#72 Petri Kontiola

#72

Petri Kontiola

Keskushyökkääjä (Right)
182cm 90kg 04.10.1984 (39v)

2023 - 2024

Ottelut

30

+/-

+9

Jäähyt

10

Maalit

4

Syötöt

18

Pisteet

22

Viime kausi (2022-23)

Kontiola pelasi toisen kautensa Tampereen Ilveksessä. Runkosarjassa pelejä kertyi 58 kappaletta, joissa hän iski tehot 12+39=51, jotka oikeuttivat joukkueessa ensimmäiseen ja koko Liigassa neljänteen sijaan. Playoffseissa hän pelasi 12 ottelua pistein 1+3=4, ja kaulaan ripustettiin toisena perättäisenä keväänä pronssinen mitali.

Seurajoukkueura

Kontiola on seinäjokelaisen S-kiekon kasvatti, mutta hän siirtyi jo 16-vuotiaana Tapparan B-juniorijoukkueeseen vuonna 2001. Junioriura kirvespaidassa huipentui keväällä 2004, kun hän oli voittamassa alle 20-vuotiaiden SM-kultaa A-nuorten kärkisentterinä. Saman kauden aikana tilille tulivat myös ensimmäiset pelit Liigassa.

Kontiola edusti Tapparaa vuoteen 2007 asti, jolloin hän siirtyi ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille hänet vuonna 2004 varanneen Chicago Blackhawksin organisaatioon. Ensimmäinen sesonki Pohjois-Amerikassa tuotti tilille 12 NHL-ottelua, mutta kausi kului pääosin Blackhawksin AHL-joukkue Rockford Icehogsissa, jossa hän pelasi 66 ottelua tehoin 18+50=68. Hänet kaupattiin kevään 2009 siirtotakarajalla Anaheim Ducksiin, jossa hän edusti kuitenkin AHL-joukkue Iowa Chopsia.

Kahden Yhdysvalloissa vietetyn kauden jälkeen matka jatkui Venäjälle Metallurg Magnitorgorskin joukkueeseen, jossa hän vietti kaksi kautta ollen jälkimmäisellä sesongilla joukkueensa paras pistemies. Huippukausi poiki sopimuksen Traktor Tšeljabinskiin, jossa hän vietti kolme seuraavaa vuotta. Aikakauden parasta antia olivat kevään 2013 pudotuspelit, joissa Kontiola paukutti 25 ottelussa 19 tehopistettä voittaen loppupelien pistepörssin.

Kovat pistemäärät niin KHL:ssä kuin maajoukkueessa poikivat Kontiolalle uran toisen NHL-sopimuksen, kun hän allekirjoitti heinäkuussa 2014 Toronto Maple Leafsin kanssa yksivuotisen pahvin. Paluuyritys maailman kovimpaan liigaan kuitenkin epäonnistui, sillä hän loukkasi selkänsä ennen kauden alkua. Lopulta pelejä kertyi ainoastaan 11 kappaletta AHL-joukkue Toronto Marliesissa, ja "Konna" päätti palata itään Lokomotiv Jaroslavlin joukkueeseen.

Lokomotivista muodostui Kontiolan KHL-uran pitkäaikaisin seura. Hän pelasi joukkueessa viiden kauden ajan iskien parhaalla sesongillaan 40 tehopistettä, mutta aivan Tšeljabinsk-aikojen kaltaista hohtoa ei nähty. Ura KHL:ssä tuli päätökseensä kaudella 2019-20, kun hän palasi 12 vuoden tauon jälkeen Suomeen Helsingin Jokereiden paitaan. Kausi oli vaikea, eikä helsinkiläisryhmä tarjonnut Kontiolalle jatkosopimusta.

"Konna" palasi Liigaan 13 vuoden tauon jälkeen syksyllä 2020, kun hän allekirjoitti yksivuotisen sopimuksen HPK:n kanssa. Kausi Hämeenlinnassa palautti konkarin kansan tietoisuuteen, kun hän voitti Liigan pistepörssin tehoilla 14+41=55. Sesonki jäi hänen ainoakseen joukkueessa, ja matka jatkui HPK:sta takaisin Tampereelle, tällä kertaa Ilvekseen.

Maajoukkueura

Kontiola pelasi ensimmäiset maaottelunsa kaudella 2003-04, jolloin hän edusti Leijonien alle 20-vuotiaiden joukkuetta. Hän pelasi ikäluokan maailmanmestaruuskilpailuissa, joissa Suomi voitti pronssia.

A-maajoukkueeseen Kontiola nousi kaudella 2005-06, jolloin hän pelasi kymmenen EHT-ottelua ilman tehopisteitä. Seuraavalla kaudella hän esiintyi EHT:n lisäksi vuoden 2007 MM-kisoissa, joissa Suomi sijoittui hopealle.

Seuraavaan maajoukkukutsuun kului aikaa kolme vuotta. Hän pääsi pelaamaan vuoden 2010 MM-kisoihin, joissa hän iski kolme maalia kymmenessä pelatussa ottelussa. Yhden kauden tauon jälkeen alkoi neljän perättäisen MM-kevään putki, jolloin Kontiola nousi koko kansan tietoisuuteen kevään 2013 kotikisoissa hänen taottuaan peräti 16 tehopistettä kymmenessä ottelussa. Kyseinen lukema oli tuolloin Leijonien kaikkien aikojen ennätys yksissä kisoissa. Helmikuussa 2014 hän pääsi edustamaan Suomea talviolympialaisiin, joissa Suomi voitti pronssiottelussa Yhdysvallat.

Kevään 2015 jälkeen Kontiola on pelannut kahdet arvokisat, vuoden 2018 talviolympialaiset sekä 2021 MM-kilpailut. Jälkimmäisissä hän oli todella lähellä uransa ensimmäistä suurta mestaruutta, mutta Kanada onnistui kaatamaan Leijonat dramaattisessa finaalissa jatkoajalla.


1. ottelu Liigassa: 18. syyskuuta 2003 Tappara-Lukko
1. syöttöpiste Liigassa: 28. lokakuuta 2003 Ässät-Tappara
1. maali Liigassa: 24. helmikuuta 2004 Ilves-Tappara

Kausiennätys Liigassa
Otteluennätys Liigassa
55 pistettä (2020-21)2+2=4
14 maalia (2020-21)2 maalia
41 syöttöä (2020-21)4 syöttöä


Tilastot

#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 34 8 5 13 123 2,05
2. Ilves 60 33 7 7 13 120 2,00
3. Pelicans 60 31 4 8 17 109 1,82
4. Kärpät 60 28 8 6 18 106 1,77
5. Jukurit 60 30 3 7 20 103 1,72
6. HIFK 60 26 7 11 16 103 1,72
7. KalPa 60 25 6 7 22 94 1,57
8. Lukko 60 22 10 6 22 92 1,53
9. TPS 60 17 14 5 24 84 1,40
10. Sport 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Ässät 60 19 7 10 24 81 1,35
12. KooKoo 60 17 11 6 26 79 1,32
13. JYP 60 16 7 7 30 69 1,15
14. HPK 60 15 4 6 35 59 0,98
15. SaiPa 60 5 10 10 35 45 0,75

Pelaajatilastot

Pisteet
#76 Anton Levtchi
57
#11 Carter Camper
48
#17 Nicholas Halloran
43
#13 Valtteri Kemiläinen
36
#90 Heikki Liedes
32
#91 Petteri Puhakka
32
#28 Otto Leskinen
32

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su