Sunnuntai 28.04 KLO 17:00

VS.

3 - 0
0-0, 1-0, 2-0
12700

Sunnuntain tavoite on kristallinkirkas - Tapparalla mahdollisuus mestaruuteen Nokia Arenassa

Tappara saa sunnuntaina ensimmäisen tilaisuutensa finaalisarjan katkaisemiseen, kun kirvesrinnat kohtaavat Pelicansin viidennessä finaaliottelussa. Sinioranssit johtavat ottelusarjaa voitoin 3–1.

Tappara pääsee kokeilemaan ensimmäistä kertaa finaalisarjan katkaisemista sunnuntaina, kun Pelicans saapuu vierailemaan Nokia Arenaan viidenteen finaaliotteluun. Kirvesrinnat johtavat ottelusarjaa voitoin 3–1, joten voitolla sinioranssit pääsevät juhlimaan kolmatta perättäistä mestaruuttaan kotijäällä.

Pelicans oli todella lähellä tasoittaa finaalisarjan voitot perjantaina, mutta toisin kävi. Joukkue lähti päätöserään 2–0 -johdossa, mutta passivoituminen johti lopulta lahtelaisten 3–4 -tappioon jatkoerän alussa. Lahtelaisten puolustuspelaaminen oli kaukana finaalien vaatimasta tasosta, joka siirtyi lopulta näkymään myös tulostaululle. Miten joukkue on käsitellyt raskaan pettymyksen?

Pelicansin playoffsien paras pistemies on ollut yhdysvaltalaishyökkääjä Ryan Lasch 16 ottelun pisteillä 3+11=14.


Tappara oli perjantain neljännessä finaalissa kaksi erää suurissa vaikeuksissa, mutta päätöserässä räjähti. Sinioranssit heräsivät upealla tavalla mukaan taistelemaan ottelun voitosta, jolloin peli kohentui kentän jokaisella osa-alueella. Pelicansin hyökkäysyritykset pysähtyivät yksi toisensa jälkeen jo keskialueelle, eikä lahtelaisten peli päässyt käynnistymään uudelleen ennen viimeisten minuuttien tasoitusrynnistystä.

Neljännen finaalin tarinan suurimpana kirjoittajana toimi Anton Levtchi. Taikuri lähti otteluun pitkässä kuuden ottelun pisteettömässä putkessa, mutta päätöserässä ketsuppipullo suorastaan räjähti auki. Levtchi vastasi joukkueen päätöserän kaikista kolmesta maalista, ja siinä sivussa hän asetteli Liigan historiankirjat uuteen uskoon takomalla kaikkien aikojen nopeimman finaalihattutempun vain 11 minuutissa ja 23 sekunnissa. Kauan kaivatun onnistumisen kanssa on mukava lähteä jahtaamaan uran kolmatta Suomen mestaruutta sunnuntaina.

Levtchi nousi maaliensa myötä Tapparan tehokkaimmaksi pistemieheksi näiden playoffsien aikana. Kasassa on 15 ottelun jälkeen tehot 8+5=13.

Kiekko putoaa Nokia Arenan jäähän kello 17:00, areenan ovet avautuvat yleisölle puolitoista tuntia aiemmin kello 15:30. Liput Tapparan playoffsien kotiotteluihin hankit kätevästi Tapparan verkkokaupasta, Tappara Shopin kivijalkamyymälästä osoitteesta Kansikatu 1 LT3 sekä joukkueen toimistolta osoitteesta Kansikatu 1 T3.

Kokoonpanot

Tappara

1. KENTTÄ

#76 Levtchi, Anton
#15 Somppi, Otto
#11 Camper, Carter
#33 Vittasmäki, Veli-Matti
#13 Kemiläinen, Valtteri

2. KENTTÄ

#86 Granath, Philip
#72 Kontiola, Petri
#19 Savinainen, Veli-Matti
#28 Leskinen, Otto
#44 Juolevi, Olli

3. KENTTÄ

#91 Puhakka, Petteri
#20 Keskinen, Oiva
#17 Halloran, Nicholas
#50 Ekberg, Tobias
#63 Tuulola, Joni

4. KENTTÄ

#90 Liedes, Heikki
#42 Rauhala, Otto
#73 Baptiste, Nicholas
#27 Tanus, Kristian

MAALIVAHDIT

#30 Heljanko, Christian
#34 Randelin, Eetu

Pelicans

1. KENTTÄ

#67 Haatanen, Aleks
#76 Schnarr, Nathan
#16 Horky, Lubos
#47 Jordan, Michal
#4 Johannesen, Johannes

2. KENTTÄ

#2 Bryggman, Lars
#72 Carlsson, Patrik
#19 Lasch, Ryan
#82 Kral, Filip
#10 Puutio, Kasper

3. KENTTÄ

#18 Roine, Miika
#20 Hirvonen, Konsta
#71 Tukiainen, Leevi
#7 Blood, Ben
#3 Utunen, Toni

4. KENTTÄ

#62 Enlund, Jonas
#89 Tyrväinen, Antti
#95 Aaltonen, Juhamatti
#23 Kiiskinen, Jesse

