Lauantai 15.03 KLO 17:00

VS.

2 - 6
1-0, 1-2, 0-4
2694

Kuva: Mikko Kankainen

Runkosarja 2024-25 pakettiin lauantaina - Tappara Mikkelissä Jukurien vieraana

Tapparan runkosarja 2024-25 päättyy lauantaina vieraspeliin, kun kirvesrinnat kohtaavat Mikkelissä Jukurit. Joukkueet ottavat toisistaan mittaa neljännen kerran tällä kaudella.

Tapparan kauden 2024-25 runkosarja paketoidaan lauantaina Mikkelissä, jossa sinioranssit mittelevät voitosta Jukureita vastaan. Kirvesrinnat onnistuivat voittamaan joukkueiden kauden kaksi ensimmäistä kohtaamista, mutta edellisessä pelissä viikinkipaidat osoittautuivat vahvemmiksi.

Jukurien kauden tärkeimmät pelit ovat vasta tuloillaan. Mikkeliläiset majailevat sarjataulukon 16. sijalla 59 ottelusta kerättyjen 18 voiton ja 49 sarjapisteen kanssa, eikä mahdollisuuksia playout-sarjan välttämiseen ole ollut enää vähään aikaan. Joukkue on voittanut neljästä edellisestä pelistään kolme, eikä kunniastaan taistelevaa vastusta ole syytä aliarvioida lauantaina. Millaisen esityksen Jukurit tarjoilee kotiyleisölleen?

Jukurien kultakypäränä luistelee kanadalaissentteri Peter Abbandonato 55 ottelun pisteillä 13+27=40.

Tapparan kuluva otteluviikko on ollut todella haastava. Kirvesrinnat ovat jääneet maaleitta kahdessa edellisessä ottelussaan, vaikka paikkoja verkon heiluttamiseen onkin siunaantunut otteluissa varsin mukavaan tahtiin. Sinioranssien maaliodottama tämän viikon otteluissa on ollut komea 6,65, mutta vastustajan maalivahdit ovat olleet toistaiseksi ohittamattomia. Aukeaako ketsuppipullo runkosarjan päätöskoitoksessa?

Tappara tulee sijoittumaan runkosarjan yhdeksänneksi lauantain kierroksen tuloksista riippumatta. Yhdeksäs sija on sinioranssien hallussa 59 ottelusta metsästetyillä 29 voitolla ja 87 sarjapisteellä. Joukkue saa vastaansa playoffsien ensimmäisellä kierroksella joko Porin Ässät tai Kiekko-Espoon.

Tapparan kultakypärään pukeutuu taiturihyökkääjä Kristian Tanus 53 ottelun tehoilla 17+27=44.

Kiekko putoaa jäähän Mikkelissä kello 17:00. Liput Jukurien kotiotteluihin myy Lippu.fi.

Kokoonpanot

Jukurit

1. KENTTÄ

#98 Abbandonato, Peter
#52 Hynninen, Topias
#54 Piitulainen, Jesper
#60 Lundgren, Niclas
#58 Johansson, Kim

2. KENTTÄ

#77 Dornbach, Casey
#76 Hämäläinen, Sakke
#7 Ellis, Max
#3 Arola, Juuso
#6 Nordsäter, Lucas

3. KENTTÄ

#85 Persson, Ludwig
#27 Berardinelli, Alex
#10 Olsen, Thomas
#23 Smits, Alberts
#8 Soini, Kasper

4. KENTTÄ

#93 Horvath, Bence
#18 Sandvik, Viljam
#34 Immonen, Severi
#48 Vuorela, Jesse

MAALIVAHDIT

#36 Ruusu, Markus
#29 Buitenhuis, Evan

Tappara

1. KENTTÄ

#27 Tanus, Kristian
#62 Mattila, Julius
#91 Puhakka, Petteri
#5 Brickley, Daniel
#28 Leskinen, Otto

