04.12.2025 14:00
Tammikuussa jääkiekon superlauantai - poliisit ja palomiehet kohtaavat Nokia Arenalla
Tappara järjestää yhdessä viranomaisten kanssa jääkiekko-ottelun tammikuussa. Illan Liiga-ottelun jälkeen Tapparan joukkue jakaa nimikirjoituksia.
Tappara järjestää lauantaina 24. tammikuuta klo 13.30 hyväntekeväisyysottelun, jossa poliisit ja palomiehet ottavat mittaa toisistaan Nokia Arenalla. Ottelu alkaa klo 13.30 ja ovet yleisölle avautuvat klo 13.00. Ottelu pelataan kahden 20 minuutin erän mittaisena, ja luvassa on vauhdikasta ja hyvähenkistä jääkiekkoa koko perheelle.
Viime kaudella ensimmäistä kertaa areenaolosuhteissa pelattu kamppailu keräsi lehtereille yli 3000 katsojaa. Edellisen kohtaamisen palomiehet veivät nimiinsä, joten poliisit lähtevät hakemaan revanssia. Tapahtumaan on vapaa pääsy, ottelun jälkeen areena tyhjennetään ennen illan Liiga-ottelua.
Oheisohjelmaa ja perheystävällistä viihdettä
Tapahtumapäivänä on mahdollista tutustua myös Sisä-Suomen poliisilaitoksen sekä Pirkanmaan Pelastuslaitoksen kalustoon Nokia Arenan pihassa. Perheen pienimpiä ottelun aikana viihdyttää Tapsu. Mukana myös toimintaansa esittelemässä Poliisiammattikorkeakoulu sekä Pelastusopisto.
Tehdään yhdessä hyvää
Tapahtuman yhteydessä kerätään lahjoituksia SOS-Lapsikylän hyväksi. Yrityksillä on mahdollista ostaa tapahtumaan näkyvyyspaketti. Valitse kahdesta eri näkyvyyspaketista tai tee lahjoitus haluamallasi
summalla. Kaikki kerätyt varat lahjoitetaan lyhentämättömänä SOS-Lapsikylälle. Myös yksityishenkilöiden on mahdollista tehdä lahjoitus tapahtumassa vapaaehtoisen pääsymaksun muodossa.
Näkyvyyspaketit:
500 €
• Laitamainos Poliisit vs. Palomiehet-ottelussa
• Maininta mediakuutiolla illan Liiga-ottelussa
1500 €
• Laitamainos Poliisit vs. Palomiehet-ottelussa sekä illan Liiga-ottelussa
• Maininta mediakuutiolla illan Liiga-ottelussa
Vai haluatko vain lahjoittaa?
Voit myös tehdä suoran lahjoituksen SOS-Lapsikylälle ilman näkyvyyspakettia.
Lahjoitus tilisiirrolla
Saaja: SOS-lapsikyläsäätiö
FI27 2386 1800 0100 66 Viitteeksi Keskisen alueen KP 14103
Lahjoituksen voi tehdä myös laskulla, lisätietoja saat ottamalla yhteyttä: kati.syrjaaho@sos-lapsikyla.fi
Superlauantai jatkuu perhepelin merkeissä
Jääkiekon superlauantai jatkuu Nokia Arenalla Perhepelin merkeissä, kun kaukalossa mittaa toisistaan ottavat Tappara ja Turun Palloseura. Luvassa on paljon ohjelmaa koko perheelle ja ottelun jälkeen Tapparan joukkue jakaa nimikirjoituksia areenan aulassa.
Ottelu alkaa klo 17.00, mutta ohjelma käynnistyy jo ovien auetessa klo 15.30. Perheen pienimmille tarjolla on Prinsessa-show sekä Taikuri Paspartuuri esittelee huikeita temppujaan. Areenan ulkopuolella on mahdollisuus tutustua poliisien ja palokunnan kalustoon. Paikalla tietysti Tapsu ja Tapsun maskottikavereita
Muista edulliset perhelippupaketit
Nappaa koko perhe mukaan kannustamaan Tapparaa – perhepaketin voit koota perheesi tarpeiden mukaan. Tule viettämään ikimuistoisia hetkiä Nokia Arenalle koko porukalla!
Perhelippuja voi hankkia 1–2 aikuiselle ja 1–3 nuorelle (alle 17 v) Nokia Arenan päätykatsomoihin B3 Vasen – A3 Oikea ja yläkatsomoiden päätykatsomoihin. Hintaryhmät: 10, 16, 17. Perheliput eivät ole saatavilla Tappara-Ilves-otteluihin. Perheliput alkaen 12,50 € / lippu.
Perheliput kuuluvat myös dynaamisen hinnoittelun piiriin, eli lippujen hinnat saattavat nousta tapahtuman kysynnän mukaisesti.
| Osta liput tästä |
Superlauantain huipentaa Alumni-ottelu
Heti Liiga-ottelun jälkeen superlauantain huipentaa Tapparan ja Turun Palloseuran Alumnien välinen ottelu. Joukkueiden kokoonpanot julkaistaan lähempänä ottelupäivää.
Koti
Vieras