​​​​​​​Meillä kaikilla on unelmia.


Unelma ylpeydestä, jota saa tuntea kantaessaan rinnassa kirveslogoa. Unelma paikasta rakkaan lajin parrasvaloissa. Unelma olla suorituksillaan mukana koululaisten välituntikeskusteluissa. Unelma omasta nimestä joukkueen verkkosivuilla. Unelma nimilapusta oman suosikkijoukkueen pukukopissa. Unelma omasta roolista pelaavassa kokoonpanosta. Unelma ensimmäisen kotiottelun jännityksestä. Unelma oman kotiyleisön edessä pelaamisesta. Unelma kuulla Kääriäisen Petrin lausumana oma nimi matalalla äänellään. Unelma paikasta ylivoimakentällisessä. Unelma rohkeudesta pitää edes pieni puheenvuoro pukukopissa ennen ratkaisevaa kolmatta erää. Unelma vastuusta viimeisen minuutin alivoimalla. Unelma antaa lohdutusta joukkuekavereille tappion hetkillä. Unelma antaa joukkueelle voimaa vastustajan iskujen kestämisestä. Unelma mahdollisuudesta nostaa kädet ylös voiton kunniaksi loppusummerin soidessa. Unelma tunteesta, joka syntyy kun olet osa joukkuetta – osa suurempaa perinnettä ja perhettä.

Tunnemme nämä unelmat.

Olemme saaneet kokea nämä tunteet, saamme elää niitä edelleen. Tiedämme unelmien syntyvän sydämestä kumpuavasta halusta vaikuttaa sen oman ja rakkaimman seuran arkeen ja menestymiseen. Päästä teoillaan osaksi tarinaa. Vain harvoilla on ollut se mahdollisuus.

Nyt se on mahdollista, kaikille.

Marraskuussa 2020 elämme yhteisönä aikoja, jolloin maailma tarjoaa meille hurjan määrän ulkoista painetta. Tässä tilanteessa sisäinen tiiveys ratkaisee. Me emme ole mitään ilman yhteisöämme. Tarvitsemme Tappara-perheen tukea enemmän kuin koskaan. Perheen kesken sen uskaltaa pelkäämättä tunnustaa, ei tarvitse hävetä.

Kutsumme koko yhteisömme tukemaan joukkuettamme ja liittymään Meidän Seuraan.​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​


Meidän Seuraan voit liittyä kätevimmin netissä tai myös Tapparan toimistolla, hintaan 20 euroa. Vastineeksi saat tyylikkään, personoidun digitaalisen Meidän Seura - pelaajakortin omilla tiedoillasi ja haluamallasi valokuvalla. Pelaajakortin voit jakaa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja se näkyy myös Tapparan verkkosivustolla useammassa paikassa, kuten tämän sivun alalaidassa.

Katso Meidän Seuraan liittyvät Usein Kysytyt Kysymykset eli UKK tästä.


Meidän Seura
​​​​​​​