Otteluennakot | 29.09.2023 16:51
Tappara päättää syyskuun ottelurupeamansa lauantaina, kun HPK matkustaa sinioranssien vieraaksi Tampereelle. Ottelun teemana on jo perinteeksi muodostunut Lasten lauantai, ja tänä vuonna teema tulee näkymään tapahtumassa ennennäkemättömän vahvasti.
Uutiset | 29.09.2023 14:22
Nokia Arenassa nähdään Liiga-kiekon lisäksi muun muassa lasten suursuosikki Pipsa Possu veljensä Jyrin kanssa.
Uutiset | 28.09.2023 21:20
Tapparan viiden voiton putki tuli päätökseensä torstaina runkosarjan ensimmäisessä paikallisottelussa, kun Ilves vei voiton loppulukemin 3–5. Tapparan osumista vastasivat Otto Leskinen, Nick Halloran sekä Anton Levtchi.
Uutiset | 28.09.2023 13:30
Nicholas Baptiste kertoo laajassa henkilökuvahaastattelussa, kuinka jääkiekkoura sai alkunsa ja mikä sai hänet palaamaan Tampereelle.
Uutiset | 28.09.2023 10:00
Entisen NHL-kiekkoilijan Ville Leinon vaatebrändi Billebeino on tehnyt ensimmäistä kertaa malliston kotimaiselle jääkiekko-organisaatiolle.
Otteluennakot | 28.09.2023 07:00
Tappara ja Ilves kohtaavat torstaina runkosarjan ensimmäisen paikalliskamppailun merkeissä. Kirvesrinnat ovat avanneet kauden viidellä perättäisellä voitolla, tupsukorvilla on sen sijaan ollut vaikeampaa.
Otteluraportit | 27.09.2023 21:15
Tappara jatkoi voitokkaasti alkanutta Liiga-kauttaan keskiviikkona Kouvolassa kaatamalla KooKoon jatkoajalla maalein 3–4. Eetu Randelin torjui joukkueelle voiton kauden avauspelissään, Carter Camper puolestaan vietti kolmen tehopisteen iltaa.
Otteluennakot | 26.09.2023 16:46
Tappara aloittaa syyskuun viimeisen peliviikkonsa vierasmatkalla Kouvolaan, jossa vastassa odottaa viime kevään neljännesfinaalivastustaja KooKoo. Joukkueet kohtaavat ensi kertaa uudella kaudella.
Uutiset | 25.09.2023 16:17
Kauden ensimmäinen paikalliskamppailu pelataan torstaina.
Otteluraportit | 23.09.2023 19:40
Tappara jatkoi puhdasta peliään Liiga-kentillä ottamalla kauden neljännen voittonsa KalPasta maalein 5–4. Ottelun lopusta muodostui erittäin jännittävä. Kaikki viisi täysosumaa syntyivät eri pelaajien mailoista.