16.11. TAPPARA-ILVES 3-0

16.11. TAPPARA-ILVES 3-0

Tappara palasi maaottelutauolta varsin mukavalla 3-0 -voitolla paikallisvastustaja Ilveksestä. Seuraavana päivänä juhlatuulta lisäsi vielä nimikirjoituskeikka Koskikeskuksessa, jonne "Konnan koukutkin" pystytti majansa. Samantien päätettiin poikkeuksellisesti laajentaa tämänkertaista jaksoa koskemaan muutamaa muutakin pelaajaa. Petri Kontiolan lisäksi suunvuoron saavat Jarkko Pyymäki, Mika Lehto, Marko Kauppinen, Teemu Nurmi ja Teemu Virkkunen. Mutta aloitetaan "Konnalla" ja annetaan sen jälkeen vuoro muille.

Konna, saavutit 100 pisteen rajan eilen. Hiihtotermein, miltä nyt tuntuu?

Hieno fiilis. Hieno rajapyykki periaatteessa, vaikka ei ollut kyllä hajuakaan paljon niitä pisteitä oli ennen kuin joku tuli pelin jälkeen sanoon, että nyt on sata. Nyt lähetään sitten seuraavaa "pyykkiä" tavotteleen. Vähän ollaan vielä Ojasen Jannea perässä.

Jannen 700 pisteen metsästys oli kuitenkin tiedossa ja mielessä?

Se oli ihan kunnolla tiedossa kyllä, siitä ei ollut mitään epäselvää. Sitäkin haettiin voiton lisäks, mutta ei vielä onnistunut.

Mitä luulet, jännittääkö Janne itse tätä asiaa?

Ei se ainakaan sano siitä mitään. Voi olla että vähän jännittääkin.

Mitä eilisestä pelistä jäi päällimmäiseksi mieleen?

Ihan hyvä peli. Oli meidän hallussa koko ajan. En tiedä sitten johtuko siitä kun Ilveksellä oli tiistaina peli, että oltiin niinkin paljon luistelussa edellä. Se oli semmonen kuuma paikalliskamppailu niinku pitääkin olla.

Tykkäät, kun pelissä on tunnetta ja vähän tönitään ja tuupitaan?

No tykkään ja tykkään... Kunhan ei mua tönitä, niin se on ihan hyvä!

Mites A-maajoukkueen kanssa? Ensimmäinen maaottelumaali tuli ainakin.

Ihan hienoa että sai sen maalin tehtyä, mutta ei siitä ihan hyvä maku jääny koko turnauksesta kumminkaan. Mutta maali on aina maali, en mää niitä liikaa oo tehnyt.

Mitä mieltä A-maajoukkueen vastavalitusta valmentajakaksikosta Shedden-Jalonen?

Kummankaan kanssa en oo koskaan ollut tekemisisissä, niin ei oo oikein tietoo. Mitä oon kuullu sellasilta pelaajilta, jotka näiden alaisuudessa on pelannu, niin ihan positiivista palautetta on ollu.

Tässä teidän jakaessa nimmareita pari tyttöä käveli ohi ja totesi, että on Ilveksellä ainakin paremman näköiset pelaajat. Miten niin on päässyt käymään?

Kai ne ulkonäon perusteella on valinneet joukkueen. Enkä mää oikein tiä onko se ees noin. Meillä on Mäntymaa, se nostaa tasoa aika paljon.



Jarkko Pyymäki, eilen oma yhden ottelun jäähyennätys 6 minuuttia. Mitä noin rauhalliselle kaverille tapahtui maaottelutauolla?

Eilen ekassa jäähyssä kaveri astui itte mun mailan ympärille ja irrotin mailasta ettei tulis jäähyä, niin sitten se kaatui kuitenkin siihen mailaan. Siinä missä tuli se 2+2, niin mun päällehän siinä käytiin ja pakkohan se on itteensä puolustaa. Ei tää jäähyily tuu tavaksi!

