Torstai 21.10. 18:30 VS.

Tapparalle upea voitto Skellefteåsta - samalla varmistui lohkovoitto

Tappara pesi kasvonsa upeasti viikon takaiseen Skellefteå otteluun nähden ja kaatoi ruotsalaiset upeasti lukemin 4-2.

Tiistaina Tappara kohtasi lohkovaiheen viimeisessä ottelussa Skellefteå AIK:n jossa panoksena oli lohkovoitto. Ottelu alkoi tehokkaasti sillä Patrik Virta maalasi ensimmäisen osuman ajassa 4:13 Kristian Kuuselan upeasta syötöstä. Vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin seuraava tilastomerkintä oli Santtu Kinnusen jäähy huitomisesta. Skellefteå rankaisi Tapparaa Joakim Lindströmin tasoittaessa lukemat 1-1:een ylivoimalla.

Tapparan toinen maali oli lähellä, kun Charles Bertrand ujutti kiekon verkkoihin, mutta maali hylättiin maalivahdin häirinnän vuoksi. Pohjois-ruotsalaisten toinen osuma syntyi vain 36 sekuntia ennen ensimmäisen erän loppua Albin Sundsvikin lavasta.

Ottelun toista erää ehti kulua seitsemän minuuttia ilman ainuttakaan tilastomerkintää, kunnes ajassa 27:00 Tappara sai mahdollisuuden ylivoimalla. Hyvistä yrityksistä huolimatta Skellefteå onnistui hoitamaan alivoimansa. Kolme minuuttia myöhemmin oli ruotsalaisilla vuorostaan ylivoima Joni Tuulolan istuessa kahden minuutin rangaistusta poikittaisesta mailasta. Tämänkään erikoistilanteen aikana maaleja ei nähty. Kotijoukkueen tasoittava maali syntyi Filip Roosin istuessa jäähypenkillä, kun Anton Levtchin onnistui ylivoimalla Kristian Tanuksen syötöstä.

Kolmanteen erään lähdettiin tasatilanteessa 2-2.
Skellefteå oli lähellä onnistua viemään lukemat 2-3:een Charles Bertrandin istuessa jäähyllä, mutta maali hylättiin jälleen maalivahdin häirinnän vuoksi. Muutamaa minuuttia myöhemmin Tappara pääsi jälleen ylivoimalle ja Joni Tuulola onnistui viemään isännät 3-2 johtoon. Läpi ottelun hyvällä asenteella pelannut Tappara teki illan viimeisen maalin ajassa 58:52 Sami Moilasen laittaessa kiekon tyhjään maaliin. Tarjoiluin maaliin hoiti kapteeni Rauhala.

Tappara voitti ottelun lukemin 4-2 ja otti samalla lohkovoiton!

CHL:n pudotuspelien arvonta suoritetaan tämän viikon perjantaina Helsingissä. Tappara sijoittuu arvonnassa lohkoon A (lohkovoittajat). Vastustaja kirvesrinnoille arvotaan lohkosta B.

Tapparan kotiottelut jatkuvat Liigassa tämän viikon lauantaina, kun Tappara kohtaa Pelicansin klo 17:00 alkavassa ottelussa. Ottelun jälkeen kokoonpanossa olevat pelaajat ovat jakamassa nimikirjoituksia hallin A-käytävällä.

Liput tapahtumaan ovat myynnissä Tapparan verkkokaupassa, osoitteessa Lippu.fi sekä Tapparan toimistolla osoitteessa Kissanmaankatu 9.

Tervetuloa seuraamaan huippukiekkoa Meidän kotiimme!

Ottelun maalit:

04:13 | 1-0 Patrik Virta (Kristian Kuusela, Veli-Matti Vittasmäki)
13:36 | 1-1 Joakim Lidström (Jayce Hawryluk, Jonathan Pudas) | YV
19:24 | 1-2 Albin Sundsvik (Jonathan Pudas, Linus Lindström)
38:42 | 2-2 Anton Levtchi (Kristian Tanus, Joni Tuulola) | YV
52:53 | 3-2 Joni Tuulola (Kristian Tanus, Kyle Platzer) | YV, VM
58:52 | 4-2 Sami Moilanen (Otto Rauhala) | TM