2. KENTTÄ

#22 Kempe, Mario
#42 Rauhala, Otto
#41 Nykänen, Juuso
#15 Andersson, Jonathan
#21 Matinmikko, Aleksi

3. KENTTÄ

#78 Rautiainen, Benjamin
#20 Keskinen, Oiva
#17 Halloran, Nicholas
#63 Tuulola, Joni
#65 Sustr, Andrej

4. KENTTÄ

#92 Mustonen, Aleksi
#11 Räsänen, Aapeli
#14 Ikonen, Juuso
#47 Gallet, Hugo

MAALIVAHDIT

#77 Metsola, Juha
#39 Lindberg, Filip

Ottelun tilastot

1. erä
5:10 #42 Otto Rauhala 2 min kampitus
8:46 #62 Julius Mattila 2 min korkea maila
#52 Topias Hynninen 1-0 YV
#98 Peter Abbandonato, #54 Jesper Piitulainen
10:08
16:41 #0 Andrej Sustr 2 min mailasta kiinnipitäminen
2. erä
#8 Lucas Nordsäter 2 min väkivaltaisuus 27:45
28:58
#82 Otto Leskinen 1-1 YV
#27 Kristian Tanus, #78 Benjamin Rautiainen
#7 Max Ellis 2 min liian monta pelaajaa jäällä 32:57
35:04
#6 Daniel Brickley 1-2
#20 Oiva Keskinen, #0 Mario Kempe
#98 Peter Abbandonato 2-2
#52 Topias Hynninen, #7 Max Ellis
35:22
3. erä
42:37
#0 Andrej Sustr 2-3
#63 Joni Tuulola, #42 Otto Rauhala
51:29
#41 Juuso Nykänen 2-4
#42 Otto Rauhala, #0 Andrej Sustr
53:33 #91 Petteri Puhakka 2 min kampitus
58:29
#22 Aapeli Räsänen 2-5 TM
#78 Benjamin Rautiainen, #6 Daniel Brickley
59:57 #22 Aapeli Räsänen 2-6 TM
#77 Juha Metsola
Maalivahdit
# =
Rangaistukset
2 x 2 min = 4 min 4 x 2 min = 8 min
Yleisömäärä
2694

Ottelukooste

Lehdistötilaisuus

Kuva: Mikko Kankainen

Maalihanat auki Mikkelissä - Tappara voittoon runkosarjan päätöspelissä maalein 2–6!

Tappara onnistui päättämään kauden 2024-25 runkosarjansa positiivisella nuotilla, kun joukkue kaatoi Jukurit vieraskaukalossa maalein 2–6. Sinioranssien kolme ensimmäistä maalia syntyivät puolustajien mailoista.

Tappara päätti runkosarjansa lauantai-iltana komeaan voittoon, kun joukkue onnistui kaatamaan Mikkelissä Jukurit maalein 2–6. Sinioranssit saivat maalihanansa kunnolla auki toisessa erässä, ja viimeisen kaksikymppisen aikana verkko heilui peräti neljään otteeseen. Kirvesrintojen maaleista vastasivat Otto Leskinen, Daniel Brickley, Juuso Nykänen, uransa ensimmäisen Liiga-maalin iskenyt Andrej Šustr sekä kahdesti tyhjään rysään osunut Aapeli Räsänen​​​​​​​.

Kuva: Mikko Kankainen


Ottelun avauserä sujui varsin tasaisissa merkeissä viidellä viittä vastaan pelatessa. Tapparalla oli kuitenkin runsaasti haasteita jäähyilyn kanssa, jonka ansiosta Jukurit pääsivät kokeilemaan ylivoimaa peräti kolmesti ensimmäisen kaksikymmenminuuttisen aikana. Kirvesrintojen hyökkäyspelaaminen ei pystynyt aivan parhaimpaan suoritteeseensa. Juha Metsola torjui avauserässä kuusi laukausta, Markus Ruusu keräsi tililleen viisi pelastusta.

