Lauantai 25.04 KLO 17:00

VS.

2 - 1
0-0, 0-0, 1-1, 1-0
12224

Lauantaina väännetään välierien kolmannesta voitosta – Tappara ja Ilves kohtaavat ottelusarjan viidennessä pelissä

Tapparalla on edessään lauantaina jättiläismäinen taistelu, kun joukkue pyrkii ottamaan johtoaseman välieräsarjassa Ilvestä vastaan. Neljän ensimmäisen ottelun jälkeen voitot ovat tasan 2–2, ja ottelun voittaja pääsee yrittämään sarjan katkaisua maanantaina.

Tapparalla on lauantaina hieno mahdollisuus napata välierien kolmas voittonsa, kun sinioranssit ottavat mittaa Ilveksestä ottelusarjan viidennessä pelissä. Sarja on neljän ensimmäisen ottelun jälkeen tasan 2–2, ja ottelun voittajalle on tarjolla katkon paikka maanantaina.

Ilves pelasi välieräsarjan heikoimman ottelunsa torstaina. Joukkueella oli mahdollisuus karata ottelusarjassa 1–3 -johtoon, mutta tupsukorvien suoritustaso oli todella matalalla kovassa paikassa. Naapureiden viidellä viittä vastaan pelaaminen oli läpi illan vaivalloista, eivätkä keltavihreät pystyneet nousemaan missään vaiheessa mukaan voittotaistoon. Esitys jättää kysymysmerkkejä myös lauantaille.

Tupsukorvat peluuttivat torstaina maalissa liettualaista Mantas Armalista, jonka pelisuoritteet jättivät runsaasti parantamisen varaa. Joukkueen maalilla toisessa ja kolmannessa välierässä torjunut Dominik Pavlát oli luukkuvahdin roolissa kahden hyvän ottelun jälkeen. Onkin sangen erikoista, ettei tšekkiläinen saanut jatkaa tolppien välissä. Kumpi maalivahdeista aloittaa lauantaina?

Ilveksen playoffsien paras pistemies on ollut kanadalaissentteri Luke Henman kymmenen ottelun pisteillä 2+7=9.

Tappara löi torstain tärkeässä ottelussa pöytään playoffsien parhaan kuusikymmenminuuttisensa. Kirvesrintojen peli tasakentällisin oli ottanut huimia askeleita eteenpäin, jonka ansiosta joukkue pystyi lukemaan Ilveksen aiemmissa otteluissa nähdyt nopeat hyökkäykset pois. Hyökkäyspäässä meno oli läpi illan hienolla tasolla, josta todisteena toimivat ottelussa isketyt viisi maalia.

Sinioranssit saivat neljännessä välierässä tärkeitä onnistumisia laajalta rintamalta, sillä jokaiseen viidestä maalista löytyi eri maalintekijä. Joachim Blichfeld on heiluttanut verkkoja kahdessa edellisessä pelissä, ja tanskalainen vaikuttaisi saaneen pelinsä jälleen todella kovaan kuntoon. Kaksi ensimmäistä kentällistä vastasivat ottelussa tuloksenteosta, nelosketju puolestaan kulutti Ilveksen energiaa armottoman kovilla otteillaan hyökkäyspäässä. Tapparalla on lauantaina hyvät mahdollisuudet voittoon, jos meno jatkuu samanlaisena.

Tapparan playoffsien tehokkain pelaaja on ollut Kasper Simontaival yhdeksän ottelun tehoilla 3+3=6.

Kiekko putoaa Nokia Arenan jäähän kello 17:00, areenan ovet avautuvat yleisölle puolitoista tuntia aiemmin kello 15:30. Liput Tapparan kaikkiin playoffsien kotiotteluihin hankit kätevästi Tapparan verkkokaupasta, Tappara Shopin kivijalkamyymälästä osoitteesta Kansikatu 1 LT3 sekä joukkueen toimistolta osoitteesta Kansikatu 1 T3.

Otteluinfo

  • Tapparan taitoluistelijat esittävät ensimmäisellä erätauolla muodostelmaluistelushow'n.

  • Toisella erätauolla viihdyttämään saapuu Sparkling Stars oman väliaikashow'nsa kanssa.

  • Tampereen kaupunki kuvaa ennen ottelun käynnistymistä kannustusvideon Suomen euroviisuedustajille Linda Lampeniukselle ja Pete Parkkoselle. Kannustamme yleisöä saapumaan ajoissa katsomoon!

