Keskiviikko 02.01 KLO 18:30

VS.

3 - 0
2-0,2-0,0-0
5003

Uusi vuosi käyntiin Mikkelissä

Viime viikot pitkälti vieraissa pelannut Tappara aloittaa vuoden 2019 samalla tavalla – pelaamalla vieraissa. Vuoden ensimmäinen peli pelataan Mikkelissä paikallisia Jukureita vastaan keskiviikkona vuoden toisena päivänä.

Tapparalla tosiaan on ollut tässä jakso, jossa keskiviikon Jukurit-ottelu on seitsemäs vierasottelu yhdeksän pelin aikana. Viime vuosi myös loppui kovin alavireisesti, sillä kahdeksasta viime pelistään kirvesrinnat ovat hävinneet seitsemän, niistä kuusi viimeisintä putkeen. Kolmesta viimeisimmästä tappiosta kaksi ovat kuitenkin tuoneet “tasapelipisteen” tilille. Viimeksi lauantaina Vaasassa Tappara hävisi jatkoajalla Sportille 5-6.

Pitkästä huonosta vaiheestaan huolimatta Tappara on edelleen sarjataulukossa neljäntenä, mutta moni takaa-ajava joukkue on noussut aivan kannoille. Jukurit ei vielä siinä takaa-ajosakissa ole, vaan sen sijoitus on 13, pisteitä 12 vähemmän kuin Tapparalla.

Jukurit on nyt hyvässä vireessä. Se on ottanut viidestä viime pelistään pisteitä nousujohteisesti: ensin kahdesti yksi piste, sitten kerran kaksi pistettä, ja kaksi viimeiintä ovat tuottaneet täyden kolmen pisteen potin. Viime viikonlopun peleissä kaatui Ilves 4-3 ja KooKoo 4-1.

Tappara on kuitenkin tällä kaudella ollut Jukureille paha vastus. Edellisessä Mikkelin-pelissä Tappara voitti 5-1, Hakametsässä Tapparan voittoluvut olivat 4-2.

Jukurien paras maalintekijä ja pistemies on 10 maalia ja yhteensä 22 pistettä tehnyt Miika Roine. Mika Partanen (19 pistettä) ja Turo Asplund (18 p) täydentävät kärkikolmikon. Puolustajista tehokkain on ollut 15 pisteen Teemu Suhonen, mutta takaa nousee kovaa vauhtia Tapparalle tuttu Aleksi Salonen, joka keräsi kauden 21 pelissään kaksi syöttöpistettä, mutta viimeisen kahdeksan pelin pisteputki on tuonut tehot 2+8 lisää!

Tapparan kultakypärä on 10+15=25 kerännyt Kristian Kuusela. Pisteissä seuraavina ovat 23 pisteen Tomáš Záborský sekä 20 pisteen Niko Ojamäki ja Jarkko Malinen. Ojamäen 11 osumaa on eniten joukkueesta. Pakeista ykkönen on 19 tehopinnan Otso Rantakari.

Maalivahtitilanne joukkueilla on suunnilleen sama. Selkeät ykköset ovat Sami Rajaniemi Jukureissa ja Christian Heljanko Tapparassa, kakkosina vastaavasti Juhana Aho ja Niklas Bäckström. Rajaniemi on pelannut molemmat Tappara-pelit, Jukureita vastaan Tappara puolestaan on käyttänyt kumpaakin maalivahtiaan voitokkaasti.

Vuoden vaihtuessa Jukureilla sairaslistalla olivat hyökkääjät Teemu Henritius, Ville Leskinen, Henri Nikkanen ja Janne Ritamäki sekä puolustaja Valtteri Hietanen. Tapparasta samalla listalla olivat hyökkääjät Jere Karjalainen, Matias Lehtonen ja Záborský sekä puolustaja Veli-Matti Vittasmäki. Tapparasta poissa ovat lisäksi nuorten MM-kisoissa olevat Toni Utunen (p) ja Sami Moilanen (h).

Sen sijaan viime pelissä väliaikaisessa pelikiellossa ollut Valtteri Kemiläinen saa nyt jo keskiviikkona pelata pelikieltonsa kärsittyään.