MAALIVAHDIT

#35 Kokko, Niklas
#70 Patrikainen, Jasper

Ottelun tilastot

1. erä
Ei tapahtumia
2. erä
#90 Heikki Liedes 1-0
#42 Otto Rauhala, #73 Nicholas Baptiste
31:30
#27 Kristian Tanus 2 min huitominen 38:21
39:48 #82 Filip Kral 2 min poikittainen maila
3. erä
#76 Anton Levtchi 2-0 YV
#72 Petri Kontiola, #13 Valtteri Kemiläinen
41:29
#33 Veli-Matti Vittasmäki 2 min kiinnipitäminen 46:28
47:46 #0 Juhamatti Aaltonen 2 min koukkaaminen
56:36 #16 Lubos Horky 2 min laitataklaus
#86 Philip Granath 3-0 YV TM 58:13
Maalivahdit
#30 Christian Heljanko 6+5+4=15
#35 Niklas Kokko 6+7+7=20
Rangaistukset
2 x 2 min = 4 min 3 x 2 min = 6 min
Yleisömäärä
12700

Ottelukooste

Tappara 2.0 yltää samaan kuin edeltäjänsä - TAPPARA ON SUOMEN MESTARI KOLMANTENA PERÄTTÄISENÄ KEVÄÄNÄ!

Tappara voitti sunnuntaina kolmannen perättäisen Suomen mestaruutensa, kun joukkue nujersi Pelicansin Nokia Arenassa maalein 3–0. Mestaruusmaalin iski ajassa 31:30 Heikki Liedes. Playoffsien arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Christian Heljanko.

Tappara on jääkiekon Suomen mestari kolmantena perättäisenä keväänä! Sinioranssit kaatoivat Pelicansin ratkaisevassa viidennessä finaaliottelussa maalein 3–0, ja ottelusarja päättyi joukkueen 4–1 -voittoon. Playoffsien arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin maalivahti Christian Heljanko. Mestaruusmaalin iski ajassa 31:30 Heikki Liedes​​​​​​​.


Tappara jatkoi peliä siitä, mihin neljäs osaottelu päättyi Lahdessa. Kirvesrinnat onnistuivat pelaamaan huomattavasti Pelicansia paremmin kentän jokaisella osa-alueella, joka antoi sinioransseille mahdollisuuden venyttää hyökkäysten kestoa. Lahtelaiset eivät saaneet aivan yhtä paljoa aikaa hyökkäyspäädyssä, mutta joukkueen laukaukset olivat vaarallisia. Christian Heljanko ja Niklas Kokko pysäyttivät kumpikin kuusi laukausta ensimmäisessä erässä.

Pelicansin alku oli karmea. Tappara pakotti pussinokat käytännössä kokonaan puolustusasemiin, jossa sinioranssien peli rullasi vahvasti erinomaisten syöttöjen ja kovan vauhdin ansiosta. Lahtelaiset onnistuivat kuitenkin pitämään maalinsa puhtaana, eikä illan ensimmäistä osumaa syntynyt.

Kirvesrinnat saivat runsaasti iloa tiiviistä keskialueen puolustuksestaan, joka pysäytti hyvällä prosentilla vieraiden hyökkäysyrityksiä. Omaan päähän saakka edenneiltä Pelicans-hyökkäyksiltä saatiin katkaistua nopeasti siivet, joka auttoi Heljankoa pitämään maalin puhtaana.

Vieraat onnistuivat saamaan pelinsä parempaan kuntoon erän puolivälin täytyttyä. Tappara ei onnistunut katkomaan kaikkia erinomaisia syöttöjä, jonka vuoksi Heljanko joutui venymään muutamaan huipputorjuntaan. Pelicans ei kuitenkaan onnistunut hyvästä yrityksestä huolimatta iskemään illan ensimmäistä maalia.

Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa 0–0.


Tappara sai loistavan alun myös ottelun toiseen erään. Kirvesrinnat pakottivat vahvalla hyökkäyspelaamisellaan Pelicansin pitkiin vaihtoihin omalla alueellaan, eikä vieraita päästetty nousemaan ulos omalta alueeltaan ilman kovaa taistelua. Tämän jälkeen erä muuttui puolustusvoittoisemmaksi, ja vaikka virheiltä ei vältytty, ei maalinteko muuttunut yhtään helpommaksi. Christian Heljanko torjui toisessa erässä viisi laukausta, Niklas Kokko pysäytti kiekon seitsemän kertaa.

Sinioranssien loistava alku ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Pelicans onnistui parantamaan puolustustaan, jonka ansiosta vieraat saivat käynnistettyä myös omat hyökkäyksensä. Kirvesrinnoille kävi omassa päässä pieniä virheitä, joihin lahtelaiset onnistuivat iskemään väliin. Kiekko pysyi kuitenkin poissa Heljangon vartioimasta maalista.

