Perjantai 24.01 KLO 18:30

VS.

2 - 3
0-1, 0-0, 2-1, 0-1
12700

Ovet auki klo 16:30

Valtakunnan kovin vastakkainasettelu perjantaina - Tappara ja Ilves kohtaavat kauden neljännesssä paikallispelissä

Nokia Arenalla vietetään perjantaina suurten tunteiden iltaa, kun Tappara ja Ilves ottavat toisistaan mittaa neljännen kerran tämän kauden runkosarjassa. Toistaiseksi paikallispeleissä on nähty tällä kaudella vain vierasvoittoja.

Tampere ja Nokia Arena ovat jälleen kotimaisen jääkiekkoilun keskiössä perjantaina, kun Tappara ja Ilves kohtaavat toisensa valtakunnan kovimmassa paikallistaistelussa. Kirvesrinnat ovat onnistuneet ottamaan tällä kaudella tupsukorvista kaksi voittoa, naapurit puolestaan ovat voittaneet yhden paikallispelin.

Ilves taistelee tällä hetkellä kiivaasti jopa runkosarjan voitosta, mutta viime aikoina joukkueen käyrä on ollut laskeva. Tupsukorvat ovat onnistuneet voittamaan kuudesta edellisestä pelistään vain kaksi, sillä naapureilla on ollut suuria haasteita maalinteon kanssa. Ilves lähtee paikallispeliin sarjataulukon kolmannelta sijalta, johon oikeuttavat 42 ottelusta kerätyt 25 voittoa ja 76 sarjapistettä. Pystyykö joukkue vielä korjaamaan kurssiaan noustakseen paremmille asemille tiukassa kamppailussa runkosarjan voitosta?

Ilveksen kultakypärää kantaa keskushyökkääjä Matias Mäntykivi 42 ottelun pisteillä 15+29=44.

Tapparalla on ollut omien otteidensa kanssa suuria vaikeuksia joulutauon jälkeisissä peleissä. Kirvesrinnat ovat onnistuneet raapimaan kasaan vain yhden voiton kahdeksasta edellisestä ottelusta, vaikkakin viime viikonlopun tuplapelit sarjajohtaja Lukkoa vastaan sujuivat joukkueelta varsin kelvollisesti. Sinioranssit alkavat olla tilanteessa, jossa jokainen saatu piste on huipputärkeä, jotta joukkue pääsee aloittamaan kevään playoffsit suoraan neljän parhaan joukosta. Kurssi on vielä käännettävissä, mutta muutoksia on tapahduttava nopealla aikataululla.

Tappara lähtee paikalliskamppailuun sarjataulukon kuudennelta sijalta, joka irtoaa 43 ottelusta kerätyillä 23 voitolla ja 68 sarjapisteellä. Matkaa neljän parhaan joukkoon on tällä hetkellä kuusi pistettä.

Tapparan kultakypärään pukeutuu taiturihyökkääjä Kristian Tanus 43 ottelun tehoilla 13+24=37.

Kiekko putoaa Nokia Arenan jäähän kello 18:30, areenan ovet avautuvat yleisölle kaksi tuntia aiemmin kello 16:30. Liput kaikkiin Tapparan kotiotteluihin hankit kätevästi Tapparan verkkokaupasta, joukkueen toimistolta osoitteesta Kansikatu 1 T3 sekä Tappara Shopin kivijalkamyymälästä osoitteesta Kansikatu 1 LT3.

Kokoonpanot

Tappara

1. KENTTÄ

#19 Savinainen, Veli-Matti
#42 Rauhala, Otto
#92 Mustonen, Aleksi
#28 Leskinen, Otto
#15 Andersson, Jonathan

2. KENTTÄ

#9 Quenneville, John
#62 Mattila, Julius
#27 Tanus, Kristian
#5 Brickley, Daniel
#65 Sustr, Andrej

3. KENTTÄ

#91 Puhakka, Petteri
#20 Keskinen, Oiva
#17 Halloran, Nicholas
#63 Tuulola, Joni
#21 Matinmikko, Aleksi