Illan ensimmäinen rangaistus puhallettiin Tapparalle viiden minuutin pelin jälkeen, kun Otto Rauhala kampitti Viljam Sandvikin. Jukurit onnistuivat luomaan erittäin vaarallisen ylivoimapelin, mutta sinioranssit selvittivät pyörityksen päästämättä maalia taakseen.

Kirvesrinnoille puhallettiin toinen jäähy puolitoista minuuttia Rauhalan vapautumisen jälkeen Julius Mattilan mailan osuttua Santeri Vuorelan kasvoihin. Mikkeliläiset onnistuivat naulaamaan erikoistilanteen aikana ottelun avausmaalinsa, kun Topias Hynninen lähetti napakan laukauksen Metsolan patjojen välistä verkkoon.

Tappara joutui erän kolmannelle alivoimalleen kuuden minuutin kuluttua Andrej Šustrin napattua Sakke Hämäläisen mailasta kiinni sääntöjen vastaisella tavalla. Sinioranssien alivoimapelaaminen oli kolmannella kerralla parhaalla tasollaan, eivätkä Jukurit onnistuneet rakentamaan aiemman kaltaista paineistusta viidellä neljää vastaan pelatessa.

Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin Jukurien 1–0 -johdossa.

Kuva: Mikko Kankainen


Toinen erä sujui Tapparalta huomattavasti ensimmäistä paremmalla tavalla. Kirvesrinnat saivat heti erän alkumetreillä käyntiin hyökkäyksensä, mutta Jukurit onnistuivat peittämään hyvin sinioranssien vetolinjat, joka heikensi laukausten laatua. Erän edetessä vetoihin alkoi kuitenkin löytyä aivan uudenlaista pontta. Juha Metsola ei pysäyttänyt kiekkoa kertaakaan toisen erän tuoksinnassa, Markus Ruusu venyi pelivälineen eteen yhdeksään otteeseen.

Tappara pääsi kokeilemaan ottelun ensimmäistä ylivoimaansa ajassa 27:45, kun Lucas Nordsäterille puhallettiin kaksiminuuttinen Mario Kempeen kohdistuneesta väkivaltaisuudesta. Sinioranssien reilut seitsemän erää kestänyt maaliton putki tuli päätökseensä erikoistilanteen aikana, kun Otto Leskinen latasi kiekon suoraan Kristian Tanuksen syötöstä Jukurien maaliin. Osuma oli Leskisen kauden yhdeksäs. Tanuksen lisäksi Benjamin Rautiainen palkittiin avausmaalista syöttöpisteellä.

Jukurit jäähyilivät uudelleen neljä minuuttia tasoitusmaalin jälkeen, kun joukkue pelasi hetkellisesti kuudella kenttäpelaajalla. Kahden minuutin joukkuerangaistusta lähti istumaan Max Ellis. Tapparan ylivoima ei yltänyt aivan parhaisiin temppuihinsa toisella yrittämällä, eikä maalia syntynyt.

Kirvesrinnat kuitenkin onnistuivat takomaan kiekon toista kertaa reppuun, kun Jukurien rangaistuksen päättymisestä oli ennättänyt kulua vain seitsemän sekuntia. Maalintekijänä toimi Daniel Brickley, joka lähetti kaukaa rannelaukauksen vahvan maskin takaa Ruusun selän taakse. Osuma oli Brickleyn kauden yhdeksäs. Oiva Keskinen ja Mario Kempe saalistivat syöttöpisteet illan toiseen kihaukseen.

Jukurit eivät kuitenkaan aikailleet tasoituksensa kanssa, joka syntyi vain 18 sekuntia Brickleyn osuman jälkeen. Peter Abbandonato purjehti vahvalla nousulla Tapparan puolustusalueelle ja lähetti matalan rannelaukauksen Metsolan längistä verkon perukoille.

