Ovet auki klo 17:00
15.10.2024 15:00
CHL:n runkosarja tulee Tapparan osalta päätökseen keskiviikkona kauden kuudennessa Mestarien liigan ottelussa Nokia Arenalla. Kirvesrintojen haastajaksi saapuu suomalaissentteri Antti Suomelan johdattama Sveitsin NL:n viime kauden hopeajoukkue Lausanne HC, joten areenalla tullaan näkemään todellinen titaanien taisto. Joukkueet eivät ole kohdanneet toisiaan aiemmin CHL-kaukaloissa.
Kolmatta kertaa Euroopan parhaiden seurajoukkueiden turnaukseen osallistuva Lausanne onnistui varmistamaan jatkopelipaikkansa edellisellä ottelukierroksella, kun joukkue sai kotiottelustaan yhden pisteen norjalaisen Storhamarin voitettua kamppailun jatkoajalla maalein 2–3. Tämän jälkeen sveitsiläiset ovat ehtineet pelata maansa pääsarjassa kaksi voitokasta ottelua maalierolla 7–0. Millä konsteilla Lausannen hurja iskukyky on pysäytettävissä?
Lausannen parhaat pistemiehet CHL-kentillä ovat olleet keskushyökkäjät Ken Jäger ja Antti Suomela viiden ottelun pisteillä 3+2=5.
Tapparan edellinen CHL-ottelu viime tiistaina oli silkkaa ilotulitusta, kun joukkue kävi hakemassa komean 1–7 -voiton Tanskasta SønderjyskE Vojensin kustannuksella. Tämän jälkeen sinioranssit ovat pelanneet Liigassa kaksi ottelua, joista ensimmäisessä Kiekko-Espoo vei voiton maalein 5–3. Jälkimmäinen kamppailu päättyi lauantaina kovan taistelun päätteeksi kirvesrintojen 4–2 -voittoon, kun Rauman Lukko vieraili viime lauantaina Nokia Arenalla. Tapparan ylivoima on tuottanut kolmessa edellisessä Liiga-ottelussa poskettomat kahdeksan maalia. Jatkuuko tulikuuma vire Lausannea vastaan?
Tappara varmistaa paikkansa kauden 2024-25 CHL:n playoffseissa, jos joukkue onnistuu nappaamaan runkosarjan päätöspelistään vähintään yhden pisteen. Joukkue pitää hallussaan Mestarien liigan sarjataulukon 11. sijaa viidestä ottelusta kerätyillä kolmella voitolla ja kahdeksalla sarjapisteellä.
Tapparan paras pistemies Euroopan parhaiden seurajoukkueiden turnauksessa on ollut taiturihyökkääjä Kristian Tanus, joka on kerännyt viidessä ottelussa tililleen tehot 3+5=8.
Huipputärkeä taisto käynnistyy Nokia Arenalla keskiviikkona kello 18:30, areenan ovet avautuvat yleisölle puolitoista tuntia aiemmin kello 17:00. Liput kaikkiin Tapparan kotiotteluihin hankit kätevästi Tapparan verkkokaupasta, joukkueen toimistolta osoitteesta Kansikatu 1 T3 sekä Tappara Shopin kivijalkamyymälästä osoitteesta Kansikatu 1 LT3.
16.10.2024 21:00
Tappara ei saanut aikaan toivottua lopputulosta CHL:n runkosarjan päätösottelussaan keskiviikkona, kun Lausanne HC voitti kiivaan ottelun Nokia Arenalla maalein 0–2. Sinioransseilla oli runsaasti paikkoja iskeä kiekko maaliin kahden ensimmäisen erän aikana, mutta vieraiden Antoine Keller oli äärimmäisen haastava ohitettava. Lausannen voitossa oli kosolti suomalaisväriä, kun Janne Kuokkanen ja Antti Suomela toimivat joukkueen maalintekijöinä.
Tapparan peli-ilme oli avauserässä erinomainen. Kirvesrinnat painoivat kulmahampaat esillä toinen toistaan vahvempia hyökkäyksiä kohti Lausannen puolustusaluetta, jossa vieraat kuitenkin pystyivät pitämään pelinsä rauhallisena kovasta paineesta huolimatta. Sveitsiläiset eivät saaneet aikaan yhtä pitkiä hyökkäyksiä, mutta joukkueen laukaukset olivat alati vaarallisia. Juha Metsola torjui avauserässä neljä kertaa, vierasmaalilla Antoine Keller pysäytti seitsemän laukausta.
