Runkosarjan ”miniplayoff” IFK:n kanssa

Otteluraportin tarjoaa:

Kun runkosarjan 60 kierroksesta on jäljellä vielä neljäsosa, Tappara ja HIFK ottavat tähän väliin pienen ”miniplayoffin”. Joukkueet kohtaavat toisensa peräkkäisinä päivinä kerran kummankin kotikentällä. Jaossa on kuusi arvokasta pistettä.

HIFK:n kannalta pisteiden arvo voi olla jopa suurempi, sillä se on parhaillaan sarjataulukossa kuudentena. Sillä sijalla pääsee jo suoraan puolivälieriin runkosarjan jälkeen. Yksikin sija alemmas ja edessä on yksi playoff-kierros lisää. Tällä hetkellä helsinkiläisillä on alaspäin puskuria neljän pisteen verran.

Tappara on kolmantena yhden pisteen päässä kakkossijasta. Kärkipaikkaan matkaa on jo 13 pistettä. Lähin takaa-ajaja kirvesrinnoilla on viiden pisteen päässä.

Tämän kauden keskinäisissä peleissä molemmilla on yksi voitto samoin 2-1 -lukemin. Tapparan voitto Hakametsässä tuli varsinaisen peliajan puitteissa, HIFK:n voitto Helsingissä jatkoajalla. Jo useamman edelliskauden ajan Tappara on ollut tässä otteluparissa selvästi niskan päällä, myös ihan oikeita pudotuspelisarjoja myöten.

Kummallakin joukkueella on edellisestä pelistään alla selvä kotivoitto. Tappara voitti KalPan 4-1, ja IFK Ilveksen 3-0. Kumpikin peli pelattiin tiistaina.


Otto Rauhala on tehnyt jo piste-ennätyksensä ja sivuaa maaliennätystäänkin.

Kultakypärävertailussa HIFK:n Erik Thorell johtaa tehtyään 36 pistettä (11+25) Tapparan Kristian Kuuselan 31 pistettä (7+24) vastaan. Maalintekorintamalla Tappara on edellä Jere Karjalaisen 15 ja Jukka Peltolan 12 maalin saldoilla IFK:n 11 maalin miehiä Thorellia ja Juhani Tyrväistä vastaan. Puolustajista IFK:n tehokkaimmat ovat olleet 17 pisteen Ryan O’Connor ja 14 pisteen (yhdeksän maalia) Miro Heiskanen. Tapparalta löytyy kahdeksan maalin ja 23 tehopisteen Otso Rantakari sekä 20 pinnan Mikko Lehtonen.

Maalivahdeista Tappara on peluuttanut viime viikkoina sekä Dominik Hrachovinaa että Christian Heljankoa, pääpaino ensin mainitulla. HIFK:lla on kolme mahdollista valittavaa nyt, kun Kevin Lankinen on tervehtynyt. Tiistaina maaleilla olivat Heljanko ja nollan pitänyt Lankinen.

Tapparalla on käytössään koko lailla samat pelaajat kuin marraskuun lopun HIFK-pelissäkin. Loukkaantuneena sivussa on Juhani Jasu. IFK on hankkinut pakistoonsa Markus Kankaanperän ja luopunut hyökkääjä Mika Partasesta. Helsinkiläisten pakeista Ville Varakas on pelikiellossa ja loukkaantuneiden listalle tiistaina oli merkitty tehokkaimpien pakkien O’Connorin ja Heiskasen lisäksi Teemu Eronen ja Joe Finley. Hyökkääjistä punaisella ristillä olivat merkittynä Patrik Carlsson, Joonas Rask ja Henri Tamminen.

Tero Aalto (Kuvat: Mika Kylmäniemi)

Hallissa perjantaina

Ottelun alkamisaika:
18:30

Hallin ovet auki:
17:00

Lipunmyynti auki:
16:30

Tapparan toimisto auki:
9-16

Hanki liput ennakkoon Ticketmasterista!

Diandra avaa illan klo 17.20 esiintymisellään hallin BD-kulman esiintymislavalla. Ensimmäisellä erätauolla Diandran nimmarinjako ja toisella tauolla popcorn-jako 500 ensimmäiselle C-päädyn löylylavalla.

Restelin pisteissä Happy Hour ovien aukeamisesta pelin alkuun saakka. Wanha Mestari (C-pääty) avoinna vielä pelin jälkeenkin tarjoushinnoilla!

Uusimmat

Suosituimmat