tapparan ja montreal-urheilun sopimuksesta 50 vuotta

Tänään 23. helmikuuta tulee kuluneeksi 50 vuotta yhdestä Tapparan historian merkkipaaluista. Tällä päivämäärällä vuonna 1970 Tappara ry ja Montreal-Urheilu Oy:n toimitusjohtaja Mikko J. Westerberg allekirjoittivat sopimuksen, jolla Westerberg vuokrasi Tapparan mestaruussarjassa pelaavan edustusjoukkueen ja alkoi hoitaa sen asioita.

1960-luvun loppupuolella Tappara oli taloudellisissa vaikeuksissa, eikä mestaruuksia tai mitaleitakaan ollut tullut vuoden 1964 jälkeen. Montreal-sopimuksen myötä kohenivat nopeasti niin talous kuin menestyskin. Westerbergin viiden vuoden vuokra-ajan päättyessä keväällä 1975 Tappara oli taas Suomen mestari ja matkalla 1970-luvun lopun ja 1980-luvun superjoukkueeksi. Edustustoiminta jatkui Montreal-Urheilun alaisuudessa uudessa omistuksessa vielä vuoteen 1979 saakka.

Edustusjoukkueen vuokrasopimus oli siis varsin merkityksellinen Tapparalle seurana, mutta vielä suuremman vaikutuksen se teki laajemmassa mittakaavassa, sillä Westerbergin toiminta Tapparan johtajana käynnisti Suomessa jääkiekon ammattimaistumisen. Ruskeat kirjekuoret ja piilopalkkiot vaihtuivat avoimeen maksupolitiikkaan, jossa hoidettiin myös verot ja muut kulut. Parantuneet taloudelliset ehdot puolestaan tarjosivat pelaajille mahdollisuuden harjoitella enemmän ja laadukkaammin. Talouden ja urheilullisuuden nousu yhdessä loivat pohjaa sille menestykselle, mistä Suomen jääkiekko nykyään nauttii.

---

Tapparan verkkosivuilla on jo aiemmin julkaistu pitkä artikkeli Tapparan ajasta Westerbergin alaisuudessa vuosina 1970-1975.

Lue tästä: Kohti ammattilaisuutta, osa 1: Ammattimiehet asialle


Yle Areenassa on nähtävissä Urheilu-Suomen jakso, joka kertoo Tapparan käynnistämästä harjoittelukulttuurin muutoksesta.

Lue ja katso tästä: Tappara pilasi jääkiekon" – valmentajat Numminen ja Korpi tekivät jääkiekosta tiedettä hikeä säästämättä


Tapparan nettisivuilla ja YouTube-kanavalla pyörivä "Ranen arkisto" avasi paljon 1970-luvun alun harjoittelun saloja neljännessä osassaan.

Katso ja kuuntele tästä: Ranen Arkisto Osa 4 | Harjoittelu



Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su