Lauantai 07.12 KLO 17:00

VS.

2 - 3
0-1, 0-1, 2-0, 0-1
3604

Vieraskiertueen viimeistä viedään lauantaina - Tappara kohtaa Hämeenlinnassa HPK:n

Tapparan neljän ottelun mittainen vieraskiertue tulee päätökseensä lauantaina, kun joukkue matkustaa Hämeenlinnaan HPK:n vieraaksi. Joukkueet mittaavat toistensa tasoa toista kertaa tällä kaudella.

Tappara pelaa viikon viimeisen ottelunsa lauantaina, kun kirvesrinnat pistäytyvät vierailemaan Hämeenlinnassa HPK:n isännöitävänä. Joukkueet kohtaavat toisensa toisen kerran kuluvalla kaudella. Ensimmäinen keskinäinen ottelu päättyi marraskuun puolivälissä Nokia Arenalla sinioranssien 3–0 -voittoon.

HPK:n joulukuu ei saanut optimaalista starttia torstaina, jolloin joukkue kärsi kotikentällään 1–5 -tappion SaiPalle. Hämeenlinnalaisten tilanne on muutoinkin vaikea, sillä Kerho majailee sarjataulukon 14. sijalla 28 ottelusta kerättyjen yhdeksän voiton ja 31 sarjapisteen kanssa. Tasaisessa sarjassa joukkue kamppailee kuitenkin kynsin hampain viimeisistä playoffs-paikoista, mutta muutosta on tapahduttava pian, ettei ero repeä liian suureksi. Kääntyykö kurssi lauantaina?

HPK:n kultakypärään pukeutuu 19-vuotias laitahyökkääjä Jesse Kiiskinen 22 ottelun pisteillä 7+12=19.

Tapparan joulukuu alkoi torstaina huomattavasti positiivisemmalla nuotilla, kun joukkue kävi ryöstämässä voiton mukaansa Mikkelistä kaadettuaan Jukurit maalein 2–4. Sinioranssit saivat ottelussa tärkeitä onnistumisia erityisesti avainpelaajien toimesta, joka eittämättä ruokkii itseluottamusta pukukopissa ja jäällä. Hyvän startin jälkeen on hyvä suunnata kohti joulukuun ottelu-urakkaa.

Tappara lähtee lauantain peliin sarjataulukon kolmannelta sijalta, johon oikeuttavat 28 ottelusta saalistetut 18 voittoa ja 52 sarjapistettä. Joukkueella on mahdollisuus nousta täysillä pisteillä jopa Liigan piikkipaikalle, jos SaiPa ja HIFK eivät kerää pisteitä omista otteluistaan.

Tapparan kultakypäränä luistelee ilmiömäisessä kahdeksan ottelun pisteputkessa kiitävä Kristian Tanus 28 ottelun tehoilla 9+20=29.

Kiekko putoaa Pohjantähti Areenan jäähän kello 17:00. Liput HPK:n kotiotteluihin myy Lippu.fi.

Kokoonpanot

HPK

1. KENTTÄ

#19 Rautiainen, Teemu
#42 Topping, Kyle
#82 Tuulola, Eetu
#4 Jokirinne, Viljami
#17 Hietanen, Juuso

2. KENTTÄ

#41 Sailio, Jari
#93 Bengtsson, Christopher
#44 Kopiloff, Oliver
#3 Kangas, Kalle
#74 Nikkilä, Petteri

3. KENTTÄ

#10 Vesterinen, Roope
#25 Huttunen, Heikki
#88 Kiiskinen, Jesse
#37 Ikonen, Ossi
#43 Kukkonen, Miska

4. KENTTÄ

#92 Toivonen, Vili
#12 Päivärinta, Sami
#15 Korhonen, Olli
#72 Mylläri, Anton

MAALIVAHDIT

#30 Rajaniemi, Sami
#1 Saarinen, Kim

Tappara

1. KENTTÄ

#19 Savinainen, Veli-Matti
#42 Rauhala, Otto
#27 Tanus, Kristian
#28 Leskinen, Otto
#65 Sustr, Andrej

2. KENTTÄ

#9 Quenneville, John
#20 Keskinen, Oiva
#17 Halloran, Nicholas
#63 Tuulola, Joni
#47 Gallet, Hugo

3. KENTTÄ

#78 Rautiainen, Benjamin
#11 Räsänen, Aapeli
#22 Kempe, Mario
#24 Suhonen, Teemu
#6 Rafkin, Ruben

