Kahden kotipelin viikon avaa KalPa

Tiistai 23.1. 18:30 VS.

Taukoa on taas kotipeleistä ollut, mutta tällä viikolla Tappara pelaa Hakametsässä kaksi kotiottelua. Ensimmäisessä niistä vastassa on viime kevään finaalivastustaja KalPa.

Sarjataulukosta näkee tuloksellisia panoksia suoraan. Tappara on kolmantena muutaman pisteen toimiessa puskurina kumpaankin suuntaan. Jokainen voitto saattaa tuoda kakkossijaa lähemmäksi, jokainen tappio tuo JYPin niskahengityksen lähemmäksi. KalPalla on oikeastaan vielä raadollisempaa, sillä se kamppailee suorasta puolivälieräpaikasta kuuden sakissa, mutta on nyt juuri seitsemäntenä vain pisteen päässä HIFK:sta.

Tapparan ja KalPan keskinäinen piste-ero on sekin kuitenkin vain 12 pistettä. Tämän kauden keskinäisissä peleissä Tappara on ollut niskan päällä mutta erittäin niukasti: saldona on kotivoitto yhdellä maalilla ja vierasvoitto voittolaukauskisan jälkeen.

Kirvesrintojen viime aikojen pelit ovat jollain lailla tuntuneet tervanjuonnilta, varsinkin maalinteon osalta, mutta niin vaan joukkue on esimerkiksi viiden edellispelin kuntopuntarissa sarjan paras joukkue. Viime viikonlopun kahdesta vieraspelistä oli tuloksena voitto Hämeenlinnassa perjantaina mutta tappio 0-4 Raumalla lauantaina.

KalPan viime aikojen tulokset ovat olleet aika lailla samanlaisia kuin Tapparallakin. Viime viikonlopulta sen saldona oli vierastappio SaiPalle perjantaina ja kotivoitto 3-2 HIFK:sta lauantaina.

Parina viime vuonna Tapparassa on saatu nauttia mestaruuksien lisäksi myös piste- ja maalipörssien voitoista, mutta tällä kaudella henkilökohtaisten saldojen saralla on hiljaisempaa. Kirvesrintojen paras pistemies Kristian Kuusela on 30 tehopisteellään koko sarjassa vasta 21. tehokkain pelaaja. Maalipörssissäkin Jere Karjalaisen 15 maalilla on pudottu kymmenen kärjestä. Pakkien pistepörssissä Otso Rantakari mahtuu juuri ja juuri kympin sakkiin 22 pisteellään.

Tapparalla on ollut maalintekovaikeuksia, mutta KalPalla on ollut vielä enemmän. Vain kaksi joukkuetta on tehnyt sitä vähemmän maaleja. Ei siis ihme, että KalPan paras pistemies löytyy niukin naukin 50 parhaan pistemiehen joukosta: Balazs Sebokilla on koossa 24 pistettä. Heti perässä on joukkueen paras maalintekijä, 14 kertaa osunut Alexzander Ruuttu. Pakeista Mathew Maione on 22 pisteessä.

Viikonloppuna Tapparan maalilla nähtiin ensin Christian Heljanko, sitten Dominik Hrachovina. Samoin KalPa käytti viikonlopun peleissään sekä Niko Hovista että Denis Godlaa.

Tappara luopui viikonlopun jälkeen vain lyhyesti joukkueessa käväisseestä hyökkääjä Curtis Hamiltonista. Juhani Jasu puolestaan on loukkaantuneena. KalPalla ei miesvaihdoksia ole viime kuukausina tapahtunut eikä taida loukkaantumislistallakaan olla ketään.

Tero Aalto (Kuvat: Mikko Pylkkö)


Hallissa tiistaina

Ottelun alkamisaika:
18:30

Hallin ovet auki:
17:30

Lipunmyynti auki:
17:00

Tapparan toimisto auki:
9-16

Hanki liput ennakkoon Ticketmasterista!

Tiistain vakiotarjouksena Siipilippu: istumapaikka E-katsomoon ja 12 kpl siipiä hallin Siipikellarissa vain 19 €. Myynti Tapparan toimistolla ja jäähallilla.

Fan Clubin kortilla lippu C-, D- ja seisomakatsomoon 10 €. Maks. 2 lippua/jäsenkortti. Myynnissä Ticketmasterin kivijalkamyymälöissä, toimistolla ja jäähallin lipunmyynnissä

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su