Teemu Virkkunen, muistatko koska olet viimeksi tehnyt liigamaalin?

No joku ehti sen jo paljastaakin, että yli vuosihan siihen meni. Mut on tässä kyllä aika paljon istuttu katsomossakin. Jos tässä on pikasella laskutoimituksella ollut 78 matsia tällä ja viime kaudella ja oon päässyt mukaan 33 kertaa, niin eikös se alta puolet ole. Aika kauhee tilasto.

Ja kumpikin pahempi loukkaantuminen vielä samaa vastustajaa vastaan?

Oon tässä jo miettinyt, että jos seuraavaan sopimukseen neuvottelis sellasen pykälän, ettei tarvi pelata Pelicansia vastaan lauantaikotipeleissä. Katotaan nyt suostutaanko siihen.

Mika Lehto, mitä mieltä näistä "kenttämestarin erikoisista", joissa kiekko pomppaa laidasta ihan väärään paikkaan ja harhauttaa rännikiekkoa pysäyttämään menossa olevan maalivahdin?

Nehän on ihan loistavia, jos ne auttaa omaa joukkuetta. Eilen meinas olla vähän toisenlainen, kun ei oikeestaan ehtinyt ees kissaa sanoo, kun meni sinne maalin taakse kiireellä ja sitten petti vielä luistinkin ja sitten kiekko lähtikin minne sattui. Sen verran kaukanakin oli, ettei siinä muuta voinut kuin katseella seurata, kun kaveri pääsi kokeilemaan nollakulmasta. Sivurautaan osui nyt mutta yhtä lailla olis voinut mennä maaliinkin. Kyllä mää kävin sitten koputteleen sitä laitaa ja pyytään ettei antais enää sellasia. Eikä se sitten antanutkaan.

Marko Kauppinen, aiemmin kerrottiin, että joukkueesta on valittu tietyt pelaajat, jotka harjoittelevat ekstraa rankkarikisoja varten. Oletko sinä yksi heistä?

...

Mitä eilen tapahtui? Läpiajo ja kiekko kulmaan?

Kattelin vähän Venua [Sami Venäläinen] mukaan siinä ja sitten vähän huonosta jäästä kiekko pomppasi johonkin. Se vaan halus lähtee. Mutta johtoasemaa on hyvä turvata heittämällä kiekko päätyyn, niin ei ainakaan vastustaja tee maalia!

Ja lopuksi kaikkien kuumeisesti odottama Big Brother Extra. Teemu Nurmi, Konna joskus aiemmin käski kysyä sinulta Big Brotheria koskevat asiat. Kuka on suosikkisi?

Olli oli, mutta nyt viimeaikaisten seikkailujen perusteella oon joutunut vaihtaan ja tällä hetkellä liikutaan Janin ja Kakin välillä.

Mitä Olli on tehnyt?

Se on alkanu vähän temppuileen. Kyllähän se temppuili jo alussakin, mutta...ei se pelkkä viinanjuontikaan koko aika helmee ole.

Mites aiemmat kilpailijat? Kaarlo?

Sehän oli hyvä äijä! Siis samantien lenteli kaukosäätimet kun Kaarlo tippu, niin iso kolaus oli meikäläiselle. Mut ei siinä mitään, haettiin Prismasta uusia ja taas kattellaan.

Henahan taisi olla Tappara-fani?

Joo, mutta mää en oikein alkuun päässy mukaan, näin vaan vähän aikaa kun se pompotteli siä muita. Tais olla ihan oikein, että lähti samantien pois.

Entäs kovasti puolesta ja vastaan -väittelyä herättäneet Mira ja Jenni?

Mira — aivan avuton, onneks lähti, ei voi muuta sanoo. Jenni oli ihan ok, se oli Kaarlon kaveri niin siitä saa pinnat multa.

Kerroit alkuun omat suosikkisi, mutta onko heissä myös veikkauksesi BB:n voittajaksi?

No kyllä mää veikkaan että Olli sen voittaa, mutta mun suosikki olis ehkä Kaki.

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su