Sport vastassa toisen kerran tällä viikolla

Lauantai 21.10. 17:00 VS.

Tappara pelaa tänään Vaasassa viikon kolmannen ottelunsa ja toisen peräkkäisinä päivinä. Vastassa olevalla Sportilla puolestaan on ollut tiistaista asti aikaa hioa kuvionsa kuntoon Tapparan kaataakseen.

Tiistaina juuri samaiset Sport ja Tappara kohtasivat Hakametsässä pelissä, jossa ensimmäinen maali nähtiin vasta 64. minuutilla. Tappara voitti silloin Otso Rantakarin jatkoaikamaalilla 1-0. Myös joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen, sekin Hakametsässä pelattuna, päättyi kirvesrintojen jatkoaikavoittoon.

Tiistain jälkeen Sport siis ei ole pelannut, mutta Tappara vetäisi eilen paikallispelin. Tulos oli kuitenkin erinomainen ja mieli lienee kirkkaana tänäänkin komean 8-1 -voiton jälkeen.

Sarjataulukossa Tappara on kuudentena yhdeksän pisteen päässä kärjestä. Sport on sijalla 10 pisteen päässä alemmasta playoff-viivasta ja kahdeksan pistettä Tapparan takana.

Avautuivatko Tapparan maalihanat lopullisesti?

Tapparalla on alkukaudella ollut maalinteko-ongelmia, mutta eilen tosiaan ryöpsähti kahdeksan osumaa. Oli hattutemppu (Jan-Mikael Järvinen) ja sen takana laajalti onnistumisia muutenkin.

Jukka Peltolan kaksi syöttöpistettä nosti hänet taas kultakypäräksi ohi Kristian Kuuselan. Peltolan 11 tehopistettä koostuvat 7 maalista ja 4 syötöstä, Kuuselalla puolestaan on 2+9. Tapparan ainoa sairaslistalainen on Teemu Nurmi. Joukkue jatkaa Vaasassa täysin samalla kokoonpanolla kuin eilen paikallispelissä.

Sportin pistetilastossa ei ole tapahtunut mitään muutoksia edellisen Tappara-Sport -ennakon jälkeen – joukkue jäi nollille. Michael Parks on kultakypärä lukemin 8+7=15, puolustaja Joni Tuulola on 12 pisteessä ja Markus Nenonen on iskenyt seitsemän maalia. Maalissa Sportilla jatkaa tiistainakin pelannut Mika Järvinen. Samoin Markus Kankaanperä jatkaa edelleen pelikiellossa. Sivussa lisäksi vakiomiehistä on hyökkääjä Sam Povorozniouk.

Ottelu alkaa Vaasassa klo 17.

Tapparan kokoonpano Vaasassa:

71 Kristian Kuusela – 44 Jan-Mikael Järvinen – 81 Jukka Peltola
67 Tomáš Záborský – 61 Juhani Jasu – 20 Niko Ojamäki
68 Joona Luoto – 11 Matti Järvinen – 92 Sebastian Repo
70 Jarno Kärki – 42 Otto Rauhala – 26 Jere Karjalainen

4 Mikko Lehtonen – 78 Niko Mikkola
33 Veli-Matti Vittasmäki – 52 Otso Rantakari
23 Aleksi Elorinne – 13 Valtteri Kemiläinen
9 Aleksi Salonen

49 Dominik Hrachovina
(30 Christian Heljanko)

Tero Aalto (Kuvat: Mikko Pylkkö)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su