Perjantainen Turku avaa vierasviikonlopun

Perjantai 27.9. 18:30 VS.

Liigan alkukierrosten ykkösjoukkue Tappara kohtaa seuraavat haasteensa hyvin perinteisten vastustajiensa kotihalleissa. Lauantaina on vastassa Helsinki ja IFK, mutta sitä ennen pysäkki on Turussa, jossa vastassa on TPS.

Tappara on kotimaan Liigassa pelannut kuusi ottelua, voittanut ne kaikki ja johtaa sarjaa 17 pisteellä. Voittoputki on itse asiassa jo kahdeksan pelin mittainen, kun mukaan lasketaan Champions Hockey Leaguenkin ottelut. Ilman CHL-pelejä tosipelit startannut TPS puolestaan on saanut Liigassa harvatahtisen alun, sillä se on pelannut vasta neljä ottelua, voittanut niistä kaksi ja on seitsemällä pisteellään taulukossa kahdeksantena.

TPS pelasi viimeksi keskiviikkona, jolloin se kävi murskaamassa Kouvolassa KooKoon peräti 7-2. Lisäksi se on voittanut Ilveksen, saanut pisteen Pelicansilta ja hävinnyt Ässille. Tappara pelasi viimeksi tiistaina, jolloin sen kuudes voittouhri oli kärkikamppailussa Kärpät.

Turussa on ollut pientä turbulenssiä alkukaudesta, kun seura erotti hyökkääjä Jonne Virtasen joukkueesta ja juttu jatkunee jonkinlaisissa lakimiesten välisissä toimenpiteissä. Vähemmän riitaisasti viime kauden TPS-joukkueesta puuttuvat mm. Kaapo Kakko, Oula Palve, Ilkka Heikkinen ja Patrick Bjorkstrand. Tilalle on tullut mm. kolme ruotsalaispelaajaa, Petteri Wirtanen sekä SaiPasta siirtynyt Topi Nättinen. Kenties merkittävin vahvistus on kuitenkin terveyshuolistaan toipunut Lauri Korpikoski.

Korpikoski onkin turkulaisten paras pistemies tehoin 3+3 neljässä pelissä. Uusista ruotsalaisista Anton Holm on kerännyt 2+3 ja viidessä pisteessä on myös Zach Budish. Maalissa Rasmus Tirronen on pelannut kaikki pelit. Joukkueen uusi toinen maalivahti on Julius Pohjanoksa.

Tapparan miehillä on edelleen vitoisjohto Liigan pistepörssissä: Kristian Kuusela (5+3), Niko Ojamäki (3+5), Anton Levtchi (1+7), Valtteri Kemiläinen (1+7) ja Charles Bertand (3+4). Tiistain kärkikamppailussa ratkaisuvoimaa löytyi myös terävän kärjen takaa, kun Sami Moilanen teki kaksi maalia. Maalissa torjui tiistaina Christian Heljanko, joka on vuorotellut torjuntavastuussa Michael Garteigin kanssa.

Olavi Vauhkonen, Jarkko Malinen ja Toni Utunen ovat olleet loukkaantuneiden listalla ja Matias Lehtonen pelikiellossa, mutta Lehtonen vapautuu nyt. Mestis-lainoista Anton Ollikainen on palautunut KooVeeseen, mutta TUTOn Jere Rouhiainen jatkaa kirvesrinnoissa ainakin viikonlopun yli.

Viime kaudella TPS:n ja Tapparan otteluissa nähtiin sellainen erikoisuus, että neljässä runkosarjapelissä nähtiin pelkkiä vierasvoittoja. Tapparakin siis voitti molemmat ottelut Turussa.

Kuvat: Saana Hakala

 


Ottelukooste

Lehdistötilaisuus

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su