Tuokkola torjui Tapparan

Lauantai 24.9. VS.

2 - 0
(1-0, 0-0, 1-0)

JYP – Tappara       2-0 (1-0, 0-0, 1-0)
Nelosen maalikooste tulossa

Tappara kärsi kauden ensimmäisen tappionsa, kun JYP kaatoi sen kotihallissaan 2-0. JYPille voitto oli ensimmäinen viidessä pelissä. Tapparan vaikean Jyväskylän-historian tuntien tulos ei ehkä iso yllätys kuitenkaan ole.

Tänään Tappara kaatui puhtaasti huonoon laukaisutaitoon. JYPin maalissa Pekka Tuokkolalla taisi olla näyttöhaluja vielä muutaman vuoden takaisesta huonosti sujuneesta Tappara-keikasta, ja hän torjuikin erinomaisesti kaikki 24 maalia kohti tullutta laukausta. Heikompi suoritus Tapparalta oli se, että se laukoi pelissä peräti 30 kertaa kokonaan ohi maalin. Niillä kudeilla ei ollut edes toivoa tehdä maalia.

Periaatteessa Tappara oli pelissä monilla mittareilla parempi ja hallitsevampi osapuoli, mutta kentän JYPin puoleisella kolmanneksella ja varsinkin oman maalin edessä kotijoukkue voitti pelin kuitenkin tällä kertaa kirkkaasti.

JYP runnoi ensimmäisessä erässä yhden maalin ylivoimalla ja lisäsi viimeisillä sekunneilla loppuluvut tyhjiin. Yv-maalin teki Tuomas Pihlman, loppunumerot Anssi Löfman.

Tolppaa lähemmäksi ei päästy

Jyväskylän kiekkoilta oli melko heikkotasoinen. Itse asiassa peli muistutti aika lailla painiottelua. Peli itsessään oli melkoista painia ilman koreiluja, ja lisäksi vielä pystypainista heitettiin vuorotellen kumpaakin alle mattoon (alivoimalle), jolloin toinen sai mahdollisuuden lisätä pistetiliään. Sen ensimmäisen ylivoiman jälkeen ei kuitenkaan onnistunut.

Tapparalla oli avauserässä ihan mukavasti paikkoja, mutta terävyys puuttui ja kiekot katoilivat. Arttu Ilomäki kilautti tolppaan vähän Pihlmanin ylivoimamaalin jälkeen. JYPillä puolestaan oli jo alussa ollut Henri Kannisen läpiajo, jonka Dominik Hrachovina torjui.

Toisesta erästä kukaan ei muista jälkeenpäin mitään. Tilastoista näkee, että JYPillä oli kolme kakkosta ja Tapparalla kaksi, ja maalivahtien torjunnatkin on luettavissa, mutta kentällä ei tapahtunut oikein mitään kulmapyörimistä lukuun ottamatta.

Meni pitkälle kolmannen erän viidelle viimeiselle minuutille ennen kuin Tappara sai minkäänlaista kiriä aikaan. Sen viimeisen vitosen aikana sillä oli iso tukku maalipaikkoja, mutta Tuokkola oli loistava, eikä moittimaan pysty uhrautunutta puolustustakaan, joka peitti laukauksia ja piti vierasmailat kurissa maalin edessä. Tolppaan yksi kiekko lirui tässäkin erässä mutta siinä kaikki.

Viimeisen kahden minuutin aikana Tappara pääsi vielä ylivoimalle ja käänsi sen maalivahdin pois ottamalla kahden miehen edukseen. Se ei kuitenkaan auttanut. Tappara joutui pyörittämään maalintekosektorin ulkopuolella ja laukomaan kaukaa hirveään maalinedussumppuun, josta ei tarvittavaa reikää löytynyt.

JYPin tultua juuri täysilukuiseksi Löfman roikotti kiekon keskialueelta tyhjiin. JYPille siis kauden avausvoitto ja Tapparalle ensimmäinen tappio.

Seuraavaksi Tappara pääsee kotihalliinsa. Tiistaina Hakametsässä on vastassa Kärpät.

Tero Aalto (Kuvat: Mikko Pylkkö)


Ottelun tilastot

Liiga 24.9.2016
JYP – Tappara      2-0 (1-0, 0-0, 1-0)

1. erä:
15:15 1-0 Tuomas Pihlman (Jani Tuppurainen, Mikko Kalteva) yv

2. erä:
Maaliton

3. erä:
59:52 2-0 Anssi Löfman tm

Jäähyt:
JYP 5 x 2 min
Tappara 4 x 2 min
(Rantakari, Sammalkangas, Ilomäki, Järvinen)

Maalivahdit:
Pekka Tuokkola, JYP 7+7+10=24
Dominik Hrachovina, Tappara 8+9+4=21, pois 57:44-58:58 ja 59:05-59:52

Erotuomarit: Aaro Brännare – Jari Suorsa

Yleisöä: 3314

Alumnien tähdet:
1. tähti: Tuokkola, JYP
2. tähti: Pihlman, JYP
3. tähti: Löfman, JYP

Ottelun kokoonpano

Haapala-Lajunen-Karjalainen
Savinainen-Ilomäki-Peltola
Røymark-Järvinen-Nurmi
Rauhala-Jasu-Heikkilä

Elorinne-Kemiläinen
Saravo-Rantakari
Sammalkangas-Salonen
(Tuhkanen)

Hrachovina
(Lassila)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su