Maanantai 03.12 KLO 18:30

VS.

2 - 0
1-0, 0-0, 1-0
4533

Maanantaina neljäs peli kuuteen päivään

Tapparan hurja tahti kiekkoliigassa jatkuu erikoisena pelipäivänä maanantaina, jolloin se pelaa jo neljännen pelinsä kuuden päivän sisään. Kaikki kolme aiempaa peliä tässä ruuhkassa ovat päättyneet voittoon, mutta miten käy neljännessä, kun Hakametsään vieraaksi tulee Ässät?

Härkäviikollaan Tappara on voittanut keskiviikkona Jukurit 4-2, torstaina Pelicansin 3-1 ja lauantaina HIFK:n jatkoajalla 4-3. Vain Pelicans on ollut vieraspeli, muut on pelattu Hakametsässä.

Sarjataulukossa Tappara on kolmantena pitkään jatkuneen hyvän pistetahtinsa ansiosta. Kakkossijaan on matkaa neljä pistettä. Maanantaina vastassa oleva Ässät taas on jumahtanut raskaasti Liigan pohjalle kerättyään vasta 22 pistettä ja ollessaan toiseksi viimeisestä sijasta jo yhdeksän pisteen päässä. Viimeiseen playoff-paikkaan porilaisilla on matkaa 14 pistettä.

Ässät on vaihtanut valmentajaa, muutaman muun organisaation jäsenen lisäksi, ja nyt joukkuetta valmentaa Pasi Kaukoranta. Välillä Ässillä oli jo parempikin pelijakso, kun se voitti kolme peliä putkeen ja neljä viidestä pelistään, mutta sen jakson jälkeen se on taas hävinnyt kolme viimeisintä peliään. Viimeksi lauantaina Ässät hävisi kotonaan Ilvekselle jatkoaikamaalilla 2-3.

Tappara ja Ässät kohtasivat Porissa kolmisen viikkoa sitten. Tappara otti silloin niukan vierasvoiton 3-2.

Tomáš Záborský teki lauantaina HIFK:ta vastaan tärkeän maalin ja on joukkueen kultakypärä tehoin 8+12=20. Lauantain jatkoaikamaalin tehnyt Kristian Kuusela on yhden syöttöpisteen verran takana. Lauantaina avausmaalista vastannut Jarkko Malinen on kolmantena pistein 9+9=18. Malisen lisäksi Niko Ojamäki on osunut yhdeksän kertaa. Pakeista tehokkain on 15 pisteen Otso Rantakari. Hurjan pelitahtijakson aikana Christian Heljanko on pelannut maalissa kaksi viimeisintä peliä, Niklas Bäckström ensimmäisen.

Ässien maali- ja pistekärki on 11+10=21 kerännyt Jarno Kärki, jonka kanssa tasapisteissä vähemmillä maaleilla on Sakari Salminen. Tämän kaksikon jälkeen tuleekin huima pudotus, sillä joukkueen kolmanneksi parhaalla pistemiehellä Sami Lähteenmäellä on vasta yhdeksän pistettä. Pakeista tehokkain on Niko Peltola seitsemällä syöttöpisteellä. Ykkösmaalivahti on Andreas Bernard kakkosenaan Henri Kiviaho.

Poissaololistalla Tapparasta ovat hyökkääjä Jere Karjalainen, Matias Lehtonen ja Sami Moilanen sekä puolustaja Veli-Matti Vittasmäki. Ässillä punainen risti nimen viereen on piirretty hyökkääjistä Lähteenmäelle, Niklas Appelgrenille, Matias Varttiselle ja Matti Lambergille sekä pakeista Tommi Taimelle ja Teemu Vuorisalolle.

Iso kuva: Saana Hakala


Hakametsässä maanantaina

Ottelun alkamisaika:
18:30

Hallin ovet auki:
17:30

Lipunmyynti auki:
17:00

Tapparan toimisto auki:
9-16

Hanki liput ennakkoon Ticketmasterista!

Kummiottelu: Liput kummilapselle ja -vanhemmalle yhteensä vain 15 euroa!

Aku Ankan Liiga-erikoisnumeroa Tappara-kansilla myynnissä hallissa.

Kokoonpanot

Tappara

1. KENTTÄ

#67 Záborský, Tomas
#28 Malinen, Jarkko
#20 Ojamäki, Niko
#24 Blood, Ben
#52 Rantakari, Otso

2. KENTTÄ

#74 Erkinjuntti, Antti
#44 Järvinen, Jan-Mikael
#71 Kuusela, Kristian
#18 Mäntylä, Tuukka
#13 Kemiläinen, Valtteri

3. KENTTÄ

#68 Luoto, Joona
#11 Järvinen, Matti
#76 Levtchi, Anton
#23 Elorinne, Aleksi
#37 Fälth, Elias

