Tapparalla peräkkäisten pelien viikonloppu

Lauantai 30.9. 17:00 VS.

Tappara jatkaa tiiviissä pelitahdissa. Juuri, kun se on saanut neljän kotiottelun putkensa pelattua alta pois, onkin aika lähteä matkapeliin. Perjantain kotiottelun päälle Tappara hyppää bussiin ja matkustaa lauantain peliin Lappeenrantaan, jossa vastassa on SaiPa.

Viime kaudella liigajumboksi jääneen SaiPan tämäkään kausi ei ole lähtenyt kovin ruusuisesti käyntiin, vaikka johdossa on nyt uusi päävalmentaja, liigatason rookie Tero Lehterä. Yhdeksästä pelistään SaiPa on ottanut vain yhden kolmen pisteen voiton, mutta on raapinut irtopisteitä sen verran, että kasassa on nyt kahdeksan pinnaa. Se riittää sarjassa toiseksi viimeiseen sijaan.

SaiPa on vain yhdessä pelissä onnistunut tekemään kolme maalia – ei niin yllättäen se oli myös se kolmen pinnan voitto. Peräti viidesti se on jäänyt vain yhteen tehtyyn maaliin. Viimeksi se pelasi torstaina, jolloin oli tuloksena juuri se yksi tehty maali ja iso tappio Oulussa Kärppiä vastaan 1-6.

SaiPan paras pistemies on tälle kaudelle uusi yhdysvaltalaishyökkääjä David Goodwin, joka on tehnyt 3+5=8 pistettä – hän on ollut siis mukana yli puolissa lappeenrantalaisten maaleista. Puolustaja Kalle Maalahti ja Tapparastakin tuttu viime kauden Mestis-maalitykki Jonatan Tanus ovat ainoat muut kahden maalin miehet. Maalissa Frans Tuohimaa on pelannut suurimman osan peleistä; Jussi Markkasella on vain puolisentoista matsia pelattuna.

Eetu Koski, Ville Koho ja Lauri Taipalus ovat olleet loukkaantuneina. Ensimmäisestä Liiga-pelistään viiden ottelun pelikiellon saanut Cody Kunyk on jo päässyt takaisin pelaamaan.

Tappara on pelannut pääosin vain Hakametsässä

Tappara pelasi siis perjantaina ja otti kauden kolmannen kolmen pisteen voittona kaatamalla Hakametsässä HIFK:n 2-1. Tappara on tällä kaudella pelannut vasta kolme vierasottelua, niistäkin yhden Tampereella.

Sarjataulukossa Tappara on nyt seitsemäntenä kuusi pinnaa SaiPaa enemmän keränneenä. Kärkeen kirvesrinnoilla on matkaa kahdeksan pistettä.

Kristian Kuusela nousi perjantaina Tapparan oarhaaksi pistemieheksi, hänellä on nyt koossa 2+5=7 pistettä. Kuudessa pisteessä tulevat Aleksi Saloinen, Jukka Peltola ja Mikko Lehtonen. Dominik Hrachovina on pelannut kaikki Tapparan-pelit elokuun puolivälistä lähtien. Hänellä on nyt 13 peräkkäistä ottelua. Christian Heljangon liigadebyytti on vielä tekemättä.

Jan-Mikael Järvinen ja Joona Luoto ovat olleet sairaslistalla eivätkä palaa vielä. Ensi viikolla tilanne voi olla jo toinen. Ensi viikolle mukaan ehtii ainakin Pohjois-Amerikasta palaava Sebastian Repo.

Lauantain erikoisuuksia on Matti Järvisen paluu Lappeenrannan vanhan kotiyleisönsä eteen.

Tero Aalto (Kuvat: Mika Kylmäniemi, Mikko Pylkkö)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su