tekee tällä hetkellä aina silloin tällöin oikein nättejä maaleja, mutta niitä maaleja ja niiden ansiosta voittoja ei vain tule tarpeeksi.

Tapparan ainoan maalin teki avauserässä Jan-Mikael Järvinen, josta tuli jo kauden kahdeksas kymmenen maalin rajan rikkonut kirvesrinta. Jatkoajalla Jukka Peltola pääsi yrittämään rangaistuslaukauksesta mutta ei onnistunut. Voittolaukauskilpailussa Tappara ei onnistunut yhdelläkään neljästä yrityksestään.

Todella hyviä paikkoja mutta liian harvoin

Tapparalla oli tänään muutamia oikein maukkaita paikkoja, joista maaleja olisi voinut tehdä. Arttu Ilomäki tarjoili avauserässä Pekka Saravolle ja toisessa erässä Peltolalle, mutta Oskari Setänen TPS-maalissa torjui. Jan-Mikael Järvinen ja Ilomäki olivat toisessa erässä jo liki varmassa paikassa, mutta TPS-pakit onnistuivat ainakin tuomareiden mielestä sääntöjen puitteissa huitomaan niin paljon häirintää, ettei maalinteko onnistunut.

Vähän reilut puolisen tusinaa niitä aivan loistopaikkoja tänään kotijoukkueella oli, mutta niiden jälkeen puuttui lähes täysin kaikki tavalliset tilanteet, kiekon toimittamiset maalille, suorat laukaukset ynnä muut. Maalinteko alkaa aina laukauksesta, ja niitä Tappara laittaa liikkeelle peli toisensa jälkeen aivan liian vähän.

Pelin alussa vastustajan puolustuksen poikkisahaus onnistui kerran ja oikein nätisti. Tapparan johtomaali syntyi seitsemän minuutin kohdalla hyvällä hyökkäyksellä, jossa Kristian Kuusela harhautti pakin, sai kiekon Jani Lajuselta takaisin ja passasi loistavan poikkisyötön Järviselle.

Se maali oli pelin ainoa yli puoli tuntia ennen kuin TPS tasoitti kolmannen erän alkupuolella. Tappara hukkasi kiekon oman maalinsa takana, ja lopulta Jerry Ahtola laukoi kiekon ohi Dominik Hrachovinan.

Normaalisti rankkareissa vahvalle Peltolalle tänään kolme hutia

Jatkoajan alussa Jukka Peltola pelattiin läpiajoon, josta rikottuna hän sai rangaistuslaukauksen. Tähän asti kaikki liigauransa kolme pelitilannerankkariaan upottanut Tappara-kippari ei tällä kertaa onnistunut pikkunätissä yrityksessään. Tappara sai myöhemmin jatkoajalla myös ylivoimapelin, mutta ties kuinka monennenko kerran se epäonnistui hyödyntämään tämän jatkoajan erikoistilanteen.

Voittolaukauskilpailu ratkesi vasta neljännen laukojaparin toisessa laukojassa; siihen asti mentiin ilman maaleja. Henrik Haapala, Patrik Laine ja Jukka Peltola kahdesti jäivät Setäsen torjuntoihin. TPS:stä epäonnistuivat Francis Paré, Tomi Kallio ja Julius Vähätalo ennen kuin Ville-Vesa Vainiola ratkaisi kahdeksantena ampujana.

Tappara pelasi tänään ilman Alexander Bonsaksenia, joka joutui pelikieltoon, mutta Teemu Aalto pystyi palaamaan nopeasti kokoonpanoon. Uutta hankintaa Aleksi Salosta ei käytetty tänäänkään. Yksi outous tänään oli Tapparan kokemattoman nelosketjun joutuminen pelaamaan monesti TPS:n kovaa ykköstä vastaan, vaikka peluutusetu on kotijoukkueella.

Tuomaritoimintakin oli tänään heikkoa. Liiga on antanut taas vihellyslinjansa valua valitettavan kehnoksi, jossa saa jarruttaa, roikkua ja estää minkä haluaa, mutta siitä huolimatta tai ehkä jopa sen takia joka kierroksen jälkeen tutkitaan videolta mahdollisia vääriä taklauksia. Niin tehdään tänäänkin.

Tappara jatkaa kadonneen voiton metsästystä vapaan viikonlopun jälkeen ensi keskiviikkona Espoosta. Kotikaukalossa joukkue on taas ensi perjantaina, jolloin vastassa on Pelicans.

Tero Aalto (Kuvat: Mika Kylmäniemi)


Ottelun tilastot

Liiga 5.2.2016
Tappara – TPS     1-2 (1-0, 0-0, 0-1) vl

1. erä:
06:53 1-0 Jan-Mikael Järvinen (Kristian Kuusela, Jani Lajunen)

2. erä:
Maaliton

3. erä:
43:55 1-1 Jerry Ahtola (Tadas Kumeliauskas)

Jatkoaika:
60:35 Jukka Peltola Tappara, epäonnistunut rangaistuslaukaus
Maaliton

Voittolaukauskilpailu:
– Francis Paré, TPS
– Henrik Haapala, Tappara
– Tomi Kallio, TPS
– Patrik Laine, Tappara
– Julius Vähätalo, TPS
– Peltola, Tappara
– Peltola, Tappara
65:00 1-2 Ville-Vesa Vainiola vl

Jäähyt:
Tappara 4 x 2 min
(Heikkilä, Kankaanperä, 2xPlastino)
TPS 4 x 2 min

Maalivahdit:
Dominik Hrachovina, Tappara 9+11+7+4=31
Oskari Setänen, TPS 5+5+7+3=20

Erotuomarit: Marko Kovanen – Tom Laaksonen

Yleisöä: 5127

Alumnien tähdet:
1. tähti: Setänen, TPS
2. tähti: Hrachovina, Tappara
3. tähti: Henrik Tallinder, TPS

Ottelun kokoonpano

Järvinen-Lajunen-Kuusela
Laine-Ilomäki-Peltola
Haapala-Dixon-Karjalainen
Honkanen-Rauhala-Heikkilä

Saravo-Aalto
Elorinne-Mäkinen
Kankaanperä-Plastino
Salonen

Hrachovina
(Karhunen)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su