4. KENTTÄ

#34 Ahonen, Verneri
#64 Teuho-Markkola, Timi
#53 Korkola, Niko

MAALIVAHDIT

#77 Metsola, Juha
#23 Kohonen, Paavo

Ottelun tilastot

1. erä
#12 Sami Päivärinta 2 min koukkaaminen 12:58
19:44
#17 Nicholas Halloran 0-1
#0 John Quenneville, #20 Oiva Keskinen
2. erä
#82 Eetu Tuulola 2 min huitominen 20:43
26:09 #82 Otto Leskinen 2 min koukkaaminen
#44 Oliver Kopiloff 5 min laitataklaus 28:35
#43 Miska Kukkonen 20 min laitataklaus - pelirangaistus 28:35
31:49
#27 Kristian Tanus 0-2 YV
#82 Otto Leskinen, #0 John Quenneville
#82 Eetu Tuulola 2 min kampitus 33:43
34:34 #20 Oiva Keskinen 2 min poikittainen maila
39:38 #78 Benjamin Rautiainen 2 min korkea maila
3. erä
43:50 #22 Aapeli Räsänen 2 min kampitus
49:25 #82 Otto Leskinen 2 min kiinnipitäminen
49:49 #63 Joni Tuulola 2 min väkivaltaisuus
#82 Eetu Tuulola 2 min väkivaltaisuus 49:49
#12 Sami Päivärinta 1-2
#43 Vili Toivonen, #4 Viljami Jokirinne
52:01
#74 Petteri Nikkilä 2-2
#24 Kyle Topping, #82 Eetu Tuulola
53:02
53:25 #63 Joni Tuulola 2 min poikittainen maila
#0 Christopher Bengtsson 2 min estäminen 55:34
Jatkoaika
60:15
#0 John Quenneville 2-3
#0 Mario Kempe
Maalivahdit
# =
Rangaistukset
5 x 2 min + 1 x 5 min + 1 x 20 min = 35 min 7 x 2 min = 14 min
Yleisömäärä
3604

Ottelukooste

Lehdistötilaisuus

15 sekunnin lisäaika riitti lauantaina - Tapparalle 2–3 -voitto HPK:sta jatkoajalla!

Tappara voitti viikon toisen ottelunsa lauantaina, kun joukkue kukisti Hämeenlinnassa HPK:n jatkoajan jälkeen maalein 2–3. Ratkaisevan maalin iski ajassa 60:15 John Quenneville.

Tappara päätti neljän ottelun mittaisen vieraskiertueensa voittoon lauantaina, kun joukkue haki mukaansa 2–3 -jatkoaikavoiton Hämeenlinnasta HPK:n kustannuksella. Kotijoukkue onnistui tasoittamaan ottelun kolmannessa erässä, mutta 15 sekunnin jatkoaika riitti takaamaan kaksi sarjapistettä sinioransseille. Illan maaleista vastasivat Nick Halloran, Kristian Tanus sekä ratkaisusta vastannut John Quenneville​​​​​​​.


Avauserän ensimmäinen puolisko vietettiin todella tasaisissa tunnelmissa. Peli käynnistyi rikkonaisesti, jonka vuoksi kumpikaan joukkue ei onnistunut saamaan aikaan minkäänlaista hallintaa kenttätapahtumista. Alun vaikeuksien jälkeen Tappara onnistui rimpuilemaan irti kahleistaan, jonka jälkeen HPK:lla oli vaikeuksia saada päätöstä sinioranssien hallinnalle. Juha Metsola torjui avauserässä kolme kertaa, toisessa päässä Sami Rajaniemi pysäytti kahdeksan laukausta.

Joukkueiden puolustuspelaaminen oli erän ensimmäisellä puoliskolla erittäin väkevällä tasolla. Hyökkäykset pysähtyivät lähes välittömästi siniviivan ylityksen jälkeen, ellei stoppia ehtinyt tulla jo keskialueella. Pelissä lauottiin runsaasti pitkiä kiekkoja, jonka vuoksi aloituksia otettiin runsain mitoin kummassakin kenttäpäädyssä.