  • Maamme-laulun tulee esittämään muusikko JP Leppäluoto​​​​​​​.

  • Areenan aulassa Maltti Taproomissa on happy hour ennen jokaista Tapparan kotiottelua. Happy houria vietetään lauantaina kello 15:30-16:30 välisenä aikana.

  • Muistathan, että kätevin tapa matkustaa Tapparan kotiotteluihin on Nysse. Nysse-matkustusoikeus sisältyy kaikkiin Tapparan ottelulippuihin ja kausikortteihin. Matkustusoikeus alkaa ottelupäivisin kolme tuntia ennen ottelun alkua ja päättyy viisi tuntia ottelun aloitusajankohdan jälkeen.

    Lipulla voi matkustaa:

  • Nysse-liikenteen busseissa ja ratikoissa (Tampereella, Kangasalla, Lempäälässä, Nokialla, Orivedellä, Pirkkalassa, Ylöjärvellä ja Vesilahdessa)

  • VR:n lähi- ja kaukojunaliikenteessä yhteysväleillä Nokia/Lempäälä/Orivesi/Tesoma–Tampere

  • Valkeakosken Nysse-liikenteessä, jossa on käytössä Nyssen lippujärjestelmä


Kokoonpanot

Tappara

1. KENTTÄ

#27 Tanus, Kristian
#20 Keskinen, Oiva
#11 Simontaival, Kasper
#23 Jokipakka, Jyrki
#15 Andersson, Jonathan

2. KENTTÄ

#78 Rautiainen, Benjamin
#22 Räsänen, Aapeli
#88 Blichfeld, Joachim
#26 Mattila, Jesper
#21 Matinmikko, Aleksi

3. KENTTÄ

#25 Haapala, Henrik
#62 Mattila, Julius
#82 Tuulola, Eetu
#6 Brickley, Daniel
#63 Tuulola, Joni

4. KENTTÄ

#51 Sylvegård, Emil
#24 Addamo, Justin
#17 Pavel, Ondrej
#41 Nykänen, Juuso

MAALIVAHDIT

#30 Heljanko, Christian
#77 Metsola, Juha

Ilves

1. KENTTÄ

#92 Henman, Luke
#12 Mäntykivi, Matias
#46 Török, Matic
#57 Parikka, Jarkko
#23 Johansson, Simon

2. KENTTÄ

#15 Kos, Ondrej
#9 Jasek, Lukas
#29 Lööke, Jens
#28 Nyberg, John
#53 Pelli, Arttu

3. KENTTÄ

#22 Engberg, Teemu
#11 Borg, Erik
#17 Ratinen, Samuli
#3 Utunen, Toni
#43 Latvala, Otto

4. KENTTÄ

#48 Klingberg, Carl
#20 Björkqvist, Kasper
#89 Quenneville, Peter
#5 Niskanen, Arttu

MAALIVAHDIT

#39 Pavlat, Dominik
#40 Armalis, Mantas

Ottelun tilastot

1. erä
9:22 #11 Erik Borg 2 min estäminen
#11 Kasper Simontaival 2 min estäminen 9:22
2. erä
33:15 #12 Matias Mäntykivi 2 min väkivaltaisuus
#15 Jonathan Andersson 2 min väkivaltaisuus 33:15
#25 Henrik Haapala 2 min maalivahdin estäminen 34:50
3. erä
42:06 #17 Samuli Ratinen 2 min koukkaaminen
#25 Henrik Haapala 1-0
#26 Jesper Mattila, #82 Eetu Tuulola
48:42
#17 Ondrej Pavel 2 min kampitus 50:27
#88 Joachim Blichfeld 2 min kampitus 55:05
57:33 #28 John Nyberg 2 min poikittainen maila
58:23 #23 Simon Johansson 1-1 AV IM
#53 Arttu Pelli, #48 Carl Klingberg
Jatkoaika
66:00 #0 2 min pelin viivyttäminen - hylätty valmentajan haasto
#27 Kristian Tanus 2-1
#21 Aleksi Matinmikko, #15 Jonathan Andersson
66:00
Maalivahdit
#30 Christian Heljanko 8+6+5+1=20
#39 Dominik Pavlat 6+10+4+2=22
Rangaistukset
5 x 2 min = 10 min 5 x 2 min = 10 min
Yleisömäärä
12224

Hirmuinen kiekkotrilleri sai lauantaina onnellisen lopun – Tappara voitti viidennen välierän jatkoerässä maalein 2–1!

