Tappara U20-joukkue otti toisen voiton Ässistä - sarja katkolla lauantaina

Tappara jatkoi vahvoja otteitaan puolivälierissä kaatamalla Ässät kotonaan lukemin 2–1 ja siirtymällä ottelusarjassa jo 0–2-johtoon. Kirvesrintojen maaleista vastasivat Simon Katolicky ja Vilho Vanhatalo.

Ensimmäinen erä käynnistyi vauhdikkaasti. Ässät otti erän alkuvaiheessa jäähyn ja Tappara käytti tilaisuutensa tehokkaasti, kun Simon Katolicky iski takatolpalta ottelun avausmaalin ylivoimalla ajassa 6:28 Juho Kuisman ja Lucian Bernatin syötöistä. Reilut kaksi minuuttia myöhemmin Tappara lisäsi johtoaan, Juho Kuisman vietyä voiton hyökkäyspään aloituksessa, Dani Mikkonen syötti kiekon Vilho Vanhatalolle, joka viimeisteli lukemiksi 2–0 ajassa 8:36. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin Tapparan kahden maalin johdossa.

Toinen erä tarjosi lisää tapahtumia ja dramatiikkaa. Tappara oli lähellä kasvattaa johtoaan Jesper Kotajärven iskiessä kiekon maaliin, mutta osuma hylättiin maalivahdin häirinnän vuoksi. Ajassa 33:54 Ässät kavensi tilanteeksi 2–1 hyödyntämällä Tapparan vaihdon aikana syntynyttä tilaa. Maalin teki Rasmus Kämäräinen Vili Paloluoman ja Patrik Eskolan syötöistä.

Kolmas erä käynnistyi Tapparan johtoasemassa 2–1. Erän aikana maaleja ei nähty, vaikka molemmille joukkueille vihellettiin muutama jäähy. Ässät lisäsi painetta loppua kohden ja haki tasoitusta aktiivisemmin. Joukkue käytti aikalisänsä aivan erän lopussa ja otti maalivahdin pois, mutta kuudennesta kenttäpelaajasta huolimatta tasoitusmaalia ei syntynyt. Ottelu päättyi 2–1 Tapparan voittoon.

Molemmat maalivahdit esittivät varmoja otteita ja pitivät joukkueensa pelissä mukana. Tapparan Juha Riekki torjui ottelussa yhteensä 29 kertaa (5+8+16) ja Ässien Pyry Lammi kirjasi 21 torjuntaa (8+6+7).

Sarja on ensimmäistä kertaa katkolla kirvesrinnoille lauantaina 21.3. Porissa pelattavassa kolmannessa puolivälieräottelussa. Ottelu alkaa klo 14.00 ja livelähetyksen näet Leijona TV:stä.

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su