Ondrej Pavel jatkaa Tapparassa kaudella 2026–27

Tshekkihyökkääjä on noussut heti ensimmäisellä kaudellaan Tapparassa kannattajien suosikiksi.

Tappara on käyttänyt hyökkääjä Ondř​​​​​​​ej Pavelin sopimusoption, jonka myötä Pavel edustaa sinioransseja kaudella 2026–27. Ensimmäistä Liiga-kauttaan pelaava Pavel on pelannut tällä kaudella 42 runkosarjaottelua, joissa hän on kirjannut tehot 6+6=12. Tshekkiläinen tunnetaan lisäksi todella vahvana kamppailijana, eikä 25-vuotiaan otteista ole puuttunut myöskään fyysisyyttä. Kamppailuvalmis pelaaja onkin noussut kannattajien suosioon heti avauskaudellaan Tampereella.

– Pavel on tullut hienosti sisään tapparalaiseen seuraidentiteettiin, tinkimätön työmoraali ja kova asenne päivästä toiseen ovat tehneet hänestä tärkeän jäsenen joukkueessa, Tapparan GM Janne Vuorinen toteaa.

Vuorisen mukaan NHL:ssäkin urallaan pelanneella Pavelilla on vielä kehittymisen varaa.

– Uskomme Ondřejlla olevan vielä kapasiteettiä kehittyä pelaajana ja onkin äärimmäisen hienoa pitää hänet kirvespaidassa myös ensi kaudella, Vuorinen lopettaa.

– Olen todella innoissani saadessani jatkaa uraani Tapparassa. En oikein tiennyt, mitä odottaa, kun viime kesänä tein sopimuksen tänne, mutta minut otettiin vastaan mahtavien joukkuetovereiden, upean organisaation, kauniin kaupungin ja tietenkin huikeiden fanien toimesta. Olen erittäin etuoikeutettu saadessani pelata jääkiekkoa työkseni, enkä keksi parempaa paikkaa tehdä sitä ensi kaudella kuin Tampere, kommentoi Pavel iloisena.

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su