4. KENTTÄ

#78 Rautiainen, Benjamin
#11 Räsänen, Aapeli
#22 Kempe, Mario
#6 Rafkin, Ruben

MAALIVAHDIT

#77 Metsola, Juha
#23 Kohonen, Paavo

Ilves

1. KENTTÄ

#48 Klingberg, Carl
#11 Borg, Erik
#18 Meskanen, Ville
#3 Friman, Niklas
#33 Gazda, Daniel

2. KENTTÄ

#10 Suomi, Eemeli
#12 Mäntykivi, Matias
#29 Lööke, Jens
#23 Johansson, Simon
#43 Latvala, Otto

3. KENTTÄ

#20 Björkqvist, Kasper
#19 O'Leary, Mike
#58 Väisänen, Kalle
#28 Nyberg, John
#53 Pelli, Arttu

4. KENTTÄ

#15 Kos, Ondrej
#86 Nättinen, Joonas
#52 Könönen, Juuso
#56 Rautanen, Juho

MAALIVAHDIT

#39 Pavlat, Dominik
#31 Malek, Jakub

Ottelun tilastot

1. erä
6:08 #12 Matias Mäntykivi 2 min estäminen
10:16
#11 Erik Borg 0-1
#41 Juuso Könönen, #48 Carl Klingberg
#27 Kristian Tanus 2 min poikittainen maila 12:35
16:47 #23 Simon Johansson 2 min kiinnipitäminen
2. erä
#78 Benjamin Rautiainen 2 min huitominen 23:03
23:12 #48 Carl Klingberg 2 min korkea maila
25:32 #82 Ville Meskanen 2 min kampitus
#15 Jonathan Andersson 2 min kiinnipitäminen 31:32
#21 Aleksi Matinmikko 2 min kampitus 39:26
3. erä
42:07 #3 Niklas Friman 2 min pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
#17 Nicholas Halloran 1-1
#20 Oiva Keskinen, #6 Daniel Brickley
44:10
#63 Joni Tuulola 2-1
#21 Aleksi Matinmikko, #27 Kristian Tanus
45:15
58:56
#0 Mike O'Leary 2-2 IM
#48 Carl Klingberg, #11 Erik Borg
Jatkoaika
62:26
#12 Matias Mäntykivi 2-3
#33 Daniel Gazda, #82 Ville Meskanen
Maalivahdit
#77 Juha Metsola 5+12+7+0=24
#39 Dominik Pavlat 14+7+5+3=29
Rangaistukset
4 x 2 min = 8 min 5 x 2 min = 10 min
Yleisömäärä
12700

Ottelukooste

Lehdistötilaisuus

Tiukka paikallispeli kääntyi naapureiden juhliin - Ilves vei ottelun nimiinsä jatkoajalla maalein 2–3

Kauden neljäs paikallispeli päättyi kolmen aiemman tapaan vierasjuhliin, kun Ilves onnistui selättämään Tapparan jatkoajalla lukemin 2–3. Kirvesrinnat pelasivat ottelussa vahvasti, mutta tupsukorvien maalivahtipelaaminen oli timantinkovalla tasolla.

Runkosarjan neljäs paikallispeli ei tuottanut Tapparalle toivottua tulosta, kun Ilves onnistui kaatamaan sinioranssit jatkoajalla maalein 2–3. Joukkue esiintyi erityisesti ottelun kahdessa ensimmäisessä erässä erinomaisesti, mutta lopulta tupsukorvat onnistuivat viime hetkien tasoituksen jälkeen ratkomaan ottelun lisäajalla. Kirvesrintojen maaleista vastasivat Nick Halloran ja Joni Tuulola.


Tappara tuli kuumaan paikallisotatukseen selvästi Ilvestä paremmin valmistautuneena. Kirvesrinnat saivat heti erän alussa runsaasti aikaa hyökkäysalueella, ja kellon kuluessa joukkue pystyi myös laukomaan toinen toistaan vaarallisempia laukauksia kohti naapurin maalia. Juha Metsola torjui avauserässä viisi kertaa, toisessa päässä Dominik Pavlát otti kiinni huimat 14 laukausta.