Lukemat Mikkelissä olivat 40 minuutin jälkeen tasan 2–2.

Kuva: Mikko Kankainen


Tapparan otteet jatkuivat vahvoina myös ottelun päätöserässä. Kirvesrinnat saivat hyökkäyskoneistonsa käynnistettyä heti erän ensimmäisissä vaihdoissa, eikä Jukurit pystynyt vastaamaan sinioranssien asettamaan rimaan.

Tappara riisti johtoaseman uudelleen haltuunsa ajassa 42:37. Joni Tuulola antoi syötön laidalta hyökkäykseen nousseelle Andrej Šustrille, jonka räväkkä rannelaukaus löysi tiensä vierasmaalin takakulmaan. Osuma oli Šustrin ensimmäinen Tappara-paidassa ja Liigassa. Tuulolan lisäksi Otto Rauhala saalisti syöttöpisteen illan kolmanteen täysosumaan.

Sinioranssit siirtyivät kahden maalin karkumatkalle ajassa 51:29. Otto Rauhala antoi laidalta loistavan syötön maalille kovaa kyytiä ajaneelle Juuso Nykäselle, joka siirsi kiekon hurjasta vauhdista Ruusun patjojen välistä verkkoon. Osuma oli Nykäsen kauden neljäs. Rauhalan lisäksi Andrej Šustr kasvatti pistetiliään syötöllä.

Jukurit sai mahdollisuuden kaventaa lukemia kaksi minuuttia myöhemmin, kun Petteri Puhakalle tuomittiin kaksiminuuttinen Peter Abbandonaton kampittamisesta. Tapparan alivoimapelaaminen oli kuitenkin erinomaisella tasolla, eikä kotijoukkue pystynyt tekemään maalia.

Jukurit veti Markus Ruusun ulos maaliltaan ajassa 56:59, ja joukkue käytti aikalisänsä 34 sekuntia myöhemmin ennen viimeistä rutistustaan. Tappara onnistui iskemään illan viidennen maalinsa tyhjään rysään ajassa 58:29, kun Aapeli Räsänen onnistui maalinteossa. Osuma oli Räsäsen kauden 12:s. Benjamin Rautiainen ja Daniel Brickley kirjasivat syöttöpisteet illan viidenteen kihaukseen.

Ruusu jätti maalinsa uudelleen ajassa 58:36. Tappara onnistui naulaamaan ottelun kuudennen ja viimeisen maalinsa tyhjään verkkoon kolme sekuntia ennen päätössummerin soimista, kun Aapeli Räsänen lähetti kiekon omasta päästä maaliin. Osuma oli Räsäsen kauden 13:s. Juha Metsola palkittiin osumasta syöttöpisteellä.

Tappara voitti ottelun lopulta lukemin 2–6.

Tapparan kausi jatkuu seuraavaksi tulevana tiistaina 18. maaliskuuta playoffsien ensimmäisen kierroksen avausottelussa Espoossa, jossa sinioranssit kamppailevat voitosta Kiekko-Espoota vastaan. Ottelu käynnistyy kello 18:30. Liput Kiekko-Espoon kotiotteluihin myy Ticketmaster.

Seuraava kotiottelu Nokia Arenalla pelataan päivää myöhemmin keskiviikkona 19. maaliskuuta, kun Tappara kohtaa Kiekko-Espoon kevään playoffsien kotiavauksessa. Kiekko putoaa Nokia Arenan jäähän kello 18:30, areenan ovet avautuvat yleisölle puolitoista tuntia aiemmin kello 17:00. Liput kaikkiin Tapparan playoffsien kotiotteluihin hankit kätevästi Tapparan verkkokaupasta, joukkueen toimistolta osoitteesta Kansikatu 1 T3 sekä Tappara Shopin kivijalkamyymälästä osoitteesta Kansikatu 1 LT3.