Vastuullisuus ja ympäristö

TAPPARAN TILAISUUKSIIN KAIKKI OVAT TASA-ARVOISESTI TERVETULLEITA!

Tappara haluaa tarjota kaikille mahdollisuuden nauttia huippu-urheilun tuottamista elämyksistä.

Urheiluun jokaisella on henkilökohtainen suhde, jota kunnioitamme. Jääkiekko kuuluu kaikille iästä, sukupuolesta, etnisestä taustasta, vakaumuksesta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai muusta henkilöön liittyvästä syystä riippumatta. Erilaisuus on rikkaus niin yhteiskunnalle kuin lajillemme.


Työntekijät sekä pelaajat palkkaamme kyvykkyyden ja asenteen mukaan.

Tamhockey / Tappara on poliittisesti sitoutumaton jääurheilun erikoisseura.

Tappara tekee omalta osaltaan parhaansa korkealaatuisten liikuntamahdollisuuksien ja liikuntatapahtumien tarjoamiseksi Tampereella, josta toivomme kaikkien Pirkanmaalaisten ja kauempaakin tulevien nauttivan.


TAPPARA TUKEE NUORIA KASVAMAAN TASAPAINOISIKSI AIKUISIKSI OHJATUN HARRASTUKSEN KAUTTA

Juniorityön myötä Tappara taklaa osaltaan nuorten liikkumattomuushaastetta – Vuosittain Tappara liikuttaa lapsia ja nuoria kymmeniä tuhansia tunteja.

Tapparan junioritoiminta haluaa tarjota polun terveisiin elämäntapoihin, tottumisen sääntöjen noudattamiseen sekä kuulumisen joukkueeseen ja unohtumattomia elämyksiä. Tavoitteena on tarjota olosuhteet ja korkealaatuinen valmennus, jotka mahdollistavat parhaan tien kehittyä kohti kunkin omaa potentiaalia, aina jopa huippu-urheilijaksi Suomen ja maailman huipulle saakka.

Tapparan junioritoiminnasta ja taitoluistelusta vastaa Tappara ry, jonka junioritoiminnan piirissä on yli 1500 nuorta. Päätoimisten valmentajien ja koulutuksen kautta pyrimme varmistamaan myös kasvatuksellisesti korkealaatuisen toiminnan.

Lue lisää Junioritoiminnasta tai Tappara taitoluistelusta.

Tavoitteellisemman sarjatoiminnan lisäksi junioreille on tarjolla matalan kynnyksen harrastetoimintaa.


KOULUJEN KERHOISSA KOETAAN LIIKUNNAN RIEMUA

Tapparan valmentajat kiertävät maakuntaa ohjaamassa aamu-ja iltapäivätoimintaa

Liikkuminen on tärkeää jokaisen hyvinvoinnille, silti suomalaisten lasten ja nuorten liikkumattomuus on yhä suurempi ongelma. Luontainen liikkuminen on vuosien saatossa vähentynyt, mikä on kasvattanut urheiluseurojen ja aktiivisen liikuntaharrastuksen roolia.
​​​​​​​
Tapparan ammattivalmentajat ohjaavat Tampereen ja ympäristökuntien kouluilla liikunnallisia harrastusryhmiä yli 50 tuntia viikossa. Kyseessä on kaikille oppilaille tarkoitetut matalan kynnyksen maksuttomat ryhmät, joita pidetään koulun tiloissa ennen oppituntien alkua, tai välittömästi niiden jälkeen. Näin ne liittyvät hyvin yhteen koulupäivän kanssa, eikä lapsen tarvitse olla yksin kotona sitä aikaa.

