Sport uhmaamaan tappiotonta Tapparaa

Torstai 3.10. 18:30 VS.

Tappara on pelannut itsensä ennätykselliseen voittoputkeen vähän erikoisellakin tavalla, sillä viisi sen alkukauden kahdeksasta ottelusta ovat olleet vieraspelejä. Tällä viikolla koti/vierastasapainoa päästään asettamaan parempaan balanssiin kahdella kotiottelulla. Torstaina vastassa on Vaasan Sport.

Vierasjoukkue Sport on pelannut kaksi ottelua Tapparaa vähemmän, vasta kuusi, mutta se on kerännytkin vain kuusi pistettä kahdella voitolla ja neljällä tappiolla. Se on sarjassa toiseksi viimeisellä sijalla, Tapparasta jo 17 pinnaa perässä.

Sportilla on vähän samanlainen tasapaino peleissään kuin Tapparallakin, sillä on vasta kaksi kotipeliä ja neljästi se on ollut vieraissa. Kumpikin sen voitoista on myös tullut vieraskaukaloissa, uhreina KooKoo ja Pelicans. Voitto Lahdesta tuli viime perjantaina, mutta viimeisin peli päättyi tappioon lauantaina kotona JYPiä vastaan 2-4.

Vaasassa valmennukseen ei tullut muutoksia viime kauden jälkeen, mutta pelaajamiehistössä vaihtuvuutta on ollut valtavasti. Peräti 18 viime kaudella Sportin paitaa kantanutta pelaajaa on nyt muualla. Tapparalaisittain niistä huomattavimmin tietysti Tampereelle siirtynyt Olavi Vauhkonen.

Toiseenkin suuntaan on ollut paljon tulijoita ja myös Tapparasta, kun Antti Erkinjuntti vaihtoi kotkapaitaan. Maalissa uusi mies on ruotsalainen Stefan Steen, myös pakistoon on tullut ulkomaista voimaa Steven Seigon, Paul Geigerin ja Jared Wilsonin tuomana ja hyökkäyksestäkin löytyy uusi ulkolainen Chris DeSousa. Luonnollisesti mainittua lähtijäkasaa paikkaamaan on tullut myös kotimaisiakin uusia miehiä.

Erkinjuntti on ollut Sportin tehokkain pisteillä 3+2=5 ja viiteen pisteeseen (1+4) on yltänyt myös toisesta tamperelaisseurasta lähtenyt Juho Liuksiala. Erkinjuntin lisäksi Niko Kuiri, Aleksi Ainali ja Roope Talaja ovat tehneet useamman kuin yhden maalin, kukin heistä kaksi. Uusi maalivahti Steen on pelannut neljä peliä ja torjunut myös molemmat voitot. Toinen veskari joukkueessa on edelleen Mika Järvinen. Joukkueen kapteeni Erik Riska on torstaina pelikiellossa.

Tapparan alkukausi on ollut siis ennätyksellisen menestyksekäs: kahdeksan peliä, kahdeksan voittoa. Viimeisimmät kaadetut olivat viikonloppuna perjantaina TPS (7-2) ja HIFK (2-1), molemmat vieraissa.

Voitot ja peräti 34 tehtyä maalia tuovat tehoja myös yksilöille. Ennen keskiviikkona pelattua liigakierrosta peräti seitsemän parasta pistemiestä Liigan pistepörssissä olivat kirvesrintaisia. Heistä ykkösenä Niko Ojamäki (4+8=12) perässään 11 pisteen miehet Tyler Morley (4+7), Anton Levtchi (3+8) ja Valtteri Kemiläinen (1+10). Liigan ykkösmaalitykki Kristian Kuusela kuudella maalillaan on tässä joukossa vasta viidentenä! Maalissa Michael Garteig ja Christian Heljanko ovat vuorotelleet. Viimeksi lauantaina pelasi Garteig.

Sairaslistakin Tapparalla näyttää valoa, sillä Toni Utunen on päässyt jo joukkueharjoituksiin, ja Jarkko Malisen ja Olavi Vauhkosenkin paluita odotellaan jo ehkä ensi viikolla. Tähän mennessä pelanneen kokoonpanon miehistä Patrik Puistola haki keskiviikkona peliaikaa KooVeen paidassa.

Lisämaustetta peliin

Jos vain kokoonpanossa mukana torstaina on, niin Kristian Kuuselalle kyseessä on uralle jo 900:s runkosarjamatsi. Hän on kotimaan kiekkohistorian seitsemäs pelaaja, joka yltää tuohon ottelumäärään.

Niko Ojamäki puolestaan valittiin Liigan kuukauden pelaajaksi syyskuussa ja häntäkin muistetaan ennen peliä.

Tappara ja Sport ovat jo useamman vuoden olleet samassa “välilohkossa” ja pelanneet toisiaan vastaan kuusi kertaa runkosarjan aikana. Kolmella viime kaudella Sport on käynyt hakemassa Hakametsästä vähintään yhden voiton.

Kuvat: Saana Hakala


Hakametsässä torstaina

Ottelun alkamisaika:
18:30

Hallin ovet auki:
17:30

Lipunmyynti auki:
17:00

Tapparan toimisto auki:
9-16

Hanki liput ennakkoon Ticketmasterista!

Arkipäivän peli, muista siipiliput: Istumapaikka E-katsomoon ja 12 kpl hotwingsejä hallin Hook-ravintolassa yhteensä 25 €. Siipilippuja Tapparan toimistolta ja jäähallilta, ei verkkokaupasta.

Ottelukooste

Lehdistötilaisuus

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su