Kuvat: Miikka Jääskeläinen


Kokoonpanot

Jukurit

1. KENTTÄ

#20 Tavi, Janne
#23 Asplund, Turo
#72 Pereskokov, Vadim
#40 Koponen, Marlo
#6 Salonen, Aleksi

2. KENTTÄ

#27 Partanen, Mika
#88 Vähätalo, Julius
#9 Roine, Miika
#5 Hyvärinen, Ville
#8 Kokkonen, Mikko

3. KENTTÄ

#25 Kalliola, Joonas
#61 Flinck, Markku
#54 Piitulainen, Jesper
#4 Suhonen, Teemu
#7 Piipponen, Samuli

4. KENTTÄ

#19 Lähde, Nestori
#16 Henritius, Teemu
#18 Huttunen, Heikki
#96 Jalonen, Jimi

MAALIVAHDIT

#30 Rajaniemi, Sami
#35 Aho, Juhana

Tappara

1. KENTTÄ

#44 Järvinen, Jan-Mikael
#28 Malinen, Jarkko
#71 Kuusela, Kristian
#24 Blood, Ben
#52 Rantakari, Otso

2. KENTTÄ

#74 Erkinjuntti, Antti
#11 Järvinen, Matti
#20 Ojamäki, Niko
#18 Mäntylä, Tuukka
#13 Kemiläinen, Valtteri

3. KENTTÄ

#68 Luoto, Joona
#42 Rauhala, Otto
#76 Levtchi, Anton
#23 Elorinne, Aleksi
#37 Fälth, Elias

4. KENTTÄ

#14 Vanhatalo, Lassi
#61 Jasu, Juhani
#21 Puistola, Patrik
#56 Rautanen, Juho

MAALIVAHDIT

#30 Heljanko, Christian
#32 Bäckström, Niklas

Ottelun tilastot

1. erä
#15 Mikko Kokkonen 2 min huitominen 1:08
6:47 #6 Veeti Vainio 2 min kampitus
9:17 #25 Tino Metsävainio 0-0
#26 Shaun Heshka
9:29 #29 Niko Ojamäki 2 min kiinnipitäminen
#54 Jesper Piitulainen 1-0 YV
#23 Turo Asplund
11:03
12:10 #42 Robin Salo koukkaaminen
12:10 #9 Jesse Puljujärvi
Rangaistuslaukaus - ei maalia
#0 Samuli Piipponen 2-0
#24 Teemu Suhonen, #18 Miika Roine
13:28
16:20 #7 Ville Vainikainen 2 min kiinnipitäminen
2. erä
20:30 #38 Simo-Pekka Riikola 2 min koukkaaminen
20:43 #6 Veeti Vainio 2 min kampitus
21:12 #83 Juho Lammikko 2-0 YV2
#36 Jussi Jokinen, #36 Jakub Krejcik
22:42 #23 Aleksi Elorinne 20 min pään tai niskan alueelle kohdistuva taklaus -
22:42 #20 Patrik Puistola 5 min pään tai niskan alueelle kohdistuva taklaus
23:04 #26 Shaun Heshka 2-0
#31 Miska Humaloja, #41 Jari Sailio
#25 Joonas Kalliola 2 min kampitus 24:19
#23 Turo Asplund 2 min kampitus 25:25
29:53 #41 Jari Sailio 2 min kiinnipitäminen
31:11 Videotarkistus - ei maalia
34:04 #21 Otto Karvinen 2 min korkea maila
38:13 #68 Joona Luoto 2-1
#76 Anton Levtchi
39:09 #7 Ville Vainikainen 2 min koukkaaminen
39:28 #21 Otto Karvinen 2 min estäminen
3. erä
41:13 #18 Tuukka Mäntylä 2-2 VT
#71 Matti Järvinen
49:45 #44 Jan-Mikael Järvinen 2-3
#71 Kristian Kuusela, #28 Jarkko Malinen
#53 Marlo Koponen 2 min kampitus 52:03
#0 Samuli Piipponen 3-3 AV
#54 Jesper Piitulainen
52:35
#0 Samuli Piipponen 2 min kampitus 56:21
Maalivahdit
#1 Matthieu Herpin 2+8+9=19
#35 Veini Vehviläinen 5+5+2=12
Rangaistukset
5 x 2 min = 10 min 9 x 2 min + 1 x 20 min + 1 x 5 min = 43 min
Yleisömäärä
5003

Vuosi aloitettiin tappioputken katkaisulla!

Jukurit – Tappara 3-4 (2-0, 0-2, 1-2)

Tappara aloitti uuden vuoden 2019 Mikkelissä ja aloitti sen samantien katkaisemalla viime vuoden päättäneen kuuden pelin tappioputkensa. Kirvesrinnat hakivat Jukureista vierasvoiton maalein 4-3.

