01.04.2026 15:10
Paineet niin Tapparan kuin HPK:nkin koneessa ovat torstaina valtavat, kun joukkueet kohtaavat toisensa puolivälierien kolmannessa osaottelussa. Ottelusarja on tilanteessa 1–1, ja voittajalle on tarjolla erittäin arvokas toinen kiinnitys välieräpaikkaan. Molemmat joukkueet ovat voittaneet ensimmäisen kotiottelunsa samoin numeroin 2–1.
HPK:n sisukkuus oli maanantain toisessa osaottelussa ihailtavalla tasolla. Peli käynnistyi hämeenlinnalaisten kannalta heikosti, mutta joukkue paransi peliään nopeasti ja pystyi iskemään voittoon tarvitut maalit toisen erän alkuun mennessä. Tämän jälkeen Kerho siirtyi pelaamaan uhrautuvaa puolustuspeliä, samalla luottaen playoffseissa huippuvireen löytäneen Kim Saarisen uskomattomaan torjuntatyöskentelyyn.
Hämeenlinnalaisten todelliset heikot hetket koittivat vasta päätöserän tiimellyksessä. Joukkue oli todella passiivinen, eikä HPK tuntunut tietävän miten päin olla kahden maalin johtoasemassa. Lopulta isännät ottivat vastaan illan ensimmäisen takaiskunsa, mutta tämän enempää Kerho ei suostunut päästämään kiekkoja omaan verkkoonsa. Torstailta voi odottaa jälleen HPK:n hurjaa puolustustaistoa, mutta hyviä otteita vaaditaan myös kentän toisessa päässä, jos joukkue mielii napata toisen välieräkiinnityksen.
HPK:n playoffsien paras pistemies on ollut kanadalaishyökkääjä Cameron Wright, joka johtaa playoffsien pistepörssiä kuuden pelin pisteillä 3+4=7.
Tapparan hyökkäyspelaaminen jäi piirun verran vajaaksi maanantain kamppailussa. Joukkue pyöritti ja prässäsi HPK:n kenttäpäässä mielin määrin erityisesti ottelun ensimmäisessä ja kolmannessa erässä, mutta sinioranssien ratkaisevien tilanteiden tehokkuus jätti parantamisen varaa torstaille. Toki kohtuullisen hyviä tekopaikkojakin oli tarjolla, josta kertoo kirvesrintojen ottelun maaliodottamalukema 3,61. Odottaman toivotaan realisoituvan Nokia Arenan illassa.
Sinioranssien puolustuspelaaminen toimi hyvin, mutta pieniinkään oman pään nukahduksiin ei vähämaalisessa sarjassa ole varaa. HPK onnistui maanantaina hyödyntämään toisen erän alussa sattuneen merkkausvirheen, josta joukkue iski lopulta pelin voittomaaliksi jääneen osuman. Lisäksi huomiota on syytä kiinnittää jäähyaitiosta pois pysymiseen, sillä hämeenlinnalaisten ylivoima jauhoi erittäin vaarallisesti toisessa osaottelussa. Suuria huolenaiheita pelissä ei kuitenkaan ole. Pienten asioiden korjaaminen voi hyvinkin auttaa Tapparan voittoon torstaina, kotiyleisön edessä.
Tapparan kahden ensimmäisen playoffs-ottelun paras pistenikkari on ollut Kasper Simontaival tehoin 1+1=2.
Kiekko putoaa Nokia Arenan jäähän kello 18:30, areenan ovet avautuvat yleisölle puolitoista tuntia aiemmin kello 17:00. Liput Tapparan kaikkiin playoffsien kotiotteluihin hankit kätevästi Tappara Shopin verkkokaupasta, Tappara Shopin kivijalkamyymälästä osoitteesta Kansikatu 1 LT3 sekä joukkueen toimistolta osoitteesta Kansikatu 1 T3.
Areenan aulasta löydät siirtotatuointipisteen, käy sonnustautumassa sinioransseihin väreihin!
Tapparan taitoluistelijat esittävät ensimmäisellä erätauolla muodostelmaluistelushow'n.
Toisella erätauolla viihdyttämään saapuu Sparkling Stars oman väliaikashow'nsa kanssa.
Maamme-laulun tulee esittämään näyttelijä Natalil Lintala.
Areenan aulassa Maltti Taproomissa on happy hour ennen jokaista Tapparan kotiottelua. Happy houria vietetään lauantaina kello 15:30-16:30 välisenä aikana.
Muistathan, että kätevin tapa matkustaa Tapparan kotiotteluihin on Nysse. Nysse-matkustusoikeus sisältyy kaikkiin Tapparan ottelulippuihin ja kausikortteihin. Matkustusoikeus alkaa ottelupäivisin kolme tuntia ennen ottelun alkua ja päättyy viisi tuntia ottelun aloitusajankohdan jälkeen.