Tappara otti lauantaina massiivisen voiton kovassa paikassa, kun sinioranssit kaatoivat Ilveksen viidennessä välierässä jatkoerässä numeroin 2–1. Illan maaleista vastasivat Henrik Haapala ja ratkaisun iskenyt Kristian Tanus.

Lauantai oli Tapparalle hyvä päivä, kun joukkue onnistui voittamaan huipputärkeässä viidennennessä välieräottelussa Ilveksen jatkoerän jälkeen loppulukemin 2–1. Sinioranssit siirtyivät voiton myötä ottelusarjassa 3–2 -johtoon. Ottelun varsinainen peliaika oli erittäin tasainen, eikä jatkoerä tuonut tilanteeseen minkäänlaista muutosta. Ottelun maalintekijöinä toimivat varsinaisen peliajan avausmaalin iskenyt Henrik Haapala sekä ottelun ratkaisumaalin ohjannut Kristian Tanus.


Ottelun avauserä oli todella tasainen. Tappara onnistui luomaan pelin alussa hyviä hyökkäyksiä, joista syntyneet maalipaikat olivat potentiaalisia. Ilves puolestaan paransi otteitaan kaksikymmenminuuttisen jälkimmäisellä puoliskolla, jolloin sinioransseilla oliv vaikeuksia omassa päässä. Christian Heljanko torjui avauserässä kahdeksan kertaa, Dominik Pavlátille merkittiin kuusi torjuntaa.

Molemmat joukkueet tulivat otteluun sisään varsin varovaisella ilmeellä. Puolustuslinja oli kentän kummassakin päässä vahva, eivätkä hyökkäykset olleet avautua. Lopulta Tappara pystyi haastamaan Ilveksen puolustusta maltillisen pelinrakennuksen kautta, mutta vedot eivät päätyneet hyvistäkään paikoista Pavlátin ohitse.

Ottelun ensimmäinen rangaistus puhallettiin yhdeksännellä peliminuutilla Tapparalle, kun Kasper Simontaival joutui jäähylle Luke Henmaniin kohdistuneesta estämisestä. Kirvesrinnat onnistuivat laittamaan oman puolustusalueensa lukkoon, eikä Ilves kyennyt iskemään maalia.

Sinioranssien peli alkoi mennä haastavaksi erikoistilanteen jälkeen. Tupsukorvat löysivät Tapparan päädystä aiempaa enemmän vahvoja maalipaikkoja, jotka tuottivat todella vaarallisia laukauksia. Heljanko nousi maalillaan suureen arvoon, eivätkä kiekot päätyneet omaan verkkoon.

Ottelun avauserä oli maaliton, ja joukkueet siirtyivät pukukoppeihin tasatilanteessa 0–0.


Tappara pystyi ottamaan kentällä hallinnan ottelun toisessa erässä. Sinioranssit haastoivat Ilvestä todella vahvoilla hyökkäyksillä erityisesti erän avauspuoliskolla tupsukorvien hapuiltua omassa päässään. Keltavihreät paransivat otteitaan erän puolivälin jälkeen, jolloin kirvesrinnat joutuivat ottamaan vastaan painetta puolustuksessa. Christian Heljanko pysäytti kiekon toisessa erässä kuudesti, Dominik Pavlát venyi kymmeneen torjuntaan.

Erä lähti käyntiin varsin tasaisesti. Molemmat joukkueet pystyivät luomaan muutaman vahvan maalipaikan, mutta yritykset päättyivät torjuntoihin. Kentällä nähtiin myös aiempaa enemmän fyysisyyttä, ja taklaukset olivat joka tilanteessa painavia. Lisäksi pelikatkoilla nähtiin kovia otteita.

Sinioranssit pystyivät rikkomaan erän alun tasaisuuden ottamalla Ilveksen puolustuspäässä vahvan hallinnan. Tappara pelasi erinomaisesti kiekolla, jonka ansiosta joukkue pystyi kasvattamaan hyökkäysalueella vietettyä aikaa ja tätä kautta luotua useamman todella vaarallisen maalipaikan. Pavlát seisoi kuitenkin maalillaan ohittamattomana.

Ilves sai parannettua peliään koko kentän alueella erän jälkimmäisellä puoliskolla. Tupsukorvat eivät kuitenkaan saaneet aikaan aivan yhtä paljoa potentiaalisia maalipaikkoja Tapparan päädyssä jämäkän puolustuksen ansiosta. Heljangolle asti päätyneet vedot olivat väkeviä, mutta kokenut veräjänvartija seisoi maalillaan ohittamattomana.

Joukkueille puhallettiin samanaikaiset kaksiminuuttiset ajassa 33:15, kun Jonathan Andersson ja ​​​​Matias Mäntykivi lähtivät mittailemaan voimiaan vihellyksen jälkeen. Molemmille tuomittiin tilanteesta kaksiminuuttiset väkivaltaisuudesta, joten peli sai jatkua täsin kentällisin.

Ilvekselle avautui illan toinen ylivoimatilaisuus puolitoista minuuttia myöhemmin Henrik Haapalan otettua kaksiminuuttisen Dominik Pavlátin estämisestä. Tappara onnistui pysäyttämään naapureiden maalintekoyritykset, eikä rangaistus johtanut takaiskuun.

Maaleja ei nähty toisessakaan erässä, ja 40 minuutin jälkeen numerot olivat tasan 0–0.


Tappara aloitti päätöserän todella jämäkällä ilmeellä. Kirvesrinnat horjuttivat Ilves-puolustusta erittäin vahvoilla hyökkäyksillä, eivätkä naapurit onnistuneet pitämään puolustustaan tiiviinä. Erän lopulla nähtiin draamaa, ja varsinainen peliaika päättyi todella jännittävissä tunnelmissa.

Sinioranssit pääsivät kokeilemaan illan ensimmäistä ylivoimaansa ajassa 42:06, kun Samuli Ratinen koukki Joachim Blichfeldiä. Tappara sai päälle todella väkevän ylivoimapyörityksen, mutta kiekko ei löytänyt tietään verkkoon.

"Live is Life" kajahti soimaan Nokia Arenalla ensimmäistä kertaa ajassa 48:42. Pavlát hapuili kiekon kanssa maalillaan, jonka ansiosta Henrik Haapala pääsi murjomaan pelivälineen rystyllä verkoon. Osuma oli Haapalan playoffsien toinen. Jesper Mattila ja Eetu Tuulola kuittasivat avausmaaliin syöttöpisteet.

Ilves pääsi vajaan kahden minuutin kuluttua ylivoimalle Ondřej Pavelin kampitettua Jarkko Parikan. Kirvesrinnat olivat jälleen erittäin vahvoja pelatessaan neljällä viittä vastaan, eivätkä keltavihreät pystyneet hyödyntämään erikoistilannetta.

Tuomaristo vihelsi Tapparalle ottelun viidennen kaksiminuuttisen ajassa 55:05 Joachim Blichfeldin kampitettua Ondřej Kosin Alivoimanelikko oli jälleen tehtäviensä tasalla kovassa paineessa, eikä verkko heilahtanut.

Tappara pääsi pelaamaan ottelun lopussa illan toista ylivoimaansa John Nybergin lyötyä Kasper Simontaivalta poikitaisella mailalla. Ilves teki kovan liikkeen alivoimalla ollessaan, kun joukkue päätyi vetämään Pavlátin vaihtoaitioon ajassa 58:07. Tupsukorvat löivät pelin tasoihin vain 16 sekuntia myöhemmin Simon Johanssonin siirrettyä Heljangon torjuman paluukiekon rystyllä maaliin.

Varsinainen peliaika päättyi tilanteessa 1–1, ja ottelu eteni jatkoerään.


Jatkoerä piti sisällään erittäin tarkkaa puolustusta, eivätkä hyökkääjät päässeet rellestämään kentällä. Peli pyöri tasaisena, eikä maalipaikoilla juhlittu. Lopulta peli sai onnellisen lopun.

Ottelu päättyi Tapparan voittoon ajassa 66:00. Aleksi Matinmikko lähetti viivasta laukauksen kohti maalia, ja matkalla Kristian Tanus onnistui ohjaamaan pikkumustan Pavlátin selän taakse. Osuma oli Tanuksen playoffsien toinen. Matinmikon lisäksi Jonathan Andersson ​​​​​​​kirjasi syöttöpisteen ottelun ratkaisumaaliin.

Viidettä välierää seurasi Nokia Arenalla 12 224 katsojaa, ja areenan kaikki katsomopaikat olivat loppuunmyytyjä. Kiitos kaikille mukana olleille!

Tappara saa ensimmäisen mahdollisuuden välieräsarjan katkaisemiseen ylihuomenna maanantaina 27. huhtikuuta, kun joukkueet kohtaavat toisensa kuudennessa välierässä. Ottelu käynnistyy kello 18:30. Liput Ilveksen kotiotteluihin myy Lippu.fi.