Tuukka Mäntylä teki pelissä kauden ensimmäisen maalinsa, Jarkko Maliselle (1+1) illan maali oli jo kauden 11:s, Joona Luodolle neljäs ja Jan-Mikael Järviselle kolmas. Kultakypärä Kristian Kuusela keräsi taas kaksi syöttöpistettä. A-nuorista nostettu Lassi Vanhatalo pelasi ensimmäisen ottelunsa Liigassa.

Ottelun avauserä lähti Tapparan merkeissä, mutta hukatun ylivoimapelin jälkeen vieraat ottivat aloitteet käsiinsä päästyään itse ylivoimalle. Jesper Piitulainen laukoi suoraan voitetusta aloituksesta kiekon Christian Heljangon taakse. Myöhemmin erässä Jukurit hyödynsi Tapparan puolustusalueen pelin sekoamisen, kun Samuli Piipposen viivalaukaus pomppi Heljangon torjunnan kautta juuri ja juuri maaliviivan yli.

Toinen erä ei alkanut Tapparalta yhtään sen paremmin, kun Aleksi Elorinne sai viiden minuutin jäähyn ja ulosajon taklattuaan Jukurien Marlo Koposta. Koponen pystyi vielä jatkamaan peliä. Jukurit törttöili ylivoimansa aikana kuitenkin niin, että välillä vitosen aikana mentiin pitkä tovi jopa Tapparan ylivoimaa neljällä kolmea vastaan. Maaleja ei kumpaankaan päätyyn kuitenkaan syntynyt.

Tapparan peli ei tahtonut järkevöityä oikein millään, joten joukkueen valmennus teki epätavallisen ratkaisun ja otti aikalisän jo ennen pelin puoltaväliä. Pian sen jälkeen Joona Luoto sai kiekon Sami Rajaniemen taakse, mutta videotarkistuksen jälkeen osuma hylättiin kädellä tehtynä. Vajaa kaksi minuuttia ennen toisen erän loppua Luoto vihdoin onnistui hyväksytysti Anton Levtchin aivan loistavan esityön jälkeen. Ja kun vauhtiin päästiin, niin vain 28 sekuntia myöhemmin kiekko oli uudelleen Jukurit-maalissa, viimeisenä sen sinne siirsi Malinen.

Kolmas erä käänsi pelin Tapparalle. Tuukka Mäntylä sai kauden avausosumansa vähän tuurillakin, kun hänen maalille toimittamansa kiekko pomppi puolustajan polvesta kohti maalia, ja videotarkistus kertoi, ettei maalivahti Rajaniemi saanut hanskaansa eteen ajoissa vaan kiekko ehti ylittää maaliviivan. Erän puolivälissä Jan-Mikael Järvinen siirsi vieraat kahden maalin johtoon Kuuselan hyvästä takatolppasyötöstä. Peli meni vielä tiukaksi, kun Jukurit kavensi alivoimalla Piipposen illan toisella maalilla, joka oli sangen erikoinen, kun kuti meni ohi maalin, mutta pomppasi päätypleksistä Heljangon selän kautta maaliin. Heljangon johdolla Tappara pysäytti kuitenkin Jukurien viimeisen minuutin kiripinnistelyt ja otti voiton maalin erolla.

Tämän kaksikon otteluhistoriassa on sellainen erikoisuus, että Liigaan noustuaan Jukurit voitti Tapparan kahdessa ensimmäisessä pelissä, mutta sen jälkeen Tappara on voittanut yhdeksän kertaa peräkkäin. Niistä kolme voittoa on tullut tällä kaudella.

Lauantaina pelataan Hakametsässä, missä on todellinen KalPa-päivä, kun klo 12.30 on Tapparan ja KalPan A-nuorten SM-liigan ottelu, kello 15 alkaen Tapparan ja KalPan alumnijoukkueiden ottelu, ja klo 17 sitten Tapparan ja Spengler Cupin mestarin KalPan välinen Liiga-ottelu. Pelin jälkeen vielä puolen joukkueen nimikirjoitusjako! Liput Ticketmasterista. (A-nuorten peliin ilmainen sisäänpääsy, alumnipeliin Liiga-pelin lipulla.)

Arkistokuvat: Mikko Pylkkö