Ottelun ensimmäinen rangaistus puhallettiin kuuden minuutin pelin jälkeen Ilvekselle, kun Matias Mäntykivi otti kaksiminuuttisen Benjamin Rautiaisen estämisestä. Tappara viritteli aikaan varsin mallikkaan ylivoimapelin, mutta kiekko ei löytänyt hyvistä yrityksistä huolimatta tietään verkkoon.

Ilves onnistui täräyttämään paikallispelin avausosuman kaksi minuuttia ylivoiman päättymisen jälkeen ajassa 10:16. Juuso Könönen antoi laidalta passin maalin edustalle nousseelle puolustaja Erik Borgille, joka pystyi laukomaan vaikeasta asennosta kääntölaukauksen Metsolan selän taakse.

Hetkeä myöhemmin oli tupsukorvien ensimmäisen ylivoimayrityksen vuoro Kristian Tanuksen tuupattua Simon Johanssonin poikittaisella mailalla jään pintaan. Tappara pystyi kuitenkin pelaamaan erittäin laadukkaasti neljällä kenttäpelaajalla, eikä Ilvekselle siunaantunut ainuttakaan vaarallista maalipaikkaa erikoistilanteen aikana.

Sinioranssit pääsivät yrittämään erän lopussa maalintekoa ottelun toisella ylivoimallaan Simon Johanssonin otettua rangaistuksen Julius Mattilan kiinnipitämisestä. Kirvesrinnat pelasivat erittäin väkeväst erikoistilanteen aikana, mutta maalivahti Pavlát onnistui torjumaan kaikki Tapparan laukaukset.

Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin Ilveksen 0–1 -johdossa.


Tapparan otteet jatkuivat väkevinä myös ottelun toisessa erässä. Kirvesrinnat pystyivät horjuttamaan Ilveksen puolustusta nopeilla liikkeillä ja erittäin vahvoilla laukauksilla, josta naapurit kuitenkin selvisivät hyvin. Tupsukorvat saivat pelinsä kuntoon erän lopulla, jolloin kirvesrinnoilla oli vaikeampaa. Juha Metsola torjui toisessa erässä 12 laukausta, Dominik Pavlát otti kiinni seitsemän vetoa.

Ilves pääsi yrittämään toisen erän alussa maalintekoa ottelun toisella ylivoimallaan Benjamin Rautiaisen huidottua kaksiminuuttisen arvoisesti Simon Johanssonia. Tupsukorvat kuitenkin möhlivät tilaisuutensa ottamalla jäähyn vain yhdeksän sekuntia myöhemmin Carl Klingbergin mailan osuttua Joni Tuulolan kasvoihin. Tappara pelasi tasavajaalla selvästi paremmin, mutta erikoistilanne ei johtanut maaliin.

Sinioranssit pääsivät yrittämään erän ensimmäistä täyttä ylivoimaa 20 sekuntia edellisen erikoistilanteen jälkeen, kun Ville Meskanen kampitti Benjamin Rautiaisen. Kirvesrinnat saivat jälleen aikaan vahvan paineistuksen ylivoimaisena, mutta Ilves kesti joukkueen vyöryn.

Naapurit pääsivät puolestaan erän ensimmäiselle täydelle ylivoimalleen ottelun puolivälissä Jonathan Anderssonin otettua rangaistuksen Mike O'Learyn kiinnipitämisestä. Ilves pelasi ylivoimalla erinomaisesti, mutta Tapparan uhrautuva puolustuspelaaminen pystyi estämään tupsukorvien maalinteon.

Ilves sai uuden ylivoimatilaisuuden 33 sekuntia ennen erän päättymistä, kun Aleksi Matinmikko passitettiin jäähylle kampituksesta. Erikoistilannetta edelsi Ilveksen peräti kolmen minuutin peli siirretyn rangaistuksen aikana, mutta tupsukorvat eivät onnistuneet maalinteossa ennen tai jälkeen rangaistuksen alkamisen.

Lukemat Nokia Arenalla olivat 40 minuutin jälkeen Ilveksen hyväksi tilanteessa 0–1.


