Olli Palola: "Hienot välierät luvassa!"

Liigan välieräpelit alkavat tänään Tampereella ja Oulussa. Hakametsässä Tappara saa vastaansa Lukon, jonka kanssa näitä samoja välieräpelejä on pelattu myös kahtena edellisenäkin keväänä. Tappara-maalitykki Olli Palola on ollut kumpanakin edelliskeväänä mukana kaatamassa Lukkoa, mutta sen lisäksi hänellä itsellään on myös pelihistoriaa Lukosta.

– Kyllä kieltämättä eilen illalla alkoi jo tulla pelit mieleen muutaman päivän tauon jälkeen. Hieno juttu, että tänään päästään pelaamaan, Palola sanoo innostuneena pelipäivän aamuna.

– Lukkoa vastaan on aina kiva pelata, varsinkin kun itsellä on vähän vielä Lukko-taustaa, niin aika hienoa päästä heitä vastaan pelaamaan. Pienen piristyksen tuo sekin, että tuo Ville palaa taas Hakametsään, Opa heittää tarkoittaen tietenkin nyt Lukossa pelaavaa Niemistä.

Palolan mukaan HIFK:ta vastaan pelattu puolivälieräsarja oli raskas. Tappara voitti kaksi ensimmäistä peliä, hävisi sitten kaksi seuraavaa selvästi, mutta otti lopulta taas kaksi tiukkaa peräkkäistä voittoa ja eteni välieriin. Niistä peleistä jäi mukaan hyviä asioita ja parannettavaakin.

– Löydettiin sarjan aikana se taistelufiilis ja kaksi viimeistä peliä oli jo aika vahvoja pelejä meiltä. Tietysti paljon jäi parannettavaa, ennen kaikkea tyhmät jäähyt pitää saada pois. Nyt on taas sellainen porukka vastassa, että ne rokottaa heti, jos otat tyhmiä jäähyjä.

Olli Palola uskoo, ettei kummallakaan joukkueella ole isompia yllätyksiä toisen varalle, sillä joukkueet ovat kohdanneet viime vuosina niin monta kertaa, että pelityylit ovat tuttuja. Hän heittää kuitenkin sekaan vanhan totuuden playoffien arvaamattomuudesta. Kaikki odottavat vähämaalisia pelejä, mutta pudotuspeleissä ei ikinä tiedä mitä tapahtuu.

– Lukko on ennen kaikkea tosi hyvä puolustamaan, vähämaalisia pelejä oli runkosarjassa. Meidän pitää vaan päästä siitä puolustusmuurista läpi, Opa pohtii.

– Pitää pystyä pelaamaan just sillä samalla lailla kuin viides peli HIFK:ta vastaan täällä Hakametsässä. Siinä pelaajat oli hereillä, yleisö oli hereillä ja tuntui että koko kaupunki on meidän takana. Sellainen fiilis ensimmäisestä pelistä ja ensimmäisestä vaihdosta lähtien, niin hyvä tulee!

Tapparan ja Lukon välieräsarja alkaa Hakametsässä tänään perjantaina klo 18:30. Lauantaina pelataan Raumalla ja maanantaina ollaan taas Hakametsässä. Maanantain peli alkaa jo klo 17.


Video: Eero Katajamäki

{jcomments on}

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su