SaiPa ja Tappara kumpikin haluavat yhden sijan ylöspäin

Otteluraportin tarjoaa:

Runkosarjasta viedään jo viimeistä kymppiä, kun Tappara tiistaina matkustaa Lappeenrantaan SaiPan vieraaksi. Tiistai…Lappeenranta…SaiPa…Tappara – kaikki täsmää: Kyseessä on Liigan El Clásico!

Kotijoukkue SaiPa henkäilee kuuden parhaan joukkueen niskaan sijalla seitsemän vain yhden pisteen päässä Lukosta. Kutossijaa korkeammalle tuskin on mahkuja, mutta jo kuudennen sijan saavuttaminen olisi suurta herkkua verrattuna kirottuun seitsemänteen sijaan ja ylimääräiseen playoff-sarjaan ennen puolivälieriä. Viime perjantainen voitto juuri Lukosta tekikin SaiPalle varsin hyvää, mutta lauantain vierastappio Pelicansille (2-4) sitten taas ei.

Tapparalla oli ihan ok viime viikko, voittoja tuli kolme vaikkakin kaksi niistä jatkoajalla. Jatkoajalla kaatuivat ensin JYP ja Ilves, mutta lauantaina oli kolmen pisteen vuoro Jukureita vastaan. Sarjataulukossa Tapparallakin on tiukkoja paikkoja TPS:n, JYPin ja HIFK:n kanssa. Tällä hetkellä kirvesrinnat ovat kolmantena kaksi pistettä TPS:n takana.

SaiPan ja Tapparan kauden keskinäisistä peleistä SaiPa voitti ensin kotimatsinsa 3-2, mutta Tappara on sen jälkeen puolestaan ottanut kaksi kotivoittoa, ensin 4-2 ja sitten 3-2 jatkoajalla.


Tapparan tehokkain pakki Mikko Lehtonen on matkalla olympialaisiin, mutta ei vielä.

Lappeenrantalaisten kultakypärä on 11+24=35 kerännyt Topi Nättinen, jonka maalimäärä on myös joukkueen korkein yhdessä Jonatan Tanuksen kanssa. Tanuksella on yhteensä 27 pistettä ennen 25 pinnan Cody Kunykia. Maalissa Frans Tuohimaa on selkeä ykkösvahti, kun Jussi Markkanen on loukkaantuneena. Sivussa ovat olleet myös Anssi Löfman ja Markus Kojo.

Erityinen valokeila tiistaina osuu taatusti Curtis Hamiltoniin, joka käväisi Tapparassa vuodenvaihteessa mutta siirtyi sitten viime kaudellakin edustamaansa SaiPaan. Viidessä Tappara-pelissä Hamiltonin pistesaldo näytti nollaa, mutta yhtä monessa SaiPa-pelissä tuloksena on ollut 2+3.

Tapparalla pitäisi olla kokoonpanossaan tiistaina upouusi kirvesrinta, kun Sportista tullut hyökkääjä Markus Nenonen liittyi joukkueeseen. Nenonen on pisteiden valossa saman tien Tapparan paras maalintekijä ja toiseksi paras pistemies Sportissa iskemillä tehoillaan 17+13=30. Kirvesrintojen kultakypärä on kuitenkin 35 pisteen Kristian Kuusela. Maalin suulla Tapparan valinta on viime aikoina ollut Dominik Hrachovina.

Juhani Jasu ja Otso Rantakari ovat varmuudella loukkaantuneina sivussa. Viime peleistä poissa ovat olleet myös Jere Karjalainen ja Anton Levtchi. Jukka Peltola ja Mikko Lehtonen ovat Tapparan käytettävissä vielä tässä pelissä ennen olympiareissua.

Tero Aalto (Kuvat: Mikko Pylkkö)