Tappara on aloittanut yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa kokonaan uuden jääkiekon harrastetoimintamallin kehittämisen vuoden 2020 alussa. Toiminta käynnistetään Länsi-Tampereelta, jossa koulujen oppilailla on mahdollisuus osallistua kaksi kertaa viikossa iltapäivisin ohjattuun jääkiekon harrastusjoukkuetoimintaan Tesoman jäähallissa. Kyseessä on opetus- ja kulttuuriministeriön hankerahalla toteutettava vuoden kestävä kehittämisjakso. Tavoitteena on laajentaa toimintamallia ja luoda koululaisille maksuton eri liikuntalajien harrastustoimintakonsepti oman koulun lähellä ja tätä kautta vähentää syrjäytymistä ja edistää liikuntaa.


TAPPARAN YMPÄRISTÖOHJELMA

Jäähallin ja liikenteen osuus on jääkiekkoseuran hiilijalanjäljestä on yhteensä yli 90 %.

Tappara on Suomen johtava urheilubrändi, joka vaikuttaa yhdessä faniensa ja kotikatsomoiden kanssa olosuhteisiin, joissa tulevat sukupolvet lähtevät jäälle. Tapparan ja Liigan ympäristöohjelma edistää kestävän kehityksen toteutumista talvilajiemme pelastamiseksi ja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.

Jääkiekkoseuran suurin hiilijalanjälki syntyy katsojien matkustuspäästöistä eli liikenteestä otteluihin. Myös Areenan lämmitys ja sähkönkulutus ovat merkittäviä – yhteensä liikenteen ja Areenan osuus on yhteensä yli 90 %.

Tappara on tehnyt merkittävän ympäristöinvestoinnin siirtämällä kotiottelunsa Nokia Arenalle joulukuussa 2021. Nokia Arena sijaitsee ydinkeskustassa hyvien julkisten liikenneyhteyksien varrella ja pääsy areenalle on helpompaa jalan/julkisilla kulkuneuvoilla kuin missään muualla Suomessa. Tavoitteena on, että otteluihin henkilöautolla saapuvien katsojien määrä suhteessa puolittuu nykyisestä. Julkisen liikenteen käytön edistämiseksi Tappara on sisällyttänyt ilmaisen Nysse-joukkoliikenteen ottelulippuihinsa. Uudessa areenassa myös talotekniikka on ajanmukainen mikä vähentää suhteellista sähkönkulutusta.

Pyrimme huomioimaan ympäristöasiat myös muussa toiminnassamme. Sitoudumme viestinässämme pitämään yllä ympäristöasioita.

Nokia Arena sijaitsee kaupungin sydämessä, rautatien päällä. Saapuminen jalan ja joukkoliikenteellä, esim ratikalla on vaivatonta.

Ympäristötekoja

Areena ydinkeskustassa

Julkinen liikenne etusijalla

Nykyaikainen areena

Parempi energiatehokuus


Sähköiset pääsyliput

Luovutuaan muovisista
​​​​​​​ ja paperisista lipuista

Ottelun jätehuolto

Jätteen kokonaisvaltainen kierrätys
​​​​​​​

Joukkueen matkustus

Liikutaan yhdessä
Asuntoja areenan läheltä


Paperiton toimisto

Toiminnanohjaus-järjestelmä


Varusteiden kierrätys

Liiga > juniorit > kierrätys
​​​​​​​

Saapuminen

Ottelulippu sisältää ilmaisen Nysse joukko-liikenteen


​​​​​​​ARVOSTAMME KANSAINVÄLISTÄ TOIMINTAA

Jääkiekko kehittyy jatkuvasti eteenpäin, ja meidän on oltava tässä kehityksessä mukana eturintamassa.

Tappara on osakas Jääkiekon SM-Liiga Oy:ssä ja Champions Hockey League CHL:ssä (Jääkiekon mestarien liiga). Osakkeenomistajana osallistumme osaltamme Liigan kehittämiseen sekä pyrimme Liigan johtoryhmässä ja muissa sidosryhmissä työskentelemään ja vaikuttamaan tapparalaisin arvoin. Suomen mestaruuksia Tapparalla on enemmän kuin kellään muulla.