Tappara onnistui vahvan hyökkäysjakson jälkeen ottamaan täyden komennon HPK:n puolustusalueella. Kirvesrinnat vetivät kerta toisensa jälkeen vaarallisia laukauksia kohti Rajaniemen vartioimaa maalia, mutta kokenut veräjänvartija onnistui pitämään verkkonsa puhtaana. Kotijoukkue ei pystynyt tekemään hallittuja nousuja sinioranssien puolustuspäähän, jonka vuoksi pelin painopiste pysyi käytännössä erän loppuun asti hämeenlinnalaispäädyssä.

Ottelun ensimmäinen rangaistus puhallettiin ajassa 12:58 HPK:lle, kun Sami Päivärinta koukki vahvaan maalipaikkaan noussutta John Quennevilleä. Tapparan ylivoima ei käynnistynyt aivan parhaalla mahdollisella tavalla, joka auttoi isäntiä pitämään verkkonsa puhtaana alivoimalla pelatessa.

Tappara takoi ottelun ensimmäisen maalin vain 16 sekuntia ennen erän päättymistä. Kiekko pelattiin nopeassa hyökkäyksessä nokikkain Rajaniemen kanssa polkaisseelle Nick Halloranille, joka nosti pikkumustan rystyllä HPK-maalin kattoon. Osuma oli Halloranin kauden seitsemäs. John Quenneville ja Oiva Keskinen saalistivat syöttöpisteet illan ensimmäiseen kihaukseen.

Ensimmäiselle erätauolle suunnattiin Tapparan 0–1 -johtolukemissa.


Toisesta erästä ei puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kaksikymmenminuuttinen sisälsi huomattavasti enemmän erikoistilanteita kuin tasakentällisin pelaamista, sillä jäähyjä puhallettiin joukkueille peräti 35 minuutin edestä. Tappara sai enemmän mahdollisuuksia ylivoimapelaamiseen, mutta HPK oli tarkkana alivoimaisena. Juha Metsola torjui toisessa erässä neljä laukausta, Sami Rajaniemi pysäytti pelivälineen 11 kertaa.

HPK:lle puhallettiin illan toinen rangaistus vain 43 sekunnin pelin jälkeen Eetu Tuulolan huidottua Veli-Matti Savinaista. Tälläkään yrittämällä Tapparan ylivoimapelaaminen ei saanut aikaan aivan parasta suoritettaan, jonka vuoksi kiekko ei päätynyt kotijoukkueen maaliin.

Ylivoima kuitenkin auttoi sinioransseja käynnistämään todella pitkän hyökkäyspään vyörytyksen HPK:n alueella. Hämeenlinnalaiset olivat hätää kärsimässä ahnaiden kirvesrintojen luoman paineen alaisuudessa, eikä Tappara antanut isännille milliäkään siimaa. Lopulta laukaukset jäivät kuitenkin hieman vajaaksi, eikä toista maalia syntynyt.

Tapparan ottelun ensimmäinen rangaistus puhallettiin ajassa 26:09 Otto Leskiselle hänen koukittuaan Eetu Tuulolaa. Sinioranssit tukkivat oman alueensa neljän miehen voimin erittäin vahvasti, eikä HPK saanut ainuttakaan todellista tilaisuutta tasoittaa maaleja.

Tappara pääsi pelaamaan pitkää ylivoimaa hetkeä Leskisen vapautumisen jälkeen. Miska Kukkonen ajoi törkeällä taklauksella Benjamin Rautiaisen laitaa vasten, josta puolustajalle tuomittiin tuomariston pitkän neuvonpidon jälkeen iso 5+20 minuutin rangaistus laitataklauksesta. Rangaistuksen sijaiskärsijäksi määrättiin Oliver Kopiloff. Rautiainen pystyi kaikeksi onneksi jatkamaan peliä.

Kirvesrinnat tykittivät ottelun toisen maalinsa pitkällä ylivoimallaan ajassa 31:49. Kiekko pelattiin keskustassa vaanineelle Kristian Tanukselle, jonka hirmuinen rannelaukaus löysi tiensä HPK-maalin yläriman alapuolelle. Osuma oli Tanuksen kauden kymmenes, ja samalla hän venytti pisteputkensa peräti yhdeksän ottelun mittaiseksi. Otto Leskinen ja Oiva Keskinen palkittiin maalista syöttöpisteillä.

HPK:lle puhallettiin jälleen rangaistus lähes välittömästi Kopiloffin vapautumisen jälkeen Eetu Tuulolan kampitettua Teemu Suhosen. Tällä kertaa ylivoima ei kuitenkaan kestänyt, sillä vajaan minuutin kuluttua Oiva Keskinen joutui jäähylle Jari Sailioon kohdistuneesta poikittaisesta mailasta. Joukkueet pelasivat erikoistilanteensa hyvin, eikä maaleja nähty.