4. KENTTÄ

#21 Puistola, Patrik
#61 Jasu, Juhani
#42 Rauhala, Otto
#15 Utunen, Toni

MAALIVAHDIT

#32 Bäckström, Niklas
#30 Heljanko, Christian

Ässät

1. KENTTÄ

#7 Kärki, Jarno
#74 Tiivola, Peter
#23 Salminen, Sakari
#77 Peltola, Niko
#3 Tuohilampi, Kristian

2. KENTTÄ

#59 Saha, Mikael
#21 Appelgren, Niklas
#10 Varttinen, Matias
#58 Marttinen, Jyri
#15 Varttinen, Aleksi

3. KENTTÄ

#29 Huhtanen, Tuomas
#67 Sillanpää, Severi
#20 Killinen, Lenni
#28 Peltomäki, Niklas
#36 Tommila, Juho

4. KENTTÄ

#46 Salmio, Mikko
#14 Makkonen, Jussi
#18 Rekonen, Aleksi
#16 Seppälä, Jere

MAALIVAHDIT

#1 Bernard, Andreas
#32 Kiviaho, Henri

Ottelun tilastot

1. erä
0:54 #71 Matias Varttinen 2 min pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
10:39 #14 Jussi Makkonen 2 min kiinnipitäminen
#71 Kristian Kuusela 1-0
#44 Jan-Mikael Järvinen, #53 Aleksi Elorinne
14:07
15:15 #58 Jyri Marttinen 2 min kiinnipitäminen
18:57 #0 Niklas Peltomäki 2 min koukkaaminen
2. erä
#68 Joona Luoto 2 min koukkaaminen 23:58
3. erä
#44 Jan-Mikael Järvinen 2 min pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon 43:12
#71 Kristian Kuusela 2-0 TM
#61 Juhani Jasu
59:26
Maalivahdit
#70 Jasper Patrikainen 5+6+11=22
#1 Matthieu Herpin 4+5+8=17
Rangaistukset
2 x 2 min = 4 min 4 x 2 min = 8 min
Yleisömäärä
4533

Tapparan neljän pelin rupeamalle voittoisa päätös

Tappara – Ässät 2-0 (1-0, 0-0, 1-0)

Harvinainen maanantai-ilta toimi ajankohtana ja Hakametsän jäähalli paikkana, kun Tappara ja Ässät kohtasivat toisensa toisen kerran tällä kaudella. Liigassa kolmantena oleva joukkue osoittautui tälläkin kertaa paremmaksi kuin jumbosijalla oleva. Tappara otti kotivoiton niukasti mutta ansatusti maalein 2-0.

Tappara pelasi kovan neljän pelin urakan kuudessa päivässä ja selvisi siitä vallan mainiosti: Jaossa oli 12 pistettä, Tappara otti niistä 11.

Kristian Kuusela teki pelin kummatkin maalit ja nosti saldonsa nyt kymmenen osumaan. Hän nousi nyt Tapparan kultakypäräksi ja parhaaksi maalintekijäksi. Niklas Bäckström torjui kauden ensimmäisen nollapelinsä.

Lauantaina HIFK ei saanut Tapparaa vastaan avauserässä yhtään laukausta kohti maalia, eikä Ässätkään paljon parantanut työllistettyään Niklas Bäckströmiä nyt yhdellä torjunnalla. Toisessa päädyssä Andreas Bernard torjui 16 kertaa. Tappara hallitsi peliä erässä selvästi ja ansaitsi hallinnallaan neljä ylivoimapeliäkin, mutta ei onnistunut maalinteossa. Tasakentällisin sentään onnistui, kun Kuusela päätti nopean vastaiskun osumaksi Jan-Mikael Järvisen syötöstä.

Toinen erä oli sekamelska, jossa hiipuivat niin Tapparan tahti kuin tuomarien vihellystahtikin. Erän ainoa tilastomerkintä oli Joona Luodon kakkonen, jonka aikana Ässät ei kuitenkaan isompaa vaaraa saanut aikaan. Kaikki olivat tyytyväisiä, kun päästiin tauolle.

Viimeinen eräkään ei peliä paljoa parantanut, mutta jonkin verran sentään. Ässät sai toisen ylivoimamahdollisuutensa, mutta Tappara selvitti senkin helposti. Sen jälkeen kotijoukkue haki kovasti lisämaalia, mutta Bernard torjui hyvin. Tärkeimmässä Tappara kuitenkin onnistui, sillä Ässätkään ei maalintekoon päässyt. Kaksi minuuttia ennen loppua Ässät otti maalivahtinsa pois kuudennen kenttäpelaajan tieltä. Kuusela iski kuitenkin niitin tyhjiin ja porilaiset lähtivät taas kotiin tyhjin käsin.

Kovan jaksonsa päälle Tappara pitää nyt pelitaukoa aina lauantaihin saakka eikä ensi viikollakaan odota kuin yksi vierasottelu. Kotikaukalossa Tappara nähdään vasta tiistaina 18. joulukuuta, silloin vastassa Pelicans.

Kuvat: Miikka Jääskeläinen