Lipulla voi matkustaa:
Nysse-liikenteen busseissa ja ratikoissa (Tampereella, Kangasalla, Lempäälässä, Nokialla, Orivedellä, Pirkkalassa, Ylöjärvellä ja Vesilahdessa)
VR:n lähi- ja kaukojunaliikenteessä yhteysväleillä Nokia/Lempäälä/Orivesi/Tesoma–Tampere
Valkeakosken Nysse-liikenteessä, jossa on käytössä Nyssen lippujärjestelmä
02.04.2026 21:15
Tappara siirtyi torstaina 2–1 -johtoon HPK:ta vastaan pelattavassa puolivälieräsarjassa, kun kirvesrinnat voittivat kuuman kamppailun Nokia Arenalla numeroin 3–1. Sinioranssit olivat ottelussa selvästi niskan päässä jokaisessa erässä, niin hyökkäys- kuin puolustusalueellakin. Joukkueen maalintekijöinä toimivat Olli Juolevi, Kristian Tanus sekä Jyrki Jokipakka.
Tappara aloitti avauserän todella vahvasti. Kirvesrinnat rakensivat peliä hyökkäysvoittoisesti, ja samalla joukkue pystyi katkomaan HPK:n nousuyritykset hyvällä prosentilla jo ennen oman siniviivan ylitystä. Hämeenlinnalaiset pystyivät parantamaan peliään erän edetessä, mutta sinioranssit ottivat jälleen hallinnan viimeisten minuuttien aikana. Christian Heljanko torjui avauserässä neljä kertaa, Kim Saariselle merkittiin seitsemän torjuntaa.
"Live is Life" kajahti soimaan Nokia Arenan ämyreistä ensimmäistä kertaa jo kolmen ja puolen minuutin pelin jälkeen. Olli Juolevi nousi näyttävästi kiekollisena siniviivalta lähes punaviivalle asti, josta puolustaja lähetti yllättävän laukauksen suoraan Saarisen selän taakse. Osuma oli Juolevin kauden ensimmäinen. Kristian Tanus toimi illan avausmaalin syöttäjänä.
Sinioransseille avautui ottelun ensimmäinen ylivoimamahdollisuus kaksi ja puoli minuuttia myöhemmin, kun Artūrs Andžans nappasi sääntöjen vastaisesti kiinni Kristian Tanuksesta. Tapparan ylivoima ei kuitenkaan ottanut missään vaiheessa kunnolla tuulta purjeisiinsa, ja HPK selvisi tilanteesta ilman suurempia vaikeuksia.
Hämeenlinnalaisten peli jämäköityi selvästi onnistuneen alivoiman jälkeen. HPK pystyi katkomaan Tapparan hyökkäykset todella nopeasti, ja samalla vieraat pystyivät käynnistelemään myös omaa hyökkäyspeliään. Kirvesrinnat onnistuivat kuitenkin puolustamaan Kerhon maalipaikat hyvin pois, eikä Heljanko joutunut maalillaan illan ensimmäiseen todelliseen testiin.
Tunteet kentällä alkoivat kuumentua pelin mentyä tasaiseksi, ja joukkueille puhallettiin peräti kahdeksan minuutin edestä rangaistuksia ajassa 11:05. Kristian Tanus ja Kim Saarinen tökkivät toisiaan pelikatkolla, josta kumpikin pokkasi kaksiminuuttisen epäurheilijamaisesta käytöksestä. Tilanteen jälkipuinneista Jyrki Jokipakalle ja Ilari Mäkiselle määrättiin niin ikään kaksiminuuttiset väkivaltaisuudesta. Peli sai kuitenkin jatkua viidellä viittä vastaan. Pahimmat tunteet purkautuivat rangaistuksiin, ja ylimääräinen kontakti kentällä väheni tämän jälkeen.
Tappara onnistui vielä ottamaan hallinnan pelistä erän viimeisillä minuuteilla HPK:n kipuiltua puolustuksensa kanssa. Kirvesrintojen kakkosketju pystyi luomaan hyvällä kiekonhallinnalla pitkän hyökkäysmyllyn vieraspäätyyn, josta hämeenlinnalaisten oli todella vaikeaa nousta hallitusti ulos. Saarinen seisoi kuitenkin maalillaan muurina, eivätkä kiekot päätyneet 19-vuotiaan taakse.
Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin Tapparan 1–0 -johdossa.
Tapparan väkivahvat otteet saivat jatkoa ottelun toisessa erässä. Kaksikymmenminuuttinen lähti liikkeelle puolustavan tasaisesti, eivätkä joukkueet saaneet aikaan juurikaan vaarallista hyökkäyspeliä. Sinioranssit onnistuivat kuitenkin rikkomaan tasaisuuden, jonka kautta joukkue onnistui luomaan pitkiä hyökkäyksiä HPK:n alueelle. Christian Heljanko pysäytti kiekon toisessa erässä kolme kertaa, Kim Saarisen virettä testattiin yhdeksään otteeseen.