Ottelu alkoi varsin tasaisesti. Lausanne tarjosi sinioransseille painetta nopeilla nousuillaan hyökkäyspäätyyn, mutta Tapparan puolustus oli valmiina vastaanottamaan tilanteet. Sveitsin viime kauden hopeajoukkue puolestaan oli omalla alueellaan todella aggressiivinen, jonka vuoksi hyökkäysten käynnistäminen muodostui haastavaksi.
Tappara sai avauserän toisella neljänneksellä aikaan todella pitkän hyökkäyksen, joka oli omiaan kasvattamaan joukkueen maalinälkää. Lausannen puolustus sijoittui heikosti, jonka ansiosta kirvesrinnat pystyivät värkkäämään vahvalla syöttöpelillä erinomaisia maalipaikkoja. Vieraat kuitenkin onnistuivat pitämään parhaat laukauspaikat piilossa, eikä Nokia Arena saanut himoitsemaansa avausosumaa.
Ottelun ensimmäinen rangaistus puhallettiin ajassa 8:12 Lausannelle, kun joukkueen paras pistemies Ken Jäger kampitti oman maalinsa takana Otto Sompin. Tapparan ylivoimapelaaminen ei kuitenkaan lähtenyt missään vaiheessa kaksiminuuttista kunnolla käyntiin, eivätkä vieraat joutuneet takaa-ajajan asemaan.
Tappara pääsi kokeilemaan ylivoimaansa uudelleen 15. peliminuutilla Damian Riatin revittyä Benjamin Rautiaisen jään pintaan sääntöjen vastaisin keinoin. Tälläkään kertaa pakkopelaaminen ei sujunut toivomusten mukaan Lausannen puolustettua omaa päätään todella vahvasti.
Kirvesrinnat joutuivat erän viimeisellä minuutilla ensimmäisen kerran alivoimaiseksi Aleksi Matinmikon tuupattua Lauri Pajuniemeä poikittaisella mailalla. Lausanne ei saanut aikaan maalia lyhyellä ylivoimallaan, mutta erikoistilanne sai jatkua toisen erän alussa.
Ensimmäiselle erätauolle suunnattiin maalittomassa tasatilanteessa 0–0.
Toinen erä lähti käyntiin avauserän tapaan tasaisissa merkeissä. Tappara kykeni parantamaan peliään huimasti kaksikymmenminuuttisen aikana, Lausanne puolestaan ei pysynyt millään vikkelien kirvesrintojen vauhdissa mukana. Sinioranssit vyöryivät hurjalla paineella vieraiden hyökkäyspäätyyn, jossa sveitsiläiset olivat todella kovilla. Juha Metsola torjui toisessa erässä kahdeksan kiekkoa, Antoine Keller puolestaan venyi pelivälineen eteen viiteen otteeseen.
Lausannen hyökkäysilme oli vielä erän ensi hetkillä kohdillaan. Joukkueen yritykset kuitenkin pysähtyivät kerta toisensa jälkeen Tapparan todella väkevään viisikkopuolustukseen, josta laukausten saaminen kohti maalia oli vaikeaa. Tämä puolestaan ruokki sinioranssien itseluottamusta, jonka ansiosta joukkue alkoi saada entistäkin enemmän aikaa Lausannen puolustusalueella.
Vieraat ottivat ottelun kolmannen rangaistuksensa ottelun puolivälin täytyttyä ajassa 30:10, kun Nathan Vouardoux'lle tuomittiin kaksiminuuttinen Otto Leskisen kampittamisesta. Tappara sai aikaan illan parhaan ylivoimapelinsä, mutta tästäkään huolimatta kiekko ei löytänyt tietään Kellerin selän taakse.
Kaksi minuuttia myöhemmin oli jälleen Tapparan aika yrittää avausmaalin tekemistä ylivoimaisena Lausannen pelattua hetkellisesti kuudella kenttäpelaajalla. Rangaistusta lähti istumaan suomalaissentteri Antti Suomela. Pakkopelaaminen oli jälleen todella kovassa vedossa, mutta vieläkään Lausanne ei taipunut takaiskuun.