NHL:n näkyvin suomalaistähti, Florida Panthersin kapteeni ja Stanley Cup voittaja Aleksander Barkov on Tapparan kasvatti ja Tamhockeyn merkittävä osakkeenomistaka. Samoin mm. Patrik Laine on Tapparan omia kasvatteja. Tuorein NHL-sopimuksen tehnyt on ykköskierroksella 2024 varattu kasvattimme Konsta Helenius.

Tapparan pelaajat ovat olleet kapteeneina lukuisissa miesten ja nuorten maailmanmestaruuksia voittaneissa joukkueissa. Miesten 2019 maailmanmestareita Tapparasta olivat kapteenimme Kristian Kuusela, Niko Ojamäki sekä huoltaja Antti Muurila, joka huolsi myös vuoden 2022 maailmanmestareita ja olympiavoittajia. Tapparan Valtteri Kemiläinen oli mukana voittamassa vuoden 2022 olympiakultaa.

Tappara on perustajajäsen Mestarien Liigassa (CHL). Tappara on myös menestynein suomalaisjoukkue mestareiden liigassa, ja ainoa eurooppalainen joukkue joka on osallistunut jokaiseen CHL-kauteen vuosina 2014-2025. Tappara on aktiivinen jäsen Euroopan Jääkiekkoseurojen liitossa (EHC).

Arvostamme kansainvälisyyttä ja koemme sen rikkautena. Kansainvälinen seurajääkiekko kehittyy jatkuvasti eteenpäin, ja meidän on oltava tässä kehityksessä mukana eturintamassa.

Tapparan tavoitteena on osallistua kotimaiseen sekä kansainväliseen jääkiekkotoimintaan tapparalaisia arvoja kunnioittaen ja samalla tuoden positiivisella tavalla ja ylpeästi esille Tamperetta ja suomalaisuutta.

Patrik Laine on Tapparan oma kasvatti

Aleksander Barkov on Tapparan oma kasvatti

TAPPARA KANTAA YHTEISKUNTAVASTUUNSA

Tapparan periaatteena on hyvä taloudenpito, joka mahdollistaa kestävän urheilumenestyksen tavoittelun sekä yhteiskunnallisten velvoitteiden kuten verojen ja eläkkeiden hoitamisen.

Tappara työllistää koko-aikaisesti noin 60 ihmistä ja ottelutapahtumissa jopa satoja muita, kuten järjestyksenvalvojia ja ravintolatyöntekijöitä.

Esimerkiksi vuonna 2019 tilitimme yhteiskunnalle julkisoikeudellisia maksuja kuten ennakonpidätyksiä, veroja sekä eläkkeitä yhteensä 2,6 miljoonaa euroa.

Kaikki Tapparan toiminta tapahtuu läpinäkyvästi suomalaisten osake-yhtiöiden tai yhdistysten toimesta.
Myös nämä yhtiöt ovat suomalaisten yksityishenkilöiden tai heidän yhtiöidensä hallitsemia.

Hyvä talous mahdollistaa kestävän toiminnan myös yksittäisten taloudellisesti tai urheilullisesti heikompien kausien jälkeen. Tapparan pyrkimyksenä on koota kausittain joukkue joka kykenee taistelemaan Suomen mestaruudesta sekä sitä kautta menestymään myös jääkiekon mestareiden liigassa, CHL:ssä.

Tappara pyrkii pitkäjänteiseen toimintaan myös kumppanuussuhteissaan. Pitkäaikaisimmat kumppanimme ovat olleet Tapparan matkassa jo vuosikymmeniä, joista mainittakoon esimerkiksi Emport.

Tapparan edustusurheilua hoitavalla Tamhockey Oy:lla ja junioritoiminnasta vastaavalla Tappara ry:llä on vuoteen 2028 asti ulottuva voimassa oleva yhteistyösopimus.

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su