Tappara joutui alivoimaiseksi 22 sekuntia ennen erän päättymistä, kun Benjamin Rautiaisen maila kohosi aloitustilanteessa HPK-pelaajan kasvoihin. Kotijoukkue ei onnistunut iskemään maalia lyhyellä ylivoimallaan, joka jatkui kolmannen erän alussa.

Tappara johti ottelua Hämeenlinnassa kahden erän jälkeen lukemin 0–2.


Tappara lähti kolmanteen erään suojaamaan kahden maalin johtoaan. Kirvesrinnoille tuotti kuitenkin vaikeuksia pysyä poissa jäähyaitiosta, joka auttoi HPK:ta saamaan kirivaihteensa päälle. Erä oli kotijoukkueen illan paras, eikä sinioransseilla ollut helppoa pitää isäntiä poissa hyökkäyspäädystä.

Sinioranssit selvittivät erinomaisesti päätöserän alun alivoimansa. Tappara joutui kuitenkin pian jälleen alivoimaiseksi, kun Aapeli Räsänen kampitti Eetu Tuulolan. Kirvesrinnat pelasivat jälleen erinomaisen alivoiman, eikä HPK pystynyt kaventamaan lukemia.

Kotijoukkueelle tarjoiltiin jälleen ylivoimatilaisuus päätöserän puolivälissä, kun Otto Leskinen lähti istumaan rangaistusta Vili Toivosen koukkaamisesta. Erikoistilanteen aikana nähtiin harvinaisempi yhteenotto, kun hämeenlinnalaisveljekset Joni ja Eetu Tuulola tuomittiin toisiinsa kohdistuneista väkivaltaisuuksista kahden minuutin rangaistuksille. Tappara selvitti jälleen alivoimansa takaiskuitta.

Omissa kolisi kuitenkin pian alivoiman selvittämisen jälkeen. Vili Toivonen jakoi kiekon poikittaissyötöllä takatolpille nousseelle Sami Päivärinnalle, joka siirsi kiekon yhdellä kosketuksella verkon perälle.

HPK onnistui tasoittamaan lukemat vain minuuttia myöhemmin. Kyle Topping antoi poikittaissyötön puolustaja Petteri Nikkilälle, joka kiskaisi vaikeasta asennosta kiekon ranteella Tapparan maaliin.

Vaikeudet eivät päättyneet kahteen perättäiseen takaiskuun, sillä vain 23 sekuntia myöhemmin kirvesrinnat joutuivat alivoimaiseksi Joni Tuulolan työnnettyä Viljami Jokirinteen poikittaisella mailalla jään pintaan. HPK pelasi väkevän ylivoiman, mutta Tappara selvisi koetuksesta takaiskuitta.

Tapparalle avautui päätöserän ensimmäinen ylivoimatilaisuus 55. peliminuutilla Christopher Bengtssonin estettyä Otto Leskistä. Kirvesrintojen valmennusjohto käytti aikalisän välittömästi ylivoiman avauduttua. Joukkue pelasi erinomaisen pakkopelin, mutta kiekko ei löytänyt tietään HPK:n verkkoon.

Varsinainen peliaika päättyi tasatilanteessa 2–2, joten ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoajalta.

Tappara ei aikaillut jatkoajalla, ja vain 15 sekunnin jälkeen ottelu päättyi kirvesrintojen voittoon. Mario Kempe syötti John Quennevillen läpiajoon, josta kanadalaishyökkääjä upotti kiekon ranteella Rajaniemen selän taakse. Osuma oli Quennevillen kauden kolmas.

Ottelu päättyi lopulta Tapparan 2–3 -voittoon.

Tappara pelaa seuraavan ottelunsa tulevana tiistaina 10. joulukuuta, kun kirvesrinnat palaavat Nokia Arenalle kohtaamaan viime kevään finaalivastustaja Pelicansin. Kiekko putoaa jäähän kello 18:30, areenan ovet avautuvat yleisölle puolitoista tuntia aiemmin kello 17:00. Liput kaikkiin Tapparan kotiotteluihin hankit kätevästi Tapparan verkkokaupasta, joukkueen toimistolta osoitteesta Kansikatu 1 T3 sekä Tappara Shopin kivijalkamyymälästä osoitteesta Kansikatu 1 LT3.