Nokia Arena
Tappara siirtyi Euroopan modernimmalle areenalla joulukuussa 2021.
Tervetuloa elämysten eturiviin
Nokia Arenalle mahtuu jääkiekko-ottelussa 12 700 katsojaa, joista noin 7 100 alakatsomoon, 1200 aitiokerrokseen ja loput tarvittaessa avattavaan yläkatsomoon. Katsomopaikoista noin 500 on muutettavissa seisomakatsomoksi. Konserteissa areenalle mahtuu jopa 15000 katsojaa.
Mukautuvan kaukalon koko on 28 x 60 metriä. Tarvittaessa kaukalo kapenee 26 metriin. Areenaalla on myös harjoitushalli ja Tapparalle ”viimeisen päälle” pukukoppi. Liigapelit Nokia Arenalla alkoivat joulukuussa 2021 ja kevät 2022 huipentuu jääkiekon MM-kisoihin, joissa Suomen ottelut ja sijoitusottelut pelataan Arenassa.
Areenan ravintolapalvelut ovat kattavat. Areenalla on yhteensä 52 aitioita sekä tyylikäs Stefan's -päätyravintola. Aitioista 46 kpl on 15-18 hengelle, ja lisäksi areenalla on kuusi suurempaa 40 hengen ryhmäaitiota. Kirvesklubi löytyy areenan Eventum tapahtumaravintolasta.
Keskustassa sijaitsevalle Nokia Arenalla on helppo saapua myös julkisilla kulkuneuvoilla. Tällä on merkitystä siksikin, että jääkiekkoseuran hiilijalanjäljestä valtaosa syntyy katsojien matkasta otteluun, mikä näin suhteessa vähenee. Autolla saapuvia varten on areenan ympäristössä valmiina noin 2500 parkkihallipaikkaa.
Tarkempaa tietoa löydät Nokia Arenan kotisivuilta.
Nokia Arena tarjoaa elämyksiä ja parhaat puitteet tapahtumille
Rautatien päälle rakentuva kansi ja sen päälle nousevat tornitalot, areena, hotelli ja kasino tarjoavat aivan uudenlaisen elämysten ja kohtaamisten keskuksen.
Nokia Arena mahdollistaa jopa 15 000 hengen konserttien järjestämisen Tampereella ympäri vuoden. Areena tarjoaa Suomen moderneimman kiekkokatsomon sekä sopii joustavasti niin muutaman tuhannen hengen konserteille kuin suurkonsertteihin sekä monenlaisille show-tapahtumille. Se luo Tampereelle samalla puitteet maailmanluokan kongresseille ja messuille.
Tunnelmallinen kotihalli ja kansainvälisten kisojen näyttämö
Suomi edustaa maailman ehdotonta jääkiekkoeliittiä ja Tampere on aina ollut kiekon edelläkävijäkaupunki. Minne sopisikaan paremmin yksi maailman moderneimmista jääareenoista!
Tapparalla on uudessa kotihallissaan arvoisensa puitteet ja fanit entistäkin upeampia kiekkoelämyksiä. Areenan fans first -ajattelu on ottanut kannattajat mukaan jo tilojen ja palveluiden suunnitteluvaiheessa.
Vuosittain areenassa saadaan nauttia kotimaisesta huippujääkiekosta vähintään 70 ottelun edestä. Kisakaukalon lisäksi areenasta löytyy moderni harjoitushalli sekä monipuoliset kuntosalipalvelut.
Kiekkokansan ensimmäinen kansainvälinen huipputapahtuma on luvassa jo vuonna 2022, jolloin areenalla järjestetään jääkiekon MM-turnaus.
Nokia Arenan upea aitiomaailma
Areenan neljännessä kerroksessa on upea aitioiden kokonaisuus. Koko kerros on pyhitetty yhteensä 52 erilaiselle aitiolle, joista avautuu esteetön näkymä tapahtumien keskipisteeseen.
Kokous, tapahtuma, lanseeraus, lätkäilta asiakkaiden kanssa…
Nokia Arenan aitiot ovat monikäyttöisiä ja niitä on mahdollisuus hyödyntää laajasti myös areenan tapahtumien ulkopuolella esimerkiksi kokouksiin, yritystapahtumiin ja muihin tilaisuuksiin. Aitioihin on saatavilla myös kattavat catering-palvelut.
Lisätietoja aitioista löydät täältä.