Nokia Arena räjähti huutomyrskyyn ajassa 31:30, kun Tappara tykitti viidennen finaaliottelun ensimmäisen maalin. Otto Rauhala antoi siniviivan ylityksen jälkeen erinomaisen syötön Heikki Liedekselle, joka latasi ranteella pikkumustan Kokon selän taakse. Osuma oli Liedeksen playoffsien neljäs. Rauhalan lisäksi myös Nicholas Baptiste palkittiin tärkeästä maalista syöttöpisteellä.

Osuma auttoi kirvesrintoja repimään Pelicansin aiemmin tiivistä puolustusta paremmin auki. Joukkue pystyi nostamaan pelin yllättävissä tilanteissa pois omasta päädystä, joka avasi yhtä yllättäviä nousuja kohti lahtelaispäätyä. Vieraat onnistuivat kuitenkin pitämään puolustuksensa riittävän tiiviinä estääkseen toisen takaiskun.

Pelicans pääsi pelaamaan toisen erän lopussa ottelun ensimmäistä ylivoimaa, kun Kristian Tanus huitoi Ben Bloodin kumoon. Tappara pelasi kuitenkin loistavan alivoiman, eivätkä pussinokat päässeet pahantekoon. Aivan erikoistilanteen lopulla Petteri Puhakka pakotti vahvalla nousullaan myös Pelicansin jäähyilemään, kun Filip Kral otti kaksiminuuttisen poikittaisesta mailasta.

Lukemat Nokia Arenassa olivat 40 minuutin jälkeen Tapparan hyväksi tilanteessa 1–0.


Tappara lähti ottelun päätöserään puolustamaan maalin johtoaan leijonaemon lailla. Pelaaminen perustuikin ensisijaisesti Pelicansin maalipaikkojen estämiseen, mutta paikkojen tullessa myös hyökkääminen sujui varsin mallikkaasti.

Nokia Arena pääsi todistamaan Tapparan toista täysosumaa heti päätöserän alussa ajassa 41:29. Ylivoima toimitti jälleen, kun Anton Levtchi latasi kiekon suoraan Petri Kontiolan passista vierasmaaliin. Osuma oli Levtchin playoffsien yhdeksäs. Kontiolan lisäksi Valtteri Kemiläinen lisäsi pistetililleen syötön.

Lahtelaiset pääsivät kokeilemaan illan toista ylivoimaansa viisi minuuttia myöhemmin, kun Veli-Matti Vittasmäki komennettiin kahdeksi minuutiksi jäähylle kiinnipitämisestä. Lopputulos oli kuitenkin sama kuin viime kerralla, kun Juhamatti Aaltonen koukki Otto Rauhalaa rangaistuksen arvoisesti. Tappara pelasi hyvän erikoistilanteen, mutta maalia ei syntynyt kumpaankaan päähän.

Tapparan kone jyskytti kovalla sykkeellä kohti mestaruutta. Joukkue pelasi titaaninlujaa puolustusta omassa päässä, eikä hyökkäyspaikkoja hukattu, kun tilaisuus iskuun siunaantui. Peli eteni kuitenkin tiukasti maaleitta.

Tappara pääsi pelaamaan ottelun ensimmäistä täyttä ylivoimaansa ajassa 56:36, kun Lubos Horkylle tuomittiin kahden minuutin rangaistus Oiva Keskiseen kohdistuneesta laitataklauksesta. Pelicansin valmennusjohto teki erikoistilanteen aikana kovan ratkaisun, kun Niklas Kokko komennettiin maaliltaan vaihtoaitioon.

Sinioranssit tarttuivat hennolla otteella kiinni kauden 2023-24 mestaruuteen ajassa 58:13. Philip Granath onnistui riistämään kiekon vierailta siniviivan tuntumassa, polkaisemaan läpiajoon ja viimeistelemään playoffsien toisen maalinsa tyhjään rysään.

Tappara vei ottelun nimiinsä loppulukemin 3–0 yleisön päätähuumaavien suosionosoituksen keskellä.

Tappara on jääkiekon Suomen mestari kaudella 2023-24! Kirvesrinnat voittivat Pelicansin otteluvoitoin 4–1.

Christian Heljanko palkittiin ottelun päätyttyä sekä Liigan Alumnien tähti–palkinnolla sekä playoffsien arvokkaimmalle pelaajalle jaettavalla Jari Kurri–palkinnolla.

Kiitämme Pelicansia tasaväkisestä finaalisarjasta ja onnittelemme Pelicans-organisaatiota kauden 2023-24 hopeamitalien voittamisesta!

Mestaruus on Tapparan kolmas perättäinen. Liigassa on edellisen kerran pystytty kolmeen mestaruuden putkeen vuosina 1999-2001, jolloin TPS ylsi saavutukseen. Tappara on voittanut historiassaan kerran aiemmin mestaruuden kolmena vuonna peräjälkeen, vuosina 1986-88.

Haluamme kiittää historiallisen kauden päätteeksi kaikkia kannattajiamme järkähtämättömästä tuestanne!

Kausi saatetaan päätökseensä mestaruusjuhlilla, jotka juhlitaan huomenna Tampereen keskustorilla kello 17:00 alkaen. Tapahtuma on kaikille maksuton, ja toivotamme kaikki tervetulleiksi mukaan! Lisätiedot torijuhlista löydät täältä!