Peli virtasi kentän päästä päähän todella nopealla sykkeellä erän ensimmäisten minuuttien aikana. Molemmat joukkueet puolustivat erittäin vahvasti, jonka ansiosta hyökkääjien tila ja aika pystyttiin vetämään minimiin. HPK pystyi hyökkäämään hieman Tapparaa paremmin, mutta joukkueen laukaukset olivat kehnoja. Kirvesrinnat olivat omissa maalipaikoissaan parempia, mutta tilanteita syntyi harvakseltaan.
Sinioranssit pääsivät yrittämään ottelun toista ylivoimaansa viiden ja puolen minuutin pelin jälkeen Artūrs Andžansin otettua kaksiminuuttisen Aapeli Räsäseen kohdistuneesta estämisestä. Pakkopelaaminen maistui tällä kertaa paremmin, mutta HPK onnistui selvittämään erikoistilanteen ilman toista takaiskua.
Nokia Arena pääsi todistamaan huikaisevaa yksilösuoritusta ajassa 30:01, kun Tappara siirtyi kahden maalin karkumatkalle. Kristian Tanus ryöväsi kiekon Sami Päivärinnalta vieraiden puolustusalueella, karkasi nopeasti aivan punaviivalle asti ja nosti pikkumustan upealla maltilla Saarisen yli verkkoon. Osuma oli Tanuksen playoffsien ensimmäinen. Oiva Keskinen ja Kasper Simontaival palkittiin maalista syöttöpisteillä.
HPK joutui jälleen alivoimalle hieman vajaat kolme minuuttia myöhemmin, kun jäähyaition ovi avattiin jälleen Artūrs Andžansille, tällä kertaa syynä oli Daniel Brickleyn koukkaaminen. Tappara pelasi varsin vahvan ylivoiman, mutta laukaukset viuhuivat hieman ohi kohteestaan, jonka vuoksi tulos jäi puuttumaan muuten hyvästä erikoistilanteesta.
Tappara johti ottelua 40 minuutin jälkeen maalein 2–0.
Tappara ei luopunut pelin hallinnasta kolmannessa erässä. Kirvesrinnat puolustivat johtoasemaansa viisaasti kiekottelemalla HPK:n puolustusalueella ja samalla luoden vahvoja maalipaikkoja. Hämeenlinnalaiset olivat pinteessä, mutta vieraat paransivat peliään ottelun loppuhetkillä.
Kotiyleisö pääsi tuulettamaan ajassa 44:22, kun Tappara naulasi ottelun kolmannen maalinsa. Kristian Tanus passasi kiekon Daniel Brickleylle, joka lähetti rannelaukauksen B-pisteen takakaarelta Saarisen kilven ohi maalikehikon ylänurkkaan. Osuma oli Brickleyn playoffsien ensimmäinen. Kristian Tanus merkkautti maaliin syöttöpisteen.
HPK alkoi vaikuttaa erän puoliväliin tultaessa väsyneeltä. Sinioranssit jauhoivat edelleen vieraiden puolustusta kahtia hyökkäyksillään, eikä Kerho päässyt haastamaan Tapparaa hyökkäyksillään. Saarinen oli kuitenkin jälleen vahva, eivätkä kiekot päätyneet 19-vuotiaan selän taakse.
Hämeenlinnalaiset onnistuivat rikkomaan kuparisen pitkän yrittämisen päätteeksi ajassa 54:27. Petteri Nikkilä syötti Vili Toivosen puolittaiseen läpiajoon, josta hyökkääjä vei kiekon rystyujutuksella verkkoon.
HPK:n valmennusjohto päätyi kovaan ratkaisuun ajassa 55:16, kun joukkue käytti aikalisänsä ja veti Saarisen vaihtoaitioon lähtiessään jahtaamaan maaleja kuuden kenttäpelaajan voimin. Vieraat pelasivatkin todella hyvin kuudella viittä vastaan, mutta Tappara suojasi Heljangon vartioiman maalin onnistuneesti, eivätkä hämeenlinnalaiset onnistuneet iskemään enempää maaleja.
Tappara voitti ottelun lopulta maalein 3–1. Kirvesrinnat siirtyivät samalla ottelusarjassa 2–1 -johtoon.
Tappara jahtaa kolmatta välieräkiinnitystä lauantaina 4. huhtikuuta, kun ottelusarja palaa Hämeenlinnaan neljänteen osaotteluun. Kiekko putoaa jäähän Hämeenlinnassa kello 17:00. Liput HPK:n kotiotteluihin myy LiveDay.
Puolivälierien viides osaottelu pelataan tulevan viikon tiistaina 7. huhtikuuta isännöintivuoron siirtyessä Tapparalle. Kiekko putoaa Nokia Arenan jäähän kello 18:30, areenan ovet avautuvat yleisölle puolitoista tuntia aiemmin kello 17:00. Liput Tapparan kaikkiin playoffsien kotiotteluihin hankit kätevästi Tappara Shopin verkkokaupasta, Tappara Shopin kivijalkamyymälästä osoitteesta Kansikatu 1 LT3 sekä joukkueen toimistolta osoitteesta Kansikatu 1 T3.