Tappara suoritti vahvalla puolustuspelaamisella erän alun alivoimansa, josta alkoi joukkueen illan kovin maalijahti. Kirvesrinnat jatkoivat kahdesta ensimmäisestä erästä tuttua raikasta peliään hyökkäyspäädyssä, eikä Ilves ollut saada sinioranssien pyörityksiä katkaistua.

Sinioranssit pääsivät kokeilemaan onnistuneen alivoimapelin jälkeen ottelun kolmatta ylivoimaansa Niklas Frimanin nostettua kiekon epäonnisest katsomon puolelle. Tappara vyöryi jälleen Ilveksen niskaan todella kovalla sykkeellä, mutta kiekko ei vain löytänyt tietään maaliin lukuisista maalipaikoista huolimatta.

Frimanin vapautumisesta ehti kulua kolme sekuntia, kun Tappara räväytti ottelun avausosumansa. Oiva Keskinen jakoi kiekon pitkällä poikittaissyötöllä Nick Halloranille, joka laukoi pelivälineen yhdellä kosketuksella verkkoon. Osuma oli Halloranin kauden yhdeksäs. Keskisen lisäksi Daniel Brickley sai nimensä syöttötilastoihin.

Tappara sai lisää virtaa tasoituksesta, ja reilun minuutin kuluttua kiekkoa kaivettiin toistamiseen Ilveksen maaliverkosta. Kiekko päätyi kaukana B-pisteen takakaarella odottaneelle Joni Tuulolalle, joka tulitti hurjalla lämärillä pelivälineen Pavlátin kilven ohi maalikehikon ylänurkkaan. Osuma oli puolustajalle kauden viides. Aleksi Matinmikko ja Kristian Tanus kirjasivat syöttöpisteet illan toiseen täysosumaan.

Joukkueen otteet jatkuivat vahvoina maalin johtoasemassa pelatessa. Tappara pystyi säilyttämään pelin painopisteen naapureiden puolustusalueella, mutta hiljalleen Ilves alkoi terävöittää otteitaan. Tällöin sinioranssit joutuivat vetäytymään syvemmälle omalle alueelleen pitääkseen tupsukorvat kurissa, joka osoittautui todella haastavaksi tehtäväksi.

Ilves veti maalivahti Pavlátin ulos työpisteeltään ajassa 58:52, jolloin joukkue lähti hakemaan tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla. Uhkapeli tuotti tulosta vain neljä sekuntia myöhemmin, kun Mike O'Leary laukoi kiekon B-pisteeltä ranteella verkkoon.

Varsinainen peliaika päättyi tasatilanteessa 2–2, ja ratkaisua siirryttiin hakemaan jatkoajalta.

Ilves onnistui jatkoajalla maalinteossa ajassa 62:26, ja samalla kauden neljäs paikallispeli sai sinettinsä. Matias Mäntykivi luisteli keskikaistalta hyvään maalipaikkaan, ja laukoi pelivälineen ranteella Metsolan selän taakse.

Ottelu päättyi lopulta Ilveksen 2–3 -jatkoaikavoittoon.

Kauden neljättä paikallisottelua seurasi Nokia Arenalla 12700 katsojaa, lämmin kiitos kaikille mukana olleille!

Tappara pelaa seuraavan ottelunsa heti huomenna 25. tammikuuta, kun joukkue matkaa vieraspeliin Hämeenlinnaan HPK:n isännöitäväksi. Ottelu käynnistyy kello 17:00. Liput HPK:n kotiotteluihin myy Lippu.fi.

Seuraava kotiottelu on ohjelmistossa tulevan viikon keskiviikkona 29. tammikuuta, kun Mikkelin Jukurit saapuu Nokia Arenalle haastamaan kirvesrinnat. Ottelu käynnistyy kello 18:30, areenan ovet avautuvat yleisölle puolitoista tuntia aiemmin kello 17:00. Liput kaikkiin Tapparan kotiotteluihin hankit kätevästi Tapparan verkkokaupasta, joukkueen toimistolta osoitteesta Kansikatu 1 T3 sekä Tappara Shopin kivijalkamyymälästä osoitteesta Kansikatu 1 LT3.