Tapparalla ei palaakaan Porissa

Otteluraportin tarjoaa:
  • Raportti
  • Maalikooste

Ässät - Tappara      3-0 (1-0, 2-0, 0-0)

Tappara ei kamppaillut voitosta launtaina Porissa, vaan hävisi puhtaasti 3-0. Tapparan iloksi myös JYP hävisi pelinsä, joten runkosarjan kolmostilaan on edelleen mahdollisuus.

Voitollaan Ässät varmisti paikkansa pudotuspeleissä.

Ensimmäisessä erässä Tapparalla oli yksi puolittainen yhden miehen hyökkäyksen maalipaikka, Ässillä tukku ihan oikeita paikkoja. Maalinsa Ässät tosin teki vain ylivoimalla, jota taas Tapparalle ei ollut tarjolla. Tappara joutui avauserässä kahdesti alivoimalle, ja kummallakin kerralla soi. Jesperi Kotkaniemi teki ensimmäisestä maalin, Ville Korhonen toisen. Jälkimmäinen maali tosin syntyi vasta heti toisen erän alettua, avauserän jäähyn aikana kuitenkin.


Tappara pysyi mukana vain Sebastian Revon tappelun aikana.

Toisessa erässä Tapparakin pääsi ylivoimalle ja pääsikin saman tien kolme kertaa peräkkäin. Kirvesrintojen ylivoimapeli on ollut Liigassa ylivoimaisesti huonointa ja tehottominta vuoden 2018 puolella, sitä samaa se oli tänäänkin. Jäähyjen välissä tosin yksi maali syntyi ja sekin käytännössä jäähyn ansiosta. Ässien toinen jäähy nimittäin päättyi Tapparan hutilointiin ja jäähyltä päässeen Juho Tommilan läpiajoon, josta syntyi kotijoukkueelle numerot 3-0.

Kolmannessa erässä Tappara sai yhden maalipaikan, mutta Andreas Bernard torjui Niko Ojamäen yrityksen ja varmisti nollapelinsä. Lisäksi Sebastian Repo tappeli itsensä suihkuun yhdessä porilaisten Matti Lambergin kanssa.

Tappara pelaa seuraavaksi tiistaina, silloin Hakametsässä vastassa runkosarjan mestari Kärpät.

Kuvat: Saana Hakala

Ottelun tilastot

Liiga 3.3.2018
Ässät – Tappara      3-0 (1-0, 2-0, 0-0)

1. erä:
07:47 1-0 Jesperi Kotkaniemi (Tommi Taimi, Sakari Salminen) yv

2. erä:
20:16 2-0 Ville Korhonen (Jarno Kärki, Maksim Matushkin) yv
34:04 3-0 Juho Tommila (Simon Suoranta)

3. erä:
Maaliton

Jäähyt:
Ässät 4 x 2 min ja Matti Lamberg 5+20 min
Tappara 3 x 2 min ja Sebastian Repo 5+20 min
(Kemiläinen, Salonen, JM.Järvinen)

Maalivahdit:
Andreas Bernard, Ässät 4+10+10=24
Dominik Hrachovina, Tappara 12+10+7=29

Erotuomarit: Lassi Heikkinen – Mikko Kaukokari

Yleisöä: 6350

Alumnien tähdet:
1. tähti: Bernard, Ässät
2. tähti: Antoine Laganière, Ässät
3. tähti: Matushkin, Ässät

Ottelun kokoonpano

Haapala-M.Järvinen-Kuusela
Záborský-JM.Järvinen-Peltola
Nenonen-Jasu-Repo
Ojamäki-Rauhala-Karjalainen

Vittasmäki-Kemiläinen
Lehtonen-Mikkola
Elorinne-Salonen
Rouhiainen

Hrachovina
(Heljanko)

Uusimmat

Suosituimmat