08.09.2020 15:40
CHL:n alkua lykätty marraskuulle
Koronaviruspandemian ja sen aiheuttamien matkustusrajoitusten takia Champions Hockey Leaguen hallitus on päättänyt lykätä CHL-kauden alkua marraskuun puoliväliin. Peliformaatti pysyy samanlaisena 32 joukkueen cup-muotoisena turnauksena.
– Tilanne pandemian suhteen ei valitettavasti ole kehittynyt riittävän hyvään suuntaan, että uskaltaisimme aloittaa sarjan lokakuun alussa kuten oli suunniteltu, CHL:n presidentti Peter Zahner sanoi. – Kuusi lisäviikkoa antaa meille aikaa lisäratkaisuille, ja toivottavasti jotkut rajoitukset sillä välin jo poistuvatkin.
Kauden alkua suunnitellaan nyt niille päiville, jotka alunperin oli aiottu toiselle kierrokselle 16 parhaan joukkueen kohtaamisille. Peliformaatti ei tässä vaiheessa vaadi muutoksia, mutta kaksi ensimmäistä kierrosta pelataan tiivistettyinä niin, että joukkueparin pelit pelataan kahtena peräkkäisenä päivänä.
– Tämä tarkoittaa, että 32 ja 16 joukkueen kierroksien molemmat ottelut pelataan samassa kaupungissa. Pääperiaatteena on se, että paremmin rankattu joukkue saa oikeuden pelata kotikaupungissaan, Zahner selitti.
Otteluparien pelipaikkakunta määräytyy lopullisesti seurojen välisissä keskusteluissa, joissa huomioidaan hallien käytettävyys ja muut seikat.
Neljännesfinaalikierroksella CHL palaa tuttuun muotoon, jossa pelataan kerran kummankin joukkueen kotihallissa ja lasketaan yhteistulos. Kausi huipentuu 9. helmikuuta 2021 pelattavaan finaaliotteluun.