Tappara tarvitsee voiton CHL:n kotiavauksessaan

Champions Hockey League rantautuu Tampereelle tulevana viikonloppuna jo kuudetta kertaa, kun Tappara pelaa ensimmäiset kotiottelunsa sarjassa. Vastassa perjantaina on itävaltalainen KAC Klagenfurt ja sunnuntaina sveitsiläinen EHC Biel-Bienne. Kumpikin niistä voitti Tapparan kotiottelussaan, joten nyt kirvesrinnoilla on pakkokuittien paikka.

CHL:n A-lohkossa tilanne kahden kierroksen jälkeen on se, että Klagenfurt ja Biel-Bienne ovat kärjessä kuudella pisteellä, Tappara ja norjalainen Frisk Asker ovat edelleen nollilla. Kun kaksi parasta menee jatkoon, niin Tapparan on käytännössä pakko ottaa voitot näistä kotiotteluistaan, jotta jatkomahdollisuudet pysyvät elossa.

Viikko sitten Itävallassa Klagenfurt teki 17 laukauksella kolme maalia, joista jokainen oli johtomaali, kun Tappara oli ensin tasoittanut Charles Bertrandin ja Sami Moilasen maaleilla. Kolmatta tasoitusta kirvesrinnat eivät enää saaneet, vaikka kiriin oli aikaa yli puoli peliä.

Klagenfurtin viimeinen lukko oli Norjan maajoukkuevahti Lars Haugen, joka torjui 24 kertaa. Joukkueen tehokkain pelaaja oli 1+1 kerännyt Matthew Neal, mutta ketjuista yhtenäisin ja vaarallisin oli Nicholas Petersenin, Daniel Obersteinerin ja Liigastakin tutun Manuel Ganahlin kolmikko.

Avausviikonlopun toisessa ottelussaan Klagenfurt kaatoi kotonaan Frisk Askerin 3-0, ja silloinkin tehokkain oli kaksi maalia tehnyt Neal. Petersenillä on kahteen peliin kolme syöttöpistettä. Haugen torjui myös tuon pelin pitäen nollan 22 torjunnalla.

Tappara tarvitsee lisää terävyyttä

Tapparalla tökki Euroopan-keikallaan maalinteko, sillä Klagenfurt-tappion lisäksi se hävisi myös Sveitsissä Biel-Biennelle ja jäi siinä pelissä nollille. Päästettyjäkään ei ollut kuin yksi, mutta se ei riittänyt yhteenkään pisteeseen. Maalinteon terävyys on ihan ykkösasia, sillä keskiarvona alle kahdella tehdyllä maalilla on hurjan vaikea voittaa jatkuvasti pelejä ja se laittaa turhan suuren paineen myös omalle maalivahdille, kun jokainen takaisku on niin merkittävä.

Kummatkin vieras-CHL-pelit Tapparalta torjui Christian Heljanko. Kanadalaismaalivahti Michael Garteig ei ole puolentoista harjoituspelin lisäksi vielä nähty.

Kenttäpelaajien osaltakin Tappara pelasi kummatkin ensimmäiset pelinsä suunnilleen samalla kokoonpanolla ilman kierrätystä. Osin se johtui myös kahden keskushyökkääjän, Jarkko Malisen ja Otto Rauhalan, sivussa olemisesta, eikä siihen seikkaan tule parannusta vielä näissä kotipeleissäkään. Pistemiehiäkään ei kahteen tehtyyn maaliin vielä ole isommin ehtinyt kertyä. Jo mainittujen maalintekijöiden lisäksi syöttöpistesaldonsa ovat avanneet Kristian Kuusela, Tyler Morley ja Alexander Ytterell.

Maaleja on siis tehtävä ja voitto otettava. Se on perjantaina lähtökohta kaikessa hyökkäävässä yksinkertaisuudessaan.

Kuvat: Wolfgang Jannach /CHL


Hakametsässä perjantaina

Ottelun alkamisaika:
19:00

Hallin ovet auki:
18:00

Lipunmyynti auki:
17:30

Tapparan toimisto auki:
9-16

Hanki liput ennakkoon Ticketmasterista!

Avoinna vain C-päädyn ulko-ovet (lipunmyyntitoimiston puoli).

Hook-siipiravintola ei avoinna tässä pelissä, mutta sunnuntaina on!

Pysäköinti hallilla on maksuton.

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su