Tomi Karhusen käteen sopii toisenlainenkin maila

Kahtena edelliskeväänä Oulun Kärpissä Suomen mestaruuden voittanut maalivahti Tomi Karhunen siirtyi keväällä Tapparaan. Ennen ensimmäistä peliään kirvesrintojen paidassa hän ehti kuitenkin pelata toisessa joukkueessa – pesäpallon maakuntasarjassa pelaavan Joensuun Mailan kolmosjoukkueessa.

Jääkiekon puolella lähinnä kopparina toiminut Karhunen esiintyi keskiviikkona JoMa 3:n lyöjäjokerina ottelussa Punkaharjun Urheilijoita vastaan. Joensuu voitti ottelun suoraan jaksoin 2-0 (6-3, 9-1), ja jokeri-Karhunen löi kotijoukkueelle yhden juoksun.

– Hyvä fiilis jäi. Lämmittelyssä oli vielä vähän karstoja ja piti oikein keskittyä, että osuu palloon, kun käytännössä ilman harjoitusta mentiin 6-7 vuoden tauon jälkeen, pesäpalloa tiiviisti C-junioreihin asti harrastanut ja vielä A-nuorten Superpesiksessäkin pelannut Karhunen kertoi pelin jälkeen.

Tällä erää keskiviikon peli oli ainoa Tomin kesäohjelmassa ollut pesäpallomatsi, mutta takaportti on vielä auki. Mailan kolmosjoukkueessa myös pelaava Ossi-veli saatttaa heitellä ilmoille houkutuksia jatkossakin.

– Oli kiva päästä pelaamaan Ossin kanssa samassa joukkueessa. Aikanaan pelattiin paljonkin yhdessä. Täytyy katsoa, miten aikataulut jatkossa sopii.

Tapparan Liiga-joukkue on parhaillaan omatoimisella harjoitusjaksolla. Kaukaloon kirvesrinnat palaavat elokuun alussa.

Valokuvat: Joona-Pekka Hirvonen

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su