Sveitsiläiset ottivat erän kolmannen kahden minuutin rangaistuksensa ajassa 38:26 Ahti Oksasen kampitettua mailallaan Joni Tuulolan jään pintaan. Ylivoimayritys oli vielä kahta edellistäkin kokeilua paremmalla tasolla, mutta Lausanne pystyi juuri ja juuri selvittämään tilanteen Kellerin toimiessa kapellimestarina. Ylivoima sai jatkua vielä 26 sekuntia päätöserän puolella.
Lukemat pysyivät sitkeästi tilanteessa 0–0, kun joukkueet suuntasivat pukukoppeihin 40 peliminuutin jälkeen.
Ottelun päätöserä oli Tapparalle selvästi kahta ensimmäistä kaksikymmenminuuttista vaikeampi. Lausanne pelasi illan parasta peliään, joka tuotti sinioransseille runsaasti haasteita erityisesti oman maalin puolustamisessa. Erän lopulla kirvesrinnat saivat jälleen pelinsä toimimaan, mutta vieraat pysyivät sitkeinä.
Lausanne pääsi pelaamaan heti erän alussa illan toista ylivoimaansa, kun Petteri Puhakalle tuomittiin kahden minuutin rangaistus korkeasta mailasta. Lausanne onnistui rikkomaan kuparisen ajassa 42:04, kun Janne Kuokkasen matala rannelaukaus suorasta hyökkäyksestä painui maalin perukoille.
Sveitsiläisten kone hörähti kunnolla käyntiin onnistuneen ylivoimapelin jälkeen. Leijonapaidat onnistuivat rakentelemaan erittäin vaarallisia hyökkäyksiä Tapparan kenttäpäädyssä, jossa sinioranssit joutuivat venymään äärimmilleen estääkseen useammat takaiskut. Tehtävä onnistui sangen hyvällä puolustuspelaamisella, mutta hyökkäyssuunnassa oli selvästi vaikeampaa.
Tappara onnistui saamaan hyökkäyspelaamisensa käyntiin yhden A-luokan maalipaikan kautta. Joukkue teki pelinopeudellaan Lausannen olon puolustuspäässä tukalaksi, ja hyviä laukauspaikkoja riitti runsain mitoin. Keller oli kuitenkin jälleen maalillaan hereillä, eikä maalia syntynyt.
Juha Metsola jätti työpisteensä ajassa 58:24, kun Tappara lähti metsästämään tasoittavaa osumaa kuuden kenttäpelaajan voimin. Lausanne onnistui kuitenkin iskemään kiekon keskialueelta tyhjään rysään 35 sekuntia myöhemmin suomalaissentteri Antti Suomelan toimittua maalintekijänä. Sinioranssit käyttivät aikalisänsä välittömästi toisen takaiskun jälkeen, mutta mikään ei enää auttanut.
Lausanne HC voitti ottelun lopulta maalein 0–2.
Illan kuumaa taistoa seurasi Nokia Arenalla 6948 katsojaa, joka on Tapparan uusi yleisöennätys CHL:ssä! Lämmin kiitos mukanamme olleille.
Tappara pelaa seuraavan ottelunsa ylihuomenna perjantaina 18. lokakuuta, kun sinioranssit kohtaavat Ilveksen kauden ensimmäisessä Tampereen paikallisottelussa. Kiekko putoaa poikkeuksellisesti jäähän vasta kello 19:31. Liput Ilveksen kotiotteluihin myy Lippu.fi.
Seuraava kotiottelu pelataan heti perään lauantaina 19. lokakuuta, kun Nokia Arenalla vietetään perinteistä Lasten lauantaita Mikkelin Jukurien saapuessa vierailemaan Tapparan vieraana. Ottelu käynnistyy kello 17:00, areenan ovet avautuvat yleisölle puolitoista tuntia aiemmin kello 15:30. Liput kaikkiin Tapparan kotiotteluihin hankit kätevästi Tapparan verkkokaupasta, joukkueen toimistolta osoitteesta Kansikatu 1 T3 sekä Tappara Shopin kivijalkamyymälästä osoitteesta Kansikatu 1 LT3.