Hakametsään sarjakärkeä haastamaan TPS

Perjantai 30.9. 18:30 VS.

Tappara pelaa perjantaina viikon toisen kotiottelunsa. Tiistain Kärppä-kaadolla Liigan ykköspaikalle noussut kirvesrintajoukkue saa kotihalliinsa haastajakseen viitossijalla olevan TPS:n Turusta.

Sekä Tappara että TPS ovat pelanneet Liigassa viisi ottelua. Tapparan neljä voittoa ja yksi tappio ovat tuoneet 12 pistettä, TPS on kerännyt kaksi pistettä vähemmän muuten samalla saldolla, mutta kaksi sen voitoista on tullut vasta jatkoajalla.

Kumpikin pelasi viimeksi tiistaina. Tappara voitti Hakametsässä Kärpät Veli-Matti Savinaisen hattutempun voimin 5-1. TPS kaatoi JYPin jatkoajalla Patrik Virran tekemällä osumalla.

Tappara ja TPS kohtasivat toisensa harjoituspelissä kesällä. Silloin Tappara voitti Tampere Cupin finaalin 1-0.

Viime kaudella TPS voitti Tapparan kolme kertaa neljästä, kaksi niistä tuli vieläpä Hakametsässä.

Teemu Lassilalle ensimmäinen Liiga-peli Tapparassa

Kaikki merkit viittaavat siihen, että perjantaina Teemu Lassila torjuu ensimmäistä kertaa Tappara-paidassa Liiga-pelissä – ja vastassahan on hänen viime kausien seuransa! Lassila haki keskiviikkona pelituntumaa LeKin riveissä Mestiksessä ja pelasi siellä hyvän pelin. Tapparan maalissa Dominik Hrachovina on tähän mennessä pelannut kaikki minuutit.

TPS ei hankkinut Lassilan tilalle uutta maalivahtia, vaan on mennyt jo viime kaudella joukkueessa olleella kaksikolla Oskari Setänen – Aleksandar Georgijev. Heistä Setänen on aloittanut neljä peliä, Georgijev aloittanut yhden ja tullut kerran vaihdosta sisään.

Tiistaina hattutempun iskenyt Veli-Matti Savinainen on paitsi Tapparan kultakypärä myös Liigan pistepörssin ykkönen (5+3). Henrik Haapalalla on koossa 2+4, ja Teemu Nurmella 3+2. TPS:stä Patrik Virta ja Dave Spina ovat keränneet toistaiseksi 2+4, ja puolustaja Ilkka Heikkinen on laukonut jo viisi maalia. Huomenna jo 500:nnen Liigapelinsä pelaava Eric Perrin on myös viidessä tehopisteessä.

Turkulaiset eivät siis hankkineet Lassilan tilalle uutta maalivahtia. Heikkinen ja unkarilainen Jesse Dudas ovat uusia pakkeja, hyökkäyksen uusia nimiä puolestaan ruotsalainen Eric Thorell, Bluesissa viime kaudella pelanneet Teemu Väyrynen ja Timi Lahtinen sekä TuTosta nostettu Topi Taavitsainen. Lähtölistalla Lassilan lisäksi oli mm. pakit Kalle Kaijomaa, Petteri Nummelin ja Niklas Friman sekä hyökkääjät Lauri Tukonen, Francis Pare, Jussi Makkonen ja Ville-Vesa Vainiola.

Alkukaudella Tapparasta sivussa on ollut Alexander Bonsaksen, TPS:stä Dudas, Tadas Kumeliauskas ja Teemu Lämsä.

Tero Aalto (Kuva: Mika Kylmäniemi)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su