Perjantaina Tappara matkustaa viimeiseen vierasotteluunsa koko runkosarjan aikana. Kyllä, 29 vieraspeliä on jo takana, niin uskomatonta kuin se onkin, ja nyt on sen viimeisen vuoro. Pitkälle matkalle ei tarvitse enää lähteä, sillä kohteena on Hämeenlinna ja vastassa HPK.
HPK:lle peli on enää pakollinen kuiva pulla pureskeltavaksi, sillä sen kausi päättyy ensi viikolla ilman jatkoamahdollisuuksia. Se on nyt sijalla 13 ja oikeastaan ainoa mahdollinen muutos sen loppusijoitukseen on putoaminen yhden pykälän alemmaksi. Ja sitähän se ei halua.
Viime peleissä HPK:lle on pakkopulla maistunut oikeinkin hyvin. Nyt kun on jo myöhäistä, Kerho on intoutunut kauden pisimpään voittoputkeensa otettuaan maksimipinnat kolmesta edellisestä pelistään. Uhrit tosin ovat olleet kaikki niitä samoja pudotuspelien ulkopuolella olevia joukkueita: Ilves (3-1), Ässät (7-4) ja viimeksi kesiviikkona Blues (2-1).
Tappara on vähän samanlaisessa tilanteessa mutta huomattavasti paremmassa paikassa sijalla 3. Ylöspäin se ei enää voi kiivetä – kun teoreettiset saivartelut unohdetaan ja ollaan realisteja. Neljännelle sijalle se voi pudota ollessaan viisi pistettä JYPiä edellä, kun pelejä on kolme, mutta kotietu puolivälieriin on jo varmistettu.
Kirvesrinnat hävisivät keskiviikkona Oulussa rujosti 0-4. Se oli kuitenkin joukkueen ensimmäinen tappio kuuden peräkkäisen voittopelin jälkeen.
Keskinäisissä otteluissaan HPK ja Tappara ovat vetäneet vähämaalisesti ja tasaisesti. Tappara voitti kaksi ensimmäistä kohtaamista, 3-1 Tampereella ja 2-
1 Hämeenlinnassa, mutta Kerho vei kolmannen pelin Hakametsässä 2-1.
Kisa pistepörssin voitosta kiristyy
Kun runkosarjaa on kolme ottelua jäljellä, taistelu Liigan pistepörssin voitosta on kireämpi kuin pitkään aikaan. Kuukausitolkulla pörssiä johtaneen Tapparan Kristian Kuuselan pistetahti ei viime aikoina ole ollut erityisen kova, ja kun lähin uhkaaja, SaiPan David McIntyre, paukutti torstaina kolmen pisteen illan, on Kuuselan johto pörssissä enää kaksi pistettä.
Kuuselan kärkipisteet ovat 18+37=55. Tapparassa hänellä ei ole uhkaajaa, sillä keulaa on 17 pistettä. Sen sijaan sisäisestä kakkossijasta aina kahdeksanteen asti Jukka Peltola, Jan-Mikael Järvinen, Jere Karjalainen, Patrik Laine, Arttu Ilomäki, Jani Lajunen ja Henrik Haapala ovat kaikki kahdeksan pisteen sisälä 30-38 pisteessä.
HPK pisti siirtorajalla muutaman pelaajan ulos: Sakari Manninen Kärppiin, Vojtech Polak SaiPaan, Juhani Jasu Tapparaan ja Peter LeBLancin sopimus vain purettiin. Kultakypärää joukkueessa kantaa Otto Paajanen, 18+14=32 pinnaa. Ässä-voitossa 3+1 tehoillut Juha Koivisto on toisena.
HPK:n torjuvana maalivahtina on joukkueeseen loppukaudeksi saatu Samu Perhonen kakkosenaan Jere Myllyniemi. Tapparassa torjuu huippuvireeseen päässyt Tomi Karhunen, ja Dominik Hrachovina pitää pelituntumaa yllä “farmissa”.
Kerhosta viime pelistä sivussa olivat pitkäaikaispotilas Riku Hahl, Antti Miettinen, Juha Koivisto ja Joonas Lehtivuori. Tappara sai keskiviikkona Henrik Haapalan takaisin kokoonpanoon, mutta Teemu Aalto oli edelleen poissa.
Tero Aalto (Kuva: Mika Kylmäniemi)
HPK – Tappara 0-2 (0-0, 0-1, 0-1)
Ottelun kuvagalleria
Nelosen maalikooste
Tappara varmisti kotiedun pudotuspelien puolivälieriin, kun se tänään kaatoi HPK:n Hämeenlinnassa 2-0. Kun JYP samaan aikaan kompuroi kotonaan, niin Tappara sijoittuu runkosarjan jälkeen varmuudella vähintään kolmanneksi, vaikka pelikierroksia on vielä kaksi jäljellä. Toiseen sijaan on hyvin teoreettinen mahdollisuus.
Tänään Hämeenlinnassa kirvesrintojen ykkösmies oli kauden neljännen nollapelinsä pitänyt Tomi Karhunen. Hän torjui pelissä 19 kertaa, niistä yli puolet kotijoukkueen päätöserän kirissä.
Kristian Kuusela lisäsi etumatkaansa pistepörssikärjessä tekemällä pelin ensimmäisen maalin ja syöttämällä Jukka Peltolan lopussa tyhjiin viimeistelemän osuman.
Pelin kohahduttanein tapaus oli Stephen Dixonin kova taklaus HPK-maalin nurkalla Henrik Forsbergiin. Otteluvalvojan mukaan taklaus menee kurinpidon tarkastukseen, koska Forsberg loukkaantui. Jäähyä taklauksesta ei pelissä annettu.
Pakkopulla meni kunnialla kurkusta alas
Illan matsi Hämeenlinnassa oli melko merkityksetön. HPK:n playoff-mahkut ovat menneet ja ainoa motiivi pelata on nuorten miesten into ja kotiyleisön läsnäolo. Tapparakaan ei etukäteen millään muikealla panoksella päässyt patsastelemaan, vaikka sijoituksia vielä jaossa olikin.
Tappara hoiteli vaikeista asemista pelinsä kuitenkin kunnialla. Ei se kovinkaan hehkeätä tai näyttävää menoa ollut, mutta välillä nähty virkamiesmäinen suorittaminen oli tänään kuitenkin enemmänkin ammattimaista tekemistä. Tappara puolusti hyvin, ei tehnyt ihan hirveästi virheitä eikä sortunut liialliseen näpräämiseen. Maalipaikkojakin oli, varsinkin avauserässä, mutta Samu Perhonen Kerho-maalissa torjui hyvin.
Hyvästä asenteesta huolimatta Hämeenlinnassa nähtiin kuitenkin tilanteiden valossa vaisuhko ottelu. Tappara teki tarvittavan, mikä puolustamisen ohella oli yksi maali plus viime sekunneilla toinen tyhjiin. Maalivahti Karhusta autettiin hyvin, ja lopulta kummassakin päädyssä jäätiin noin 20 torjunnan lukemiin. Jäähyjäkään pelissä ei nähty kuin yksi kakkonen per joukkue.
Voittomaali syntyi toisessa erässä yhdeksän minuutin kohdalla. Veli-Matti Savinainen voitti kulmassa kiekon Jani Lajuselle, tämä syötti poikittain ja Kristian Kuuselan laukaus pomppasi mainiosti pelanneen Samu Perhosen hanskan kautta maaliviivan mukavammalle puolelle.
Päätöserässä kotijoukkue painoi tasoitusta hakien niin, että Tapparan hyökkääminen jäi puuttumaan kokonaan. Lopussa Kerho veti molarin pois, mutta ei onnistunut ohittamaan Karhusta. Pitkään jäällä tyhjän maalin tilanteessa viihtynyt Kuusela osui kerran tolppaan ennen kuin viime sekunneilla syötti Jukka Peltolan tekemään loppuluvut.
Kaksi kotiottelua aikaa valmistautua pudotuspeleihin
Tappara sai tänään kokoonpanoonsa pitkään sivussa olleen Teemu Aallon. Sivussa tänään kuitenkin olivat Jere Karjalainen sekä Alexander Bonsaksen. Dominik Hrachovina ja muut kokoonpanon ulkopuolella olleet nuoret pelaajat olivat tänään auttamassa A-nuoria voiton kautta kohti nuorten SM-liigan pudotuspelejä.
Runkosarjaa on Tapparan osalta jäljellä kaksi ottelua, joista kumpikin pelataan Hakametsässä. Tapparalla on siis vielä teoreettinen mahdollisuus kakkospaikkaankin, mutta koska siihen vaadittaisiin Kärpiltä kompurointia kolmessa peräkkäisessä pelissä (tämänpäiväisen pelin lisäksi), niin sellaista ihmettä ei nähdä ja Tappara sijoittuu kolmanneksi. Se saa vastaansa runkosarjan kuudenneksi sijoittuvan, joka tällä hetkellä on TPS. Kisassa kutospaikasta on mukana myös Lukko.
Runkosarja päättyy kirvesrintojen osalta tiistaina KalPaa vastaan, mutta sitä ennen Tappara pelaa heti huomenna Hakametsässä SaiPaa vastaan klo 17.
Tero Aalto (Kuvat: Mika Kylmäniemi)
Liiga 4.3.2016
HPK – Tappara 0-2 (0-0, 0-1, 0-1)
1. erä:
Maaliton
2. erä:
28:55 0-1 Kristian Kuusela (Jani Lajunen, Veli-Matti Savinainen)
3. erä:
59:57 0-2 Jukka Peltola (Kuusela) tm
Jäähyt:
HPK 1 x 2 min
Tappara 1 x 2 min
(Saravo)
Maalivahdit:
Samu Perhonen, HPK 12+7+2=21, pois 57:17-59:57
Tomi Karhunen, Tappara 3+6+10=19
Erotuomarit: Timo Metsälä – Teemu Salminen
Yleisöä: 3840
Alumnien tähdet:
1. tähti: Kuusela, Tappara
2. tähti: Karhunen, Tappara
3. tähti: Joni Tuulola, HPK
Savinainen-Lajunen-Kuusela
Haapala-Järvinen-Heikkilä
Laine-Ilomäki-Peltola
Dixon-Jasu-Rauhala
Saravo-Aalto
Mäntylä-Plastino
Kankaanperä-Elorinne
Salonen
